Euroopan unioni http://markofobbaforss.puheenvuoro.uusisuomi.fi/taxonomy/term/132717/all Sat, 18 May 2019 12:16:56 +0300 fi Vaatimus maatalouspolitiikan erottamisesta kansalliseksi on haaveilua http://elsikatainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276146-vaatimus-maatalouspolitiikan-erottamisesta-kansalliseksi-on-haaveilua <p>Jussi Halla-aho vaati Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa 17.5. EU:n maatalouspolitiikan erottamisesta kokonaan kansalliseksi. Samaa on vaatinut Kokoomuksen eurovaaliehdokas Aura Salla. Ajatus maatalouspolitiikan kansallistamisesta kuulostaa houkuttelevalta &ndash; poikkeavathan Suomen pohjoiset tuotanto-olosuhteet niin paljon muusta Euroopasta. Kyse on kuitenkin ihmisten johdattelusta harhaan.</p><p>Maatalouspolitiikan erottaminen kokonaan kansalliseksi edellyttäisi Suomen eroa Euroopan unionista. EU:n yhteinen maatalouspolitiikka on kirjattu EU:n perustamissopimukseen, ja tämän muuttaminen vaatii kaikkien EU:n jäsenmaiden hyväksyntää. Keski- ja Etelä-Euroopan maat eivät tule tätä koskaan hyväksymään. EU:sta eroamiseen ei edes Jussi Halla-aho ole valmis, puhumattakaan liittovaltiokehitystä kannattavasta Aura Sallasta.</p><p>Hedelmällisempää olisi kuulla realistisia näkemyksiä siitä, miten tuottajan elintasoa ja tilojen kannattavuutta saadaan parannettua. Tilanne on koko Euroopassa haastava, sillä tuottajien tulotason keskiarvo on reilusti muiden alojen alapuolella. Maatalouden kannattavuuden ja tulotason parantaminen on asetettava EU:n maatalous politiikan uudistuksen prioriteetiksi. Se edellyttää maataloustukien leikkauksien voimakasta vastustamista, kaupan keskittymistä purkavia toimia kilpailupolitiikassa ja tuottajan aseman parantamista ruokaketjussa. Järjettömät ehdotukset tukikatoista on peruttava. Toivoisin, että myös Halla-aho ja Salla olisivat valmiita sitoutumaan näihin aidosti viljelijän asemaa parantaviin toimiin.&nbsp;</p><p>Olen itsekin sitä mieltä, että EU:n maatalouspolitiikan toimeenpanoa pitäisi siirtää yhä enemmän kansalliselle tasolle. Näin EU:n komissio on itseasiassa nyt tekemässä, mutta siitä EU:n maataloustukien vähentämistä tai lakkauttamista vaativat tahot pysyvät vaiti. Jäsenmaille ollaan tuomassa huomattavasti lisää liikkumavaraa, kun maatalouspolitiikan toteutus tehtäisiin jatkossa kokonaan yhdellä kansallisella strategisella suunnitelmalla. Myös valvontoja ollaan tuomassa EU:sta kotimaahan. Tässä muutoksessa on pidettävä huolta siitä, että valvonnoissa byrokratia vähenee, tukien ehdollisuus on pohjoisille olosuhteille riittävän joustava ja siitä, että Suomen erityisolosuhteet huomioivat erityistuet luonnonhaittakorvauksesta vapaaehtoisiin tuotantoon sidottuihin tukiin ja 141-tukiin säilyvät.</p><p>On tärkeä muistaa, että Suomen saanto maatalousbudjetista on positiivinen, ja näin pitää olla myös jatkossa. Haluankin kysyä Jussi Halla-aholta ja Aura Sallalta: Oletko valmis Suomen eroon Euroopan unionista, kun vaadit maatalouspolitiikan erottamista kokonaan kansalliseksi? Paljonko olet valmis tukemaan Suomen maataloutta kansallisesti, jotta pärjäämme eurooppalaisessa kilpailussa sisämarkkinoilla?</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Jussi Halla-aho vaati Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa 17.5. EU:n maatalouspolitiikan erottamisesta kokonaan kansalliseksi. Samaa on vaatinut Kokoomuksen eurovaaliehdokas Aura Salla. Ajatus maatalouspolitiikan kansallistamisesta kuulostaa houkuttelevalta – poikkeavathan Suomen pohjoiset tuotanto-olosuhteet niin paljon muusta Euroopasta. Kyse on kuitenkin ihmisten johdattelusta harhaan.

Maatalouspolitiikan erottaminen kokonaan kansalliseksi edellyttäisi Suomen eroa Euroopan unionista. EU:n yhteinen maatalouspolitiikka on kirjattu EU:n perustamissopimukseen, ja tämän muuttaminen vaatii kaikkien EU:n jäsenmaiden hyväksyntää. Keski- ja Etelä-Euroopan maat eivät tule tätä koskaan hyväksymään. EU:sta eroamiseen ei edes Jussi Halla-aho ole valmis, puhumattakaan liittovaltiokehitystä kannattavasta Aura Sallasta.

Hedelmällisempää olisi kuulla realistisia näkemyksiä siitä, miten tuottajan elintasoa ja tilojen kannattavuutta saadaan parannettua. Tilanne on koko Euroopassa haastava, sillä tuottajien tulotason keskiarvo on reilusti muiden alojen alapuolella. Maatalouden kannattavuuden ja tulotason parantaminen on asetettava EU:n maatalous politiikan uudistuksen prioriteetiksi. Se edellyttää maataloustukien leikkauksien voimakasta vastustamista, kaupan keskittymistä purkavia toimia kilpailupolitiikassa ja tuottajan aseman parantamista ruokaketjussa. Järjettömät ehdotukset tukikatoista on peruttava. Toivoisin, että myös Halla-aho ja Salla olisivat valmiita sitoutumaan näihin aidosti viljelijän asemaa parantaviin toimiin. 

Olen itsekin sitä mieltä, että EU:n maatalouspolitiikan toimeenpanoa pitäisi siirtää yhä enemmän kansalliselle tasolle. Näin EU:n komissio on itseasiassa nyt tekemässä, mutta siitä EU:n maataloustukien vähentämistä tai lakkauttamista vaativat tahot pysyvät vaiti. Jäsenmaille ollaan tuomassa huomattavasti lisää liikkumavaraa, kun maatalouspolitiikan toteutus tehtäisiin jatkossa kokonaan yhdellä kansallisella strategisella suunnitelmalla. Myös valvontoja ollaan tuomassa EU:sta kotimaahan. Tässä muutoksessa on pidettävä huolta siitä, että valvonnoissa byrokratia vähenee, tukien ehdollisuus on pohjoisille olosuhteille riittävän joustava ja siitä, että Suomen erityisolosuhteet huomioivat erityistuet luonnonhaittakorvauksesta vapaaehtoisiin tuotantoon sidottuihin tukiin ja 141-tukiin säilyvät.

On tärkeä muistaa, että Suomen saanto maatalousbudjetista on positiivinen, ja näin pitää olla myös jatkossa. Haluankin kysyä Jussi Halla-aholta ja Aura Sallalta: Oletko valmis Suomen eroon Euroopan unionista, kun vaadit maatalouspolitiikan erottamista kokonaan kansalliseksi? Paljonko olet valmis tukemaan Suomen maataloutta kansallisesti, jotta pärjäämme eurooppalaisessa kilpailussa sisämarkkinoilla?

]]>
4 http://elsikatainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276146-vaatimus-maatalouspolitiikan-erottamisesta-kansalliseksi-on-haaveilua#comments Euroopan unioni Jussi Halla-aho maatalous Sat, 18 May 2019 09:16:56 +0000 Elsi Katainen http://elsikatainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276146-vaatimus-maatalouspolitiikan-erottamisesta-kansalliseksi-on-haaveilua
Talousunioni vai poliittinen yhteisö? http://kaakkuriniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276140-talousunioni-vai-poliittinen-yhteiso <p><strong>Laajeneva projekti vai yhteisö?</strong></p><p>Huhtikuussa Amsterdamin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan apulaisprofessori Marija Bartl kirjoitti, että jos EU ymmärretään laajenevana hankkeena tai projektina, silloin asetetaan etusijalle markkinoiden yhdentyminen ja estetään Euroopan-laajuisen julkisen tilan syntyminen.</p><p>Ranskan presidentti Emmanuel Macron vakuuttaa <a href="https://www.theguardian.com/commentisfree/2019/mar/04/europe-brexit-uk">Eurooppa-ohjelmassaan</a>, että EU &ndash; tai euroslangilla lyhyesti &rsquo;Eurooppa&rsquo; &ndash; ei ole vain talousmarkkinat vaan hanke. Nostamalla umpikujaan ajautuneen EU:n ahdingosta Macron sanoo muuttavan unionin &rdquo;Euroopaksi, joka pikemminkin suojaa ihmisiä kuin uhkaa&rdquo;. Edelleen hän haluaa luoda Euroopan, joka &rdquo;tarjoaa edistystä kaikille kansalaisilleen&rdquo;.</p><p>Väite on mielenkiintoinen, sillä Bartlin mukaan EU:n näkeminen &rdquo;hankkeena&rdquo; keskittyy keskusteluun Euroopan oletetusta määränpäästä &ndash; sen <em>suun</em><em>na</em><em>sta</em>. Siellä täällä EU:n perustuslain kaltaisissa asiakirjoissa puhutaan &lsquo;<a href="https://rometreaties.eu/">yhä tiiviim</a><a href="https://rometreaties.eu/">mätä</a><a href="https://rometreaties.eu/"> liit</a><a href="https://rometreaties.eu/">osta</a><a href="https://rometreaties.eu/">&rsquo;</a>, sen lainsäädännössä marssitaan edelleen kohti sisämarkkinoiden <a href="https://eur-lex.europa.eu/legal-content/EN/ALL/?uri=CELEX%3A12008E114">rakentamis</a><a href="https://eur-lex.europa.eu/legal-content/EN/ALL/?uri=CELEX%3A12008E114">ta</a> ja sen tuomioistuinten oikeuskäytännössä, kuten myös eurovaalien alla vaaditaan <a href="https://ec.europa.eu/commission/sites/beta-political/files/white_paper_on_the_future_of_europe_en.pdf">enemmän tai vähemmän </a><a href="https://ec.europa.eu/commission/sites/beta-political/files/white_paper_on_the_future_of_europe_en.pdf">Euro</a><a href="https://ec.europa.eu/commission/sites/beta-political/files/white_paper_on_the_future_of_europe_en.pdf">o</a><a href="https://ec.europa.eu/commission/sites/beta-political/files/white_paper_on_the_future_of_europe_en.pdf">p</a><a href="https://ec.europa.eu/commission/sites/beta-political/files/white_paper_on_the_future_of_europe_en.pdf">paa</a> keskeisenä poliittista keskustelua kehystävänä asiana. EU-lainsäädännössä toistuu <a href="http://robertgrzeszczak.bio.wpia.uw.edu.pl/files/2012/12/Maduro-JUDICIAL-ADJUDICATION-IN-A-CONTEXT-of-constitutional-Pluralism.pdf">teleolog</a><a href="http://robertgrzeszczak.bio.wpia.uw.edu.pl/files/2012/12/Maduro-JUDICIAL-ADJUDICATION-IN-A-CONTEXT-of-constitutional-Pluralism.pdf">in</a><a href="http://robertgrzeszczak.bio.wpia.uw.edu.pl/files/2012/12/Maduro-JUDICIAL-ADJUDICATION-IN-A-CONTEXT-of-constitutional-Pluralism.pdf">en</a> eli tarkoitusperää tavoitteleva tulkinta.</p><p>Tämähän on tuttua puhetta Suomessakin, koska pääministeri Paavo Lipponen omaksui puheen liiton tiivistämisestä ja pyrkimisestä &rdquo;Euroopan ytimeen&rdquo;, jopa &rdquo;kovaan ytimeen&rdquo;.</p><p>&nbsp;</p><p>* * *</p><p>&nbsp;</p><p>Tämä keskustelu EU:n suunnasta tai päämäärästä erottaa Bartlin mukaan unionin tiukasti jäsenvaltioistaan. Harvoinhan kysymme, mikä on jonkin valtion, vaikkapa Italian, Ruotsin tai Suomen suunta ja päämäärä. Nämä poliittiset yhteisöt vain <em><u>ovat</u></em>. Mihin suuntaan ne ovat menossa ja mitä me siitä ajattelemme, on pohjimmiltaan poliitiikan asia.</p><p>Mutta kun EU:sta puhutaan hankkeena eli projektina, se saadaan näyttämään jotenkin keskeneräiseltä, joka tarvitsee edelleen rakentamista. Siitä tulee kokonaisuus, joka tarkoittaa pikemminkin <a href="http://www.oxfordscholarship.com/view/10.1093/acprof:oso/9780199266975.001.0001/acprof-9780199266975">poli</a><a href="http://www.oxfordscholarship.com/view/10.1093/acprof:oso/9780199266975.001.0001/acprof-9780199266975">tiikkaohjelmia (policies) kuin politiikkaa (politics)</a>, pikemminkin hallinnointia kuin politiikkaa. Näin EU näyttää joltakin, jonka täytyy aina liikkua eteenpäin, laajeta ja syventyä, jotta vältettäisiin Macronin pelkäämä pysähtyminen ja eroaminen.</p><p>Eurooppa funktio ja missio (tarkoitus ja tehtävä suuntautui eniten juuri yhteismarkkinoiden rakentamiseen. Mukaan tuli sittemmin toissijaisia tarkoitusperiä, kuten kestävän rauhan varmistaminen ja poliittisen unionin rakentaminen. Talouden yhdentymisestä on &rsquo;tihkunut&rsquo; jotakin myös muille aloille, kuten ihmisoikeuksiin, terveyteen, opetukseen, työehtosopimusneuvotteluihin ja niin edelleen.</p><p>Mutta tämä menestys ei kuitenkaan ole tullut ilman pimeää puolta, uusliberaalin lemahdusta, jota tuottaa puhe kilpailukyvystä, julkisten palvelujen yksityistämisestä tai &rsquo;liberalisoimisesta&rsquo; sekä työmarkkinoiden &rsquo;joustavoittamisesta&rsquo;. Asiakaslähtöisyys. Avoin kilpailu. Hallinta (governance). Joustavuus. Kapitalismi. Kasvu. Markkinat. Markkinareformi. Markkinatalous (joka tässä merkitsee samaa kuin kapitalismi). Rahoitus. Reformi. Sidosryhmät. Ulkoistaminen. Vapaus. Valinnan vapaus. Yrittäjyys. Yövartijavaltio.</p><p>Talouskieli on poliittinen konstruktio, ja EU:ssa uusliberalismi on vähän niin kuin sisäänrakennettu ominaisuus.</p><p>Myös Marija Bartl katsoo, kuten minäkin, että vaikka EU on laajentunut valtavasti, se ei ole muuttunut laadullisesti uudeksi; se ei ole muuttunut hankkeesta <em>poliittiseksi yhteisöksi</em>, jossa kysymys suunnasta tai määränpäästä muuttuu merkityksettömäksi.</p><p>Suurimmaksi osaksi EU on muotoutunut asteittain nykyiseen muotoonsa lukuisien teknokraattisten prosessien myötävaikutuksella, jotka on runnottu läpi usein satunnaisesti aikaan saadun poliittisen konsensuksen voimin. Laaja näkemys ja katse eteenpäin puuttuvat. Kuten Jürgen Habermas sanoisi, vallitsee Unübersichlichkeit, näköalattomuus.</p><p>*&nbsp;&nbsp; *&nbsp;&nbsp; *</p><p>Erityisesti kysymyksiä solidaarisuudesta ja <a href="https://www.socialeurope.eu/pensions-unemployment-insurance">risk</a><a href="https://www.socialeurope.eu/pensions-unemployment-insurance">ien jaosta</a> on parhaimmillaan sivuutettu EU:n perustuslakiasiakirjoissa ja julistettu pannaan sen poliittisessa keskustelussa sekä EU:n jäsenvaltioiden <em>kesken</em> että niiden <em>alueella</em> &ndash; mikä on johtanut talouskuripolitiikkaan, jota ei ole kyseenalaistettu. Kuitenkaan <a href="https://www.socialeurope.eu/without-solidarity-democracy-lost">ilman solidaarisuutta</a> ja riskien jakamista ei voi olla mitään poliittista yhteisöä.</p><p>Laitan tähän loppuun Marija Bartlin johtopäätökset ja kehotan funtsimaan hänen neljättä reittiään:</p><p>&rdquo;Viime kuukausina on tehty ainakin viisi realistista ehdotusta, jotka voisivat edistää tätä muutosta. <strong>Ensinnäkin</strong> Macronin ohjelma esittää joukon jokseenkin saavutettavissa olevia päämääriä, jotka menisivät pitkälti siihen suuntaan, että EU näyttäisi suojauskykyään globalisaation edessä. <strong>Toinen</strong> on polku EU:n muuttamiseksi (ks. esimerkiksi <a href="https://www.theguardian.com/commentisfree/2018/dec/09/manifesto-divided-europe-inequality-europeans">Piketty</a>, <a href="https://www.socialeurope.eu/where-the-piketty-plan-is-mistaken">Green New Deal</a>, <a href="http://www.euromemo.eu/">Euromemo</a>), ja sille pitäisi myöntää enemmän rahavaroja uudelleen jaettavaksi. Näitä ei tarvitse ottaa miltään tietyiltä jäsenvaltioilta, vaan EU voisi kerätä ne itse.</p><p><strong>Kolmanneksi</strong> ylikansallisten ehdokaslistojen muodostaminen Euroopan parlamentille olisi erinomainen ensimmäinen askel Eurooppaa koskevan muutoksen stimuloimista. <strong>Neljäs</strong> reitti on onnistuneiden Euroopan-laajuisten poliittisten liikkeiden luominen (sellaisten kuin <a href="https://nl.wikipedia.org/wiki/DiEM25">Diem25</a>) keinona rakentaa EU:n laajuinen julkisuus &ndash; mikä varmasti on välttämätöntä, mutta myös hidasta ja vaikeaa. <strong>Lopuksi</strong> monet pro-EU-poliitikot kääntävät huomionsa suosion keräämiseen kansallisella tasolla, jotta EU voitaisiin muuttaa <a href="http://bruegel.org/2018/10/improving-the-efficiency-and-legitimacy-of-the-eu-a-bottom-up-approach/">uudelleen alusta lähtien</a> mobilisoimalla jäsenvaltiot.</p><p>Vain näiden viiden tien yhdistelmä voi antaa Euroopalle mahdollisuuden ottaa se askel, joka siltä on unohtunut yli 60 viime vuoden aikana &ndash; EU:n muuttuminen poliittiseksi <em>yhteisöksi</em>.&rdquo;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Laajeneva projekti vai yhteisö?

Huhtikuussa Amsterdamin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan apulaisprofessori Marija Bartl kirjoitti, että jos EU ymmärretään laajenevana hankkeena tai projektina, silloin asetetaan etusijalle markkinoiden yhdentyminen ja estetään Euroopan-laajuisen julkisen tilan syntyminen.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron vakuuttaa Eurooppa-ohjelmassaan, että EU – tai euroslangilla lyhyesti ’Eurooppa’ – ei ole vain talousmarkkinat vaan hanke. Nostamalla umpikujaan ajautuneen EU:n ahdingosta Macron sanoo muuttavan unionin ”Euroopaksi, joka pikemminkin suojaa ihmisiä kuin uhkaa”. Edelleen hän haluaa luoda Euroopan, joka ”tarjoaa edistystä kaikille kansalaisilleen”.

Väite on mielenkiintoinen, sillä Bartlin mukaan EU:n näkeminen ”hankkeena” keskittyy keskusteluun Euroopan oletetusta määränpäästä – sen suunnasta. Siellä täällä EU:n perustuslain kaltaisissa asiakirjoissa puhutaan ‘yhä tiiviimmätä liitosta, sen lainsäädännössä marssitaan edelleen kohti sisämarkkinoiden rakentamista ja sen tuomioistuinten oikeuskäytännössä, kuten myös eurovaalien alla vaaditaan enemmän tai vähemmän Eurooppaa keskeisenä poliittista keskustelua kehystävänä asiana. EU-lainsäädännössä toistuu teleologinen eli tarkoitusperää tavoitteleva tulkinta.

Tämähän on tuttua puhetta Suomessakin, koska pääministeri Paavo Lipponen omaksui puheen liiton tiivistämisestä ja pyrkimisestä ”Euroopan ytimeen”, jopa ”kovaan ytimeen”.

 

* * *

 

Tämä keskustelu EU:n suunnasta tai päämäärästä erottaa Bartlin mukaan unionin tiukasti jäsenvaltioistaan. Harvoinhan kysymme, mikä on jonkin valtion, vaikkapa Italian, Ruotsin tai Suomen suunta ja päämäärä. Nämä poliittiset yhteisöt vain ovat. Mihin suuntaan ne ovat menossa ja mitä me siitä ajattelemme, on pohjimmiltaan poliitiikan asia.

Mutta kun EU:sta puhutaan hankkeena eli projektina, se saadaan näyttämään jotenkin keskeneräiseltä, joka tarvitsee edelleen rakentamista. Siitä tulee kokonaisuus, joka tarkoittaa pikemminkin politiikkaohjelmia (policies) kuin politiikkaa (politics), pikemminkin hallinnointia kuin politiikkaa. Näin EU näyttää joltakin, jonka täytyy aina liikkua eteenpäin, laajeta ja syventyä, jotta vältettäisiin Macronin pelkäämä pysähtyminen ja eroaminen.

Eurooppa funktio ja missio (tarkoitus ja tehtävä suuntautui eniten juuri yhteismarkkinoiden rakentamiseen. Mukaan tuli sittemmin toissijaisia tarkoitusperiä, kuten kestävän rauhan varmistaminen ja poliittisen unionin rakentaminen. Talouden yhdentymisestä on ’tihkunut’ jotakin myös muille aloille, kuten ihmisoikeuksiin, terveyteen, opetukseen, työehtosopimusneuvotteluihin ja niin edelleen.

Mutta tämä menestys ei kuitenkaan ole tullut ilman pimeää puolta, uusliberaalin lemahdusta, jota tuottaa puhe kilpailukyvystä, julkisten palvelujen yksityistämisestä tai ’liberalisoimisesta’ sekä työmarkkinoiden ’joustavoittamisesta’. Asiakaslähtöisyys. Avoin kilpailu. Hallinta (governance). Joustavuus. Kapitalismi. Kasvu. Markkinat. Markkinareformi. Markkinatalous (joka tässä merkitsee samaa kuin kapitalismi). Rahoitus. Reformi. Sidosryhmät. Ulkoistaminen. Vapaus. Valinnan vapaus. Yrittäjyys. Yövartijavaltio.

Talouskieli on poliittinen konstruktio, ja EU:ssa uusliberalismi on vähän niin kuin sisäänrakennettu ominaisuus.

Myös Marija Bartl katsoo, kuten minäkin, että vaikka EU on laajentunut valtavasti, se ei ole muuttunut laadullisesti uudeksi; se ei ole muuttunut hankkeesta poliittiseksi yhteisöksi, jossa kysymys suunnasta tai määränpäästä muuttuu merkityksettömäksi.

Suurimmaksi osaksi EU on muotoutunut asteittain nykyiseen muotoonsa lukuisien teknokraattisten prosessien myötävaikutuksella, jotka on runnottu läpi usein satunnaisesti aikaan saadun poliittisen konsensuksen voimin. Laaja näkemys ja katse eteenpäin puuttuvat. Kuten Jürgen Habermas sanoisi, vallitsee Unübersichlichkeit, näköalattomuus.

*   *   *

Erityisesti kysymyksiä solidaarisuudesta ja riskien jaosta on parhaimmillaan sivuutettu EU:n perustuslakiasiakirjoissa ja julistettu pannaan sen poliittisessa keskustelussa sekä EU:n jäsenvaltioiden kesken että niiden alueella – mikä on johtanut talouskuripolitiikkaan, jota ei ole kyseenalaistettu. Kuitenkaan ilman solidaarisuutta ja riskien jakamista ei voi olla mitään poliittista yhteisöä.

Laitan tähän loppuun Marija Bartlin johtopäätökset ja kehotan funtsimaan hänen neljättä reittiään:

”Viime kuukausina on tehty ainakin viisi realistista ehdotusta, jotka voisivat edistää tätä muutosta. Ensinnäkin Macronin ohjelma esittää joukon jokseenkin saavutettavissa olevia päämääriä, jotka menisivät pitkälti siihen suuntaan, että EU näyttäisi suojauskykyään globalisaation edessä. Toinen on polku EU:n muuttamiseksi (ks. esimerkiksi Piketty, Green New Deal, Euromemo), ja sille pitäisi myöntää enemmän rahavaroja uudelleen jaettavaksi. Näitä ei tarvitse ottaa miltään tietyiltä jäsenvaltioilta, vaan EU voisi kerätä ne itse.

Kolmanneksi ylikansallisten ehdokaslistojen muodostaminen Euroopan parlamentille olisi erinomainen ensimmäinen askel Eurooppaa koskevan muutoksen stimuloimista. Neljäs reitti on onnistuneiden Euroopan-laajuisten poliittisten liikkeiden luominen (sellaisten kuin Diem25) keinona rakentaa EU:n laajuinen julkisuus – mikä varmasti on välttämätöntä, mutta myös hidasta ja vaikeaa. Lopuksi monet pro-EU-poliitikot kääntävät huomionsa suosion keräämiseen kansallisella tasolla, jotta EU voitaisiin muuttaa uudelleen alusta lähtien mobilisoimalla jäsenvaltiot.

Vain näiden viiden tien yhdistelmä voi antaa Euroopalle mahdollisuuden ottaa se askel, joka siltä on unohtunut yli 60 viime vuoden aikana – EU:n muuttuminen poliittiseksi yhteisöksi.”

]]>
19 http://kaakkuriniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276140-talousunioni-vai-poliittinen-yhteiso#comments Euroopan unioni Uusliberalismi Sat, 18 May 2019 08:40:23 +0000 Tapani Kaakkuriniemi http://kaakkuriniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276140-talousunioni-vai-poliittinen-yhteiso
1.4 miljoonaa työpaikkaa http://meeviren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276030-14-miljoonaa-tyopaikkaa <p>&nbsp;</p><p>Viime viikolla silmiini sattui komissaari Jyrki Kataisen haastattelu (7.5 Mustread), joka sai minut ensimmäistä kertaa elämässäni epäilemään markkinatalouden oikeutusta. Katainen nimittäin kertoi, että hänen hallinnoimansa Euroopan investointiohjelma (ESIR) on saavuttanut valtavan suuria tuloksia. Liikkeelle on saatu 390 miljardin edestä investointeja ja niiden puitteissa on luotu peräti 1.4 miljoonaa työpaikkaa. 950 000 yritystä on saanut EISR rahoitusta (joista peräti 400&nbsp;000 italialaista). ESIR:n jatkon Invest-EU:n tarkoituksena on saada aikaan 650 miljardin euron investoinnit. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, työpaikkoja pitäisi syntyä yli kaksi miljoonaa. Kauppalehtikin kertoi 6.11.2018 pääkirjoituksessaan, että &rdquo;Junckerin lempilapsi on vaientanut epäilijät&rdquo;. Samaan hengenvetoon lehti kertoo, että uuden Invest-EU:n pitäisi pelkästään (tuki)järjestelmiä yksinkertaistamalla saada aikaiseksi peräti 15 prosentin kasvu investointeihin. &nbsp;</p><p>Miten tällainen on mahdollista. Kuitenkin rahaston pohjana oli vain runsaat 20 miljardia euroa EU-budjetista ja Euroopan investointipankilta (EIP) saatuja julkisia varoja. Loppusumman oli määrä tulla markkinoilta siten, että jokaisen EU-euron odotettiin houkuttelevan 15 yksityistä euroa investointeihin. Ehkä 1:15 suhteen ymmärtää sillä, että perimmiltään ESIR tarkoittaa takausjärjestelyä, jossa EU ottaa kantaakseen kaikkein riskipitoisimpien sijoituskohteiden vastuut. Mutta kun puhutaan ohjelman aikaansaannoksista; kellot alkavat soida. Luvuissa ei ole kerta kaikkiaan ole mitään järkeä. Luulisi talouslehtienkin kysyvän kahteen kertaan, mistä nämä luvut oikein tulevat.</p><p>Kuitenkin jos tarkastelee tuotannollisten investointien kehitystä EU:ssa (Italiasta nyt puhumattakaan), mistään investointibuumista ei voi puhua. Kokonaisinvestointien taso oli vuonna 2018 kaukana finanssikriisiä edeltäneestä tasosta (ollen koko EU:ssa 61 % ja Euroalueella vain 50 % vuoden 2007 arvoista, kuvio 1). Toki jonkinlaista piristymistä on tapahtunut noususuhdanteen myötä, mutta yhtä kaikki menestys on ollut todella vaatimatonta ja useassa maassa (kuten Ruotsissa) pääosin asuntorakentamisen ansiosta. Nykytilanteessa, kun rahamarkkinakorot ovat nollassa (reaalikorot negatiivisia) ja pankkienkin myöntämien yrityslainojen nimelliskorot vain parin prosentin luokkaa (kuvio 2), investointien pitäisi kaiken järjen mukaan kasvaa valtavasti. Ja tietenkään mitään tarvetta ESIR:n tapaisille tukioperaatioille ei pitäisi olla. Vai voiko joku todella väittää, että nykytilanteessa investointien suurin este on rahoituksen saaminen!</p><p>Luvut ovat mitä ovat, mutta minun mielestäni, kauhistuttavinta on se ajattelutapa, että investoinnit ja työllisyys ovat käynnistettävissä joillain julkisen vallan tukioperaatioilla. Ajatus, että joku EU:n elin voi valita hyvät ja huonot investoinnit, kuulostaa uskomattomalta (tosin EU:n mukaan &rdquo;riippumaton&rdquo; EISR -investointikomitea valitsee tiukkojen kriteerien (!) perusteella tukea saavat hankkeet). Se, että Suomen entinen pääministeri uskoo tällaisten mekanismien tehokkuuteen, kertoo, että poliitikoilla on aika kieroontunut käsitys talouden toiminnasta. Tuotannon määrään, työllisyyteen ja tuottavuuteen voidaan vaikuttaa julkisen vallan interventioilla ja julkinen valta voi jotenkin valita aloja tai jopa yrityksiä, jotka ovat muita parempia (joilla on tulevaisuutta). Sama usko varmaan siivittää kuvitelmia siitä, että esimerkiksi ilmaston muutos on näillä ja näillä politiikkatoimilla korjattavissa. &nbsp;</p><p>Tällainen ajattelu on syvään juurtunut etenkin ranskalaisessa politiikkaperinteessä, jossa taustalla on, voi sanoa, vuosisatainen epäluulo markkinoita kohtaan. Kuvaava on, että erilaisissa mielipidekyselyissä markkinatalouden suosio Ranskassa on ylivoimaisesti alhaisin teollisuusmaiden joukossa (ks. kuvio 3). Ei liene sattuma, että samainen ajattelutapa on vahvasti juurtunut myös Euroopan Unionin virkamieskuntaan.</p><p>Toki sama synti vaivaa suomalaistakin politiikkaperinnettä, mitä ehkä parhaiten kuvaa ajatus, siitä että &rdquo;asiat voidaan sopia kolmikannassa&rdquo;. Kun asiat pitävät sisällä paitsi hinnat ja palkat, myös markkinaosuudet ja tulonjaon, ollaan samalla aallonpituudella kuin aikanaan sosialistisissa talouksissa. Mutta kaikki täytyy kokeilla aina vaan uudelleen. Tuskin yllättyy, että Säätytalolla syntyy kautta aikojen interventionistisin (&rdquo;kaikki asioihin puuttuva&rdquo;) hallitusohjelma, jossa valtio korjaa kaikki Suomen ja varmaan myös koko maailman markkinaepäonnistumiset.</p><p>&nbsp;</p>  

Viime viikolla silmiini sattui komissaari Jyrki Kataisen haastattelu (7.5 Mustread), joka sai minut ensimmäistä kertaa elämässäni epäilemään markkinatalouden oikeutusta. Katainen nimittäin kertoi, että hänen hallinnoimansa Euroopan investointiohjelma (ESIR) on saavuttanut valtavan suuria tuloksia. Liikkeelle on saatu 390 miljardin edestä investointeja ja niiden puitteissa on luotu peräti 1.4 miljoonaa työpaikkaa. 950 000 yritystä on saanut EISR rahoitusta (joista peräti 400 000 italialaista). ESIR:n jatkon Invest-EU:n tarkoituksena on saada aikaan 650 miljardin euron investoinnit. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, työpaikkoja pitäisi syntyä yli kaksi miljoonaa. Kauppalehtikin kertoi 6.11.2018 pääkirjoituksessaan, että ”Junckerin lempilapsi on vaientanut epäilijät”. Samaan hengenvetoon lehti kertoo, että uuden Invest-EU:n pitäisi pelkästään (tuki)järjestelmiä yksinkertaistamalla saada aikaiseksi peräti 15 prosentin kasvu investointeihin.  

Miten tällainen on mahdollista. Kuitenkin rahaston pohjana oli vain runsaat 20 miljardia euroa EU-budjetista ja Euroopan investointipankilta (EIP) saatuja julkisia varoja. Loppusumman oli määrä tulla markkinoilta siten, että jokaisen EU-euron odotettiin houkuttelevan 15 yksityistä euroa investointeihin. Ehkä 1:15 suhteen ymmärtää sillä, että perimmiltään ESIR tarkoittaa takausjärjestelyä, jossa EU ottaa kantaakseen kaikkein riskipitoisimpien sijoituskohteiden vastuut. Mutta kun puhutaan ohjelman aikaansaannoksista; kellot alkavat soida. Luvuissa ei ole kerta kaikkiaan ole mitään järkeä. Luulisi talouslehtienkin kysyvän kahteen kertaan, mistä nämä luvut oikein tulevat.

Kuitenkin jos tarkastelee tuotannollisten investointien kehitystä EU:ssa (Italiasta nyt puhumattakaan), mistään investointibuumista ei voi puhua. Kokonaisinvestointien taso oli vuonna 2018 kaukana finanssikriisiä edeltäneestä tasosta (ollen koko EU:ssa 61 % ja Euroalueella vain 50 % vuoden 2007 arvoista, kuvio 1). Toki jonkinlaista piristymistä on tapahtunut noususuhdanteen myötä, mutta yhtä kaikki menestys on ollut todella vaatimatonta ja useassa maassa (kuten Ruotsissa) pääosin asuntorakentamisen ansiosta. Nykytilanteessa, kun rahamarkkinakorot ovat nollassa (reaalikorot negatiivisia) ja pankkienkin myöntämien yrityslainojen nimelliskorot vain parin prosentin luokkaa (kuvio 2), investointien pitäisi kaiken järjen mukaan kasvaa valtavasti. Ja tietenkään mitään tarvetta ESIR:n tapaisille tukioperaatioille ei pitäisi olla. Vai voiko joku todella väittää, että nykytilanteessa investointien suurin este on rahoituksen saaminen!

Luvut ovat mitä ovat, mutta minun mielestäni, kauhistuttavinta on se ajattelutapa, että investoinnit ja työllisyys ovat käynnistettävissä joillain julkisen vallan tukioperaatioilla. Ajatus, että joku EU:n elin voi valita hyvät ja huonot investoinnit, kuulostaa uskomattomalta (tosin EU:n mukaan ”riippumaton” EISR -investointikomitea valitsee tiukkojen kriteerien (!) perusteella tukea saavat hankkeet). Se, että Suomen entinen pääministeri uskoo tällaisten mekanismien tehokkuuteen, kertoo, että poliitikoilla on aika kieroontunut käsitys talouden toiminnasta. Tuotannon määrään, työllisyyteen ja tuottavuuteen voidaan vaikuttaa julkisen vallan interventioilla ja julkinen valta voi jotenkin valita aloja tai jopa yrityksiä, jotka ovat muita parempia (joilla on tulevaisuutta). Sama usko varmaan siivittää kuvitelmia siitä, että esimerkiksi ilmaston muutos on näillä ja näillä politiikkatoimilla korjattavissa.  

Tällainen ajattelu on syvään juurtunut etenkin ranskalaisessa politiikkaperinteessä, jossa taustalla on, voi sanoa, vuosisatainen epäluulo markkinoita kohtaan. Kuvaava on, että erilaisissa mielipidekyselyissä markkinatalouden suosio Ranskassa on ylivoimaisesti alhaisin teollisuusmaiden joukossa (ks. kuvio 3). Ei liene sattuma, että samainen ajattelutapa on vahvasti juurtunut myös Euroopan Unionin virkamieskuntaan.

Toki sama synti vaivaa suomalaistakin politiikkaperinnettä, mitä ehkä parhaiten kuvaa ajatus, siitä että ”asiat voidaan sopia kolmikannassa”. Kun asiat pitävät sisällä paitsi hinnat ja palkat, myös markkinaosuudet ja tulonjaon, ollaan samalla aallonpituudella kuin aikanaan sosialistisissa talouksissa. Mutta kaikki täytyy kokeilla aina vaan uudelleen. Tuskin yllättyy, että Säätytalolla syntyy kautta aikojen interventionistisin (”kaikki asioihin puuttuva”) hallitusohjelma, jossa valtio korjaa kaikki Suomen ja varmaan myös koko maailman markkinaepäonnistumiset.

 

]]>
12 http://meeviren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276030-14-miljoonaa-tyopaikkaa#comments Euroopan unioni Työllisyys Yritystuet Wed, 15 May 2019 19:40:25 +0000 Matti Viren http://meeviren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276030-14-miljoonaa-tyopaikkaa
EU:n on edistettävä ihmisoikeuksia jokaisessa jäsenmaassa http://neuvottelijasi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276013-eun-on-edistettava-ihmisoikeuksia-jokaisessa-jasenmaassa <p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Euroopan unioni on sitoutunut edistämään ja suojelemaan ihmisoikeuksia, demokratiaa ja oikeusvaltioperiaatetta maailmanlaajuisesti. Ihmisoikeuksia käsittelevät sitoumukset on kirjattu EU:n ihmisoikeussopimukseen, joka on solmittu alun perin vuonna 1950. Sopimus tarkoituksena on taata kaikille siihen sitoutuneiden jäsenmaiden kansalaisille ja maassa asuville ulkomaalaisille mm. sanan- ja uskonnonvapauden, oikeuden vapauteen ja turvallisuuteen sekä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin. Voidaan hyvällä syyllä sanoa, että ihmis- ja sosiaaliset oikeudet ovat olleet alusta saakka yksi EU:n kulmakivistä.</p><p>Tilanne on kuitenkin muuttumassa. Olemme nähneet populistisen oikeiston nousun monissa suurissa Euroopan maissa. Kuluneen vuosikymmenen aikana populistiset ja kansallismieliset puolueet ovat nousseet valtaan tai merkittäviksi poliittisiksi voimiksi mm. Unkarissa, Puolassa, Itävallassa, Italiassa, Ranskassa ja Hollannissa. Näitä puolueita yleensä yhdistää viestit poliittista järjestelmää ja &rdquo;eliittiä&rdquo; vastaan, tavallisen kansan puolesta. Paradoksaalisesti valtaan päästyään puolueet alkavat kuitenkin rajoittaa kansan oikeuksia.</p><p>EU-vaaleissa tämä realisoituu siten, että äänestämällä tavallisia suomalaisia puolueita, kuten kokoomusta ja perussuomalaisia, äänestät samalla kansallismielisiä populisteja. Parlamentissa päätöksiä tekevät parlamentin poliittiset ryhmät, eivät niinkään jäsenvaltioiden puolueet. Siksi on ensiarvoisen tärkeää ottaa selvää, mitä oikeasti äänestää suomalaisen ehdokkaan kohdalla. SDP:n oma parlamenttiryhmä S&amp;D:n tavoitteena on tehdä euroalueesta hyvä sosiaalisten asioiden ja talouden unioni.</p><p><strong>Miten tätä kehitystä voi torjua?</strong></p><p>EU:lla on periaatteessa kaksi keinoa yrittää saada jäsenvaltionsa pysymään yhteisesti sovitussa, ihmisoikeuksia kunnioittavassa, linjassa. Nämä ovat painostaminen budjettiprosessilla siten, että se leikkaisi jäsenvaltion tukia. Toisena vaihtoehtona on äänivallan rajoittaminen, mikäli jäsenvaltio loukkaa vakavasti ja jatkuvasti ihmisarvoa.</p><p>Molemmat keinot ovat valitettavasti tällä hetkellä pitkälti teoreettisia. EU perustuu jäsenvaltioiden yhteiseen päätöksentekoon, joka vaatii yhteisymmärryksen saavuttamista. Komissio onkin esittänyt tämän vuoden alussa, että EU:n veropolitiikassa voitaisiin vaiheittain lisätä määräenemmistöpäätöksiä yksimielisyysvaatimuksen sijaan. EU:n pitäisi voida leikata tukia, jos jäsenmaassa tapahtuu selkeitä rikkomuksia ihmisoikeuksia vastaan. Verotus voi olla askel siihen suuntaan.</p><p>Pienille maille, kuten Suomelle, veto-oikeuden mahdollinen menettäminen on tietysti hankala asia. Me joudumme arvioimaan, onko parempi ajaa pienissä asioissa omaa kansallista etua vai näemmekö EU:n yhteisenä projektina edistää yhteisiä arvoja, kuten ihmisoikeuksia? Populismi ja rikkomukset eivät saa saada unionissa jalansijaa ja siksi näilläkin vaaleilla on merkitystä. Äänestämällä sosiaalidemokraatteja, huolehdit osaltasi siitä, ettei yhteinen eurooppalainen arvopohja katoa altamme.</p><p>&nbsp;</p><p><br />&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>  

 

Euroopan unioni on sitoutunut edistämään ja suojelemaan ihmisoikeuksia, demokratiaa ja oikeusvaltioperiaatetta maailmanlaajuisesti. Ihmisoikeuksia käsittelevät sitoumukset on kirjattu EU:n ihmisoikeussopimukseen, joka on solmittu alun perin vuonna 1950. Sopimus tarkoituksena on taata kaikille siihen sitoutuneiden jäsenmaiden kansalaisille ja maassa asuville ulkomaalaisille mm. sanan- ja uskonnonvapauden, oikeuden vapauteen ja turvallisuuteen sekä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin. Voidaan hyvällä syyllä sanoa, että ihmis- ja sosiaaliset oikeudet ovat olleet alusta saakka yksi EU:n kulmakivistä.

Tilanne on kuitenkin muuttumassa. Olemme nähneet populistisen oikeiston nousun monissa suurissa Euroopan maissa. Kuluneen vuosikymmenen aikana populistiset ja kansallismieliset puolueet ovat nousseet valtaan tai merkittäviksi poliittisiksi voimiksi mm. Unkarissa, Puolassa, Itävallassa, Italiassa, Ranskassa ja Hollannissa. Näitä puolueita yleensä yhdistää viestit poliittista järjestelmää ja ”eliittiä” vastaan, tavallisen kansan puolesta. Paradoksaalisesti valtaan päästyään puolueet alkavat kuitenkin rajoittaa kansan oikeuksia.

EU-vaaleissa tämä realisoituu siten, että äänestämällä tavallisia suomalaisia puolueita, kuten kokoomusta ja perussuomalaisia, äänestät samalla kansallismielisiä populisteja. Parlamentissa päätöksiä tekevät parlamentin poliittiset ryhmät, eivät niinkään jäsenvaltioiden puolueet. Siksi on ensiarvoisen tärkeää ottaa selvää, mitä oikeasti äänestää suomalaisen ehdokkaan kohdalla. SDP:n oma parlamenttiryhmä S&D:n tavoitteena on tehdä euroalueesta hyvä sosiaalisten asioiden ja talouden unioni.

Miten tätä kehitystä voi torjua?

EU:lla on periaatteessa kaksi keinoa yrittää saada jäsenvaltionsa pysymään yhteisesti sovitussa, ihmisoikeuksia kunnioittavassa, linjassa. Nämä ovat painostaminen budjettiprosessilla siten, että se leikkaisi jäsenvaltion tukia. Toisena vaihtoehtona on äänivallan rajoittaminen, mikäli jäsenvaltio loukkaa vakavasti ja jatkuvasti ihmisarvoa.

Molemmat keinot ovat valitettavasti tällä hetkellä pitkälti teoreettisia. EU perustuu jäsenvaltioiden yhteiseen päätöksentekoon, joka vaatii yhteisymmärryksen saavuttamista. Komissio onkin esittänyt tämän vuoden alussa, että EU:n veropolitiikassa voitaisiin vaiheittain lisätä määräenemmistöpäätöksiä yksimielisyysvaatimuksen sijaan. EU:n pitäisi voida leikata tukia, jos jäsenmaassa tapahtuu selkeitä rikkomuksia ihmisoikeuksia vastaan. Verotus voi olla askel siihen suuntaan.

Pienille maille, kuten Suomelle, veto-oikeuden mahdollinen menettäminen on tietysti hankala asia. Me joudumme arvioimaan, onko parempi ajaa pienissä asioissa omaa kansallista etua vai näemmekö EU:n yhteisenä projektina edistää yhteisiä arvoja, kuten ihmisoikeuksia? Populismi ja rikkomukset eivät saa saada unionissa jalansijaa ja siksi näilläkin vaaleilla on merkitystä. Äänestämällä sosiaalidemokraatteja, huolehdit osaltasi siitä, ettei yhteinen eurooppalainen arvopohja katoa altamme.

 


 

]]>
1 http://neuvottelijasi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276013-eun-on-edistettava-ihmisoikeuksia-jokaisessa-jasenmaassa#comments Euroopan unioni Kokoomus Perussuomalaiset SDP Wed, 15 May 2019 15:33:21 +0000 Jaana Ylitalo http://neuvottelijasi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276013-eun-on-edistettava-ihmisoikeuksia-jokaisessa-jasenmaassa
Vakaa EU on vientivetoisen Suomen etu http://elsikatainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275967-vakaa-eu-on-vientivetoisen-suomen-etu <p>Miksi on tärkeää äänestää Euroopan parlamentin vaaleissa?&nbsp;</p><p>Suomen EU-jäsenyys on mahdollistanut maamme nousun yhdeksi maailman kilpailukykyisimmistä, vauraimmista ja onnellisimmista valtioista. Kauppa ja kansainvälinen yhteistyö tuovat meille työpaikkoja ja hyvinvointia. Siksi on tärkeää̈ vaalia ja edistää̈ eurooppalaista yhteistyötä̈ sekä korjata unionin ongelmia.</p><p>Euroopalla ei ole varaa uuteen Kreikkaan.&nbsp;Mukanaolo yhteisvaluutta eurossa on tuonut meille vakautta. Euroalueen kehittämistä on vahvistettava ja sen valuvikoja tilkittävä.&nbsp; EMU:n jäsenilta on vaadittava sääntöjen tiukkaa noudattamista. EU:n ei pidä siirtyä yhteiseen talous- tai veropolitiikkaan, koska nämä asiat kuuluvat jäsenmaille. Järkevät päätökset tehdään kansallisella tasolla siellä, missä taloudellinen toiminta tapahtuu.</p><p>EU:n olemassaolon oikeutus ja välttämättömyys ovat suurissa yhteisissä haasteissa ja&nbsp;mahdollisuuksissa.<br />Ilmastonmuutos, pakolaiskysymykset ja terrorismin ehkäisy sekä menestys kansainvälisessä kaupassa edellyttävät yhteisön ratkaisuja ja voimaa. Sen sijaan lainsäädännön yksityiskohdista päättäminen pitäisi maahanmuutto- ja kauppapolitiikkaa lukuun ottamatta jättää nykyistä enemmän kansalliselle tasolle. EU:n on oltava suuri suurissa ja pieni pienissä asioissa.</p><p>Suomi elää kansainvälisestä kaupasta. Yli 700 000 suomalaista työpaikkaa on riippuvaisia viennistä ja näin myös EU:n kauppapolitiikasta, joka kuuluu unionin yksinomaiseen toimivaltaan. Meidän on vaadittava EU:lta kunnianhimoista kauppapolitiikkaa, joka avaa yrityksillemme lisää ovia maailmalle. EU:n on nykyistä paremmin viestittävä ja tiedotettava kauppasopimusten mahdollisuuksista erityisesti pienille- ja keskisuurille yrityksille, joiden vientipotentiaali on maailmalla kasvussa.</p><p>EU:n on puolustettava sääntöihin perustuvaa maailmankauppaa,<br />jonka toimintaa Trumpin johtama USA on horjuttanut. Myös EU:n sisällä on nousemassa voimia, jotka vaativat rajojen sulkemista ja tullimuureja. Tällainen kehitys olisi viennistä elävälle Suomelle vahingollista. Päinvastoin EU:n on jatkettava kahdenvälisten kauppasopimusten solmimista tinkimättä ilmastotavoitteista, tuoteturvallisuudesta, elintarvikkeiden laadusta sekä kotimaisen teollisuuden, mukaan lukien maataloutemme kilpailukyvystä. Näin edistämme eurooppalaisia arvoja koko maailmassa.</p><p>Euroopan on oltava johtava manner sisämarkkinoissa. EU:n 500 miljoonan ihmisen sisämarkkinat muodostavat maailman suurimman talousalueen. EU:n sisäisiä kaupan esteitä on edelleen purettava, sillä tästä suomalaiset yrittäjät hyötyvät. EU:n on viimeisteltävä digitaaliset sisämarkkinat vauhdilla, joka hyödyttää niin palvelusektorin kehittymistä kuin perinteistä teollisuutta, joiden molempien toimintaedellytykset vaativat sujuvat yhteydet.</p><p>EU:n teollisuuspolitiikka on ajateltava uudelleen. Kärjeksi on otettava tuotannon palauttaminen EU-alueelle, johon automatisaatio ja robotisaatio tarjoavat mahdollisuudet. Koneiden tehdessä yhä suuremman osan perinteisestä työstä, EU:n on kannustettava teollisuustuotannon sijoittumista sinne, missä on parhaat innovaatiot ja osaaminen, eli Eurooppaan. EU:n on oltava kunnianhimoinen ilmastopolitiikassaan, mutta varottava sitä, ettei tuotanto siirry maihin, joissa hiilipäästöt vain kasvaisivat.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Miksi on tärkeää äänestää Euroopan parlamentin vaaleissa? 

Suomen EU-jäsenyys on mahdollistanut maamme nousun yhdeksi maailman kilpailukykyisimmistä, vauraimmista ja onnellisimmista valtioista. Kauppa ja kansainvälinen yhteistyö tuovat meille työpaikkoja ja hyvinvointia. Siksi on tärkeää̈ vaalia ja edistää̈ eurooppalaista yhteistyötä̈ sekä korjata unionin ongelmia.

Euroopalla ei ole varaa uuteen Kreikkaan. Mukanaolo yhteisvaluutta eurossa on tuonut meille vakautta. Euroalueen kehittämistä on vahvistettava ja sen valuvikoja tilkittävä.  EMU:n jäsenilta on vaadittava sääntöjen tiukkaa noudattamista. EU:n ei pidä siirtyä yhteiseen talous- tai veropolitiikkaan, koska nämä asiat kuuluvat jäsenmaille. Järkevät päätökset tehdään kansallisella tasolla siellä, missä taloudellinen toiminta tapahtuu.

EU:n olemassaolon oikeutus ja välttämättömyys ovat suurissa yhteisissä haasteissa ja mahdollisuuksissa.
Ilmastonmuutos, pakolaiskysymykset ja terrorismin ehkäisy sekä menestys kansainvälisessä kaupassa edellyttävät yhteisön ratkaisuja ja voimaa. Sen sijaan lainsäädännön yksityiskohdista päättäminen pitäisi maahanmuutto- ja kauppapolitiikkaa lukuun ottamatta jättää nykyistä enemmän kansalliselle tasolle. EU:n on oltava suuri suurissa ja pieni pienissä asioissa.

Suomi elää kansainvälisestä kaupasta. Yli 700 000 suomalaista työpaikkaa on riippuvaisia viennistä ja näin myös EU:n kauppapolitiikasta, joka kuuluu unionin yksinomaiseen toimivaltaan. Meidän on vaadittava EU:lta kunnianhimoista kauppapolitiikkaa, joka avaa yrityksillemme lisää ovia maailmalle. EU:n on nykyistä paremmin viestittävä ja tiedotettava kauppasopimusten mahdollisuuksista erityisesti pienille- ja keskisuurille yrityksille, joiden vientipotentiaali on maailmalla kasvussa.

EU:n on puolustettava sääntöihin perustuvaa maailmankauppaa,
jonka toimintaa Trumpin johtama USA on horjuttanut. Myös EU:n sisällä on nousemassa voimia, jotka vaativat rajojen sulkemista ja tullimuureja. Tällainen kehitys olisi viennistä elävälle Suomelle vahingollista. Päinvastoin EU:n on jatkettava kahdenvälisten kauppasopimusten solmimista tinkimättä ilmastotavoitteista, tuoteturvallisuudesta, elintarvikkeiden laadusta sekä kotimaisen teollisuuden, mukaan lukien maataloutemme kilpailukyvystä. Näin edistämme eurooppalaisia arvoja koko maailmassa.

Euroopan on oltava johtava manner sisämarkkinoissa. EU:n 500 miljoonan ihmisen sisämarkkinat muodostavat maailman suurimman talousalueen. EU:n sisäisiä kaupan esteitä on edelleen purettava, sillä tästä suomalaiset yrittäjät hyötyvät. EU:n on viimeisteltävä digitaaliset sisämarkkinat vauhdilla, joka hyödyttää niin palvelusektorin kehittymistä kuin perinteistä teollisuutta, joiden molempien toimintaedellytykset vaativat sujuvat yhteydet.

EU:n teollisuuspolitiikka on ajateltava uudelleen. Kärjeksi on otettava tuotannon palauttaminen EU-alueelle, johon automatisaatio ja robotisaatio tarjoavat mahdollisuudet. Koneiden tehdessä yhä suuremman osan perinteisestä työstä, EU:n on kannustettava teollisuustuotannon sijoittumista sinne, missä on parhaat innovaatiot ja osaaminen, eli Eurooppaan. EU:n on oltava kunnianhimoinen ilmastopolitiikassaan, mutta varottava sitä, ettei tuotanto siirry maihin, joissa hiilipäästöt vain kasvaisivat.

]]>
2 http://elsikatainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275967-vakaa-eu-on-vientivetoisen-suomen-etu#comments Euroopan unioni Eurovaalit 2019 Kauppapolitiikka Sisämarkkinat Vienti Tue, 14 May 2019 12:23:38 +0000 Elsi Katainen http://elsikatainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275967-vakaa-eu-on-vientivetoisen-suomen-etu
Euron valuviat korjattava http://hannasarkkinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275927-euron-valuviat-korjattava <p>Eurokriisin akuutti vaihe on jäänyt taakse, mutta Euroopan rahaliitto EMU:n perustavaa laatua olevia valuvikoja ei ole korjattu. Saman katon alla on edelleen liian erilaisia kansantalouksia. Joillekin maille euro on ollut liian halpa ja toisille kallis. Kun maiden talouspolitiikan liikkumavaraa on kavennettu eikä yhteistä finanssipolitiikkaa ole, on ongelma ilmeinen.&nbsp;Rahaliiton perusongelmana on rahapolitiikan ja finanssipolitiikka erottaminen toisistaan.</p><p>Myös lääkkeeksi tarjottu katkera kalkki eli talouskuripolitiikka on ollut omiaan syventämään ongelmia ja lisäämään eriarvoisuutta ihmisten välillä. Tämä on puolestaan luonut pohjaa EU-vastaisuuden ja äärioikeiston nousulle koko maanosassa. EU on pyrkinyt kontrolloimaan eritoten valtiontalouksien alijäämiä samalla kun jotkut maat ovat saaneet paisuttaa vientiylijäämäänsä muiden kustannuksella. Keskinäisriippuvaisuuteen paljolti nojaavien EU-maiden vaihtotase on keskenään vahvasti epätasapainossa, mikä altistaa maita talousongelmille jatkossakin.</p><p>Kriiseistä ei pääse eroon vain eurojärjestelmän purkamisella, puhumattakaan EU:sta eroamisesta. Ne altistaisivat vain yhä suuremmalle kaaokselle, mikä on nähty esimerkiksi Brexitissä. Tärkeimpänä tavoitteena tulisi siis olla rahaliiton peruskorjaus.&nbsp;&nbsp;</p><p>Euroopan keskuspankin on otettava työllisyyden parantaminen rahapolitiikkansa ohjenuoraksi ja tätä on edistettävä tarpeen vaatiessa myös keskuspankkirahalla. Keinotekoisiin rajoihin perustuvan ja toimimattoman kasvu- ja vakaussopimuksen talouskurisääntöihin on lisättävä joustoa. Euroopan alueelle tulisi toisaalta luoda omaa finanssipoliittista liikkumavaraa esimerkiksi kehittämällä omien varojen järjestelmää, ja näin luoda mahdollisuuksia EU-tason suhdannepolitiikkaan. Kun joustava finanssipolitiikka taloussuhdanteissa mahdollistuisi, vähenisivät mahdollisuudet euron jäsenmaiden ajautumiselle talouskriisiin. Euro ei kuitenkaan voi olla pakkoavioliitto, joten jäsenmaille tulee luoda mahdollisuus harkittuun euroeroon ilman eroa koko unionista.</p><p>Rahaliiton rakenteiden uudistamisen tulee nostaa nykyistä vahvemmin unionin poliittiselle agendalle. Jos syvällä olevia ongelmia ei nyt korjata, voivat Kreikan kaltaiset kriisit toistua ja toisaalta luodaan kasvupohjaa EU-vastaisuudelle ja äärioikeiston nousulle. Tässä työssä suuri vastuu on jäsenmailla sekä tulevalla Euroopan komissiolla ja europarlamentilla.</p><p>Hanna Sarkkinen<br />Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja<br />Kansanedustaja<br />Eurovaaliehdokas</p><p>(Kirjoitus julkaistu myös Lapin Kansassa 13.5.2019)</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Eurokriisin akuutti vaihe on jäänyt taakse, mutta Euroopan rahaliitto EMU:n perustavaa laatua olevia valuvikoja ei ole korjattu. Saman katon alla on edelleen liian erilaisia kansantalouksia. Joillekin maille euro on ollut liian halpa ja toisille kallis. Kun maiden talouspolitiikan liikkumavaraa on kavennettu eikä yhteistä finanssipolitiikkaa ole, on ongelma ilmeinen. Rahaliiton perusongelmana on rahapolitiikan ja finanssipolitiikka erottaminen toisistaan.

Myös lääkkeeksi tarjottu katkera kalkki eli talouskuripolitiikka on ollut omiaan syventämään ongelmia ja lisäämään eriarvoisuutta ihmisten välillä. Tämä on puolestaan luonut pohjaa EU-vastaisuuden ja äärioikeiston nousulle koko maanosassa. EU on pyrkinyt kontrolloimaan eritoten valtiontalouksien alijäämiä samalla kun jotkut maat ovat saaneet paisuttaa vientiylijäämäänsä muiden kustannuksella. Keskinäisriippuvaisuuteen paljolti nojaavien EU-maiden vaihtotase on keskenään vahvasti epätasapainossa, mikä altistaa maita talousongelmille jatkossakin.

Kriiseistä ei pääse eroon vain eurojärjestelmän purkamisella, puhumattakaan EU:sta eroamisesta. Ne altistaisivat vain yhä suuremmalle kaaokselle, mikä on nähty esimerkiksi Brexitissä. Tärkeimpänä tavoitteena tulisi siis olla rahaliiton peruskorjaus.  

Euroopan keskuspankin on otettava työllisyyden parantaminen rahapolitiikkansa ohjenuoraksi ja tätä on edistettävä tarpeen vaatiessa myös keskuspankkirahalla. Keinotekoisiin rajoihin perustuvan ja toimimattoman kasvu- ja vakaussopimuksen talouskurisääntöihin on lisättävä joustoa. Euroopan alueelle tulisi toisaalta luoda omaa finanssipoliittista liikkumavaraa esimerkiksi kehittämällä omien varojen järjestelmää, ja näin luoda mahdollisuuksia EU-tason suhdannepolitiikkaan. Kun joustava finanssipolitiikka taloussuhdanteissa mahdollistuisi, vähenisivät mahdollisuudet euron jäsenmaiden ajautumiselle talouskriisiin. Euro ei kuitenkaan voi olla pakkoavioliitto, joten jäsenmaille tulee luoda mahdollisuus harkittuun euroeroon ilman eroa koko unionista.

Rahaliiton rakenteiden uudistamisen tulee nostaa nykyistä vahvemmin unionin poliittiselle agendalle. Jos syvällä olevia ongelmia ei nyt korjata, voivat Kreikan kaltaiset kriisit toistua ja toisaalta luodaan kasvupohjaa EU-vastaisuudelle ja äärioikeiston nousulle. Tässä työssä suuri vastuu on jäsenmailla sekä tulevalla Euroopan komissiolla ja europarlamentilla.

Hanna Sarkkinen
Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja
Kansanedustaja
Eurovaaliehdokas

(Kirjoitus julkaistu myös Lapin Kansassa 13.5.2019)

]]>
13 http://hannasarkkinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275927-euron-valuviat-korjattava#comments EU Euro Euroopan unioni Mon, 13 May 2019 14:28:04 +0000 Hanna Sarkkinen http://hannasarkkinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275927-euron-valuviat-korjattava
Kansallisesta monikulttuurisuudestamme – ja miksi en pane toivoani taikaan http://kirsi-kaisasinisalo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275792-kansallisesta-monikulttuurisuudestamme-ja-miksi-en-pane-toivoani-taikaan <p>Kansallisesta monikulttuurisuudestamme&nbsp;&nbsp;&ndash; ja miksi en pane toivoani taikaan.</p><p>&nbsp;</p><p>Eilinen Eurooppa-päivä ja EU-vaaliavaus jäi mietityttämään. Ajattelin, että täytyy heti tuoreeltaan kirjoittaa niiden herättämistä mietteistä.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Ihmettelen myös, miksi ihmiset kokevat Unionin vieraaksi itselleen, vaikka siellä yhdellä edustajalla voi olla suurempi mahdollisuus vaikuttaa Suomen ja Euroopan asioihin kuin yksittäisellä edustajalla Eduskunnassa. Euroopan parlamentissa käsiteltävät asiat koskettavat meitä kaikkia. Ajatellaanpa vaikka, että nyt voi matkustaa joustavasti Euroopan maasta toiseen ilman pysähtymistä rajalla, kännykkämaksut ovat laskeneet, korkeakouluissa moni opiskelee Erasmus- ohjelman turvin. Vaihto-opiskelua yritetään laajentaa ammattikoulujen puolelle. EU- ottaa ilmastonmuutoksen vakavasti. Äänestysprosenttiin voi vaikuttaa myös, se, että EUn asioista ja ohjelmista käytettävät termit ovat kummallisia lyhenteitä ja kuuostavat pelottavilta, vaikka ne suomeksi käännettyinä ovatkin ihan tavallisen tamperelaisenkin, kuten minä, ymmärrettävissä.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Eilen Euroopan valtion- ja hallitusten johtajat kokoontuivat pohtimaan ratkaisuja yhtenäisemmän vahvemman ja demokraattisemman unionin rakentamiseksi. Culture Action Europe, missä Suomen Teatterit ry:kin on mukana lähetti puheenjohtaja Donald Tuskille avoimen kirjeen, jossa he kehottavat liittämän kulttuurin kiinteäksi osaksi Euroopan tulevaisuuden tavoitteista.</p><p>&nbsp;</p><p>Olen tässä viime aikoina kiertänyt maata työni puolesta hyvin erilaisissa teatteriin liittyvissä vuosikokouksissa, kuten Suomen Teatterit ry:n vuosikokous Imatralla ja TNL:n vuosikokous Kouvolassa. Tänään lähden ihan omana itsenäni, enkä minkään instanssin edustajana Poriin Lainsuojattomat- festivaalille näyttelemään 24h- tapahtumassa.</p><p>&nbsp;</p><p>Suomen Teatterit ry:n vuosikokouksen julkilausumassa toivottiin maahan uutta valtionosuusjärjestelmää ja riittävää tukea.&nbsp;&nbsp;me taidelaitosten johtajat toivomme, että tulevassa budjetissa kulttuurin osuus voisi nousta 1 prosenttiin valtion kokonaisbudjetista. Tällä noin 0, 2% nostolla olisi huikea merkitys alamme työllisyydelle ja alueiden elinvoimalle sekä vetovoimaisuudelle.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Toimin Hämeenlinnan Teatterissa johtajana. Meillä on upeat tilat, tekniikat ja osaamisresurssit, kaikki infra tukee asiakkaidemme helppoa pääsyä luoksemme. Talouden kanssa on ollut tiukkaa, mutta silläkin osastolla näyttää nyt positiivisemmalta. Rakennemuutosselvitys on silti meneillään. Tätä ennen toimin Rauman kaupunginteatterin johtajana. Siellä vasta hyvät resurssit olivatkin; alueella oli hyvin menestyviä yrityksiä, jotka halusivat tukea kulttuuria tuomalla asiakkaitaan tai sponssaamalla käsiohjelmin, narikkamaksuin, lahjoittamalla telakan nostotopalkin lentävää venettä varten tai antamalla kesäteatteriin viemäröidyt konttivessat. Sellaista ei ole ollut muualla. Rauma vaikutti minusta Suomen Monacolta. Menin sinne johtajaksi Kajaanista, missä oli juuri lopetettu paperitehdas ja Opettajankoulutuslaitos. Ainoa toivo oli Talvivaarassa. Ja mehän tiedämme, miten siinä kävi.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Suomi on maamme sisällä hyvin erilainen, riippuen mistä kulmasta maatamme katsoo.&nbsp;</p><p>Miten siis voimme olettaa Euroopan olevan kaikkialla vain yhdenlainen?&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Toivoa en pane taikaan &ndash; se on lainaus Shakespearelta. Valitsin tuon lauseen, siksi, että toivo on laitettava ihmiseen ja hänen hyvään tahtoonsa ja luottamukseen. Lause se on peräisin Brexitin kotimaasta. Englannissa asuva ystäväni kertoi, että Brexit on rikkonut kansan yhtenäisyyden ja vaikuttaa tulevaisuudenuskoon epäedullisesti sekä kannattajien, että vastustajien puolella. Toivoa ei kannata laitaa taikaan, sillä taika ei ratkaise näin vaikeaa asiaa. Sen ratkaisee vain järki ja yhteisymmärrys.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Britannia ero EU:sta ei ole menetys vain heille itselleen, vaan myös me muut kulttuurikansat saatamme menettää paljon. Miten käy oikeuden opiskella Englannin huippuyliopistoissa? Ja miten noiden yliopistojen ylipäätään käy? Ajattelu ei tunne valtioiden tai Unionin rajoja.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&rdquo; Parempi Eurooppa tarvitsee enemmän kulttuuria. Nykyaikainen luova työ on sosiaalisen dynamiikan ja tulevaisuuden haasteiden reflektoinnin kärjessä ja avaa uusia keinoja eteenpäin &rdquo; , sanoo CAE:n pääsihteeri Tere Badia avoimessa kirjeessä ja jatkaa: &rdquo; Väitämme, että kulttuuri ja demokratia eivät ole toisistaan riippumattomia. Eurooppalaisen demokratian projekti tarvitsee kulttuuria avoimen, osallistava, oikeudenmukaisen ja symbolisen tilan tuottamiseksi. &rdquo;&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Kansallisesta monikulttuurisuudestamme  – ja miksi en pane toivoani taikaan.

 

Eilinen Eurooppa-päivä ja EU-vaaliavaus jäi mietityttämään. Ajattelin, että täytyy heti tuoreeltaan kirjoittaa niiden herättämistä mietteistä. 

 

Ihmettelen myös, miksi ihmiset kokevat Unionin vieraaksi itselleen, vaikka siellä yhdellä edustajalla voi olla suurempi mahdollisuus vaikuttaa Suomen ja Euroopan asioihin kuin yksittäisellä edustajalla Eduskunnassa. Euroopan parlamentissa käsiteltävät asiat koskettavat meitä kaikkia. Ajatellaanpa vaikka, että nyt voi matkustaa joustavasti Euroopan maasta toiseen ilman pysähtymistä rajalla, kännykkämaksut ovat laskeneet, korkeakouluissa moni opiskelee Erasmus- ohjelman turvin. Vaihto-opiskelua yritetään laajentaa ammattikoulujen puolelle. EU- ottaa ilmastonmuutoksen vakavasti. Äänestysprosenttiin voi vaikuttaa myös, se, että EUn asioista ja ohjelmista käytettävät termit ovat kummallisia lyhenteitä ja kuuostavat pelottavilta, vaikka ne suomeksi käännettyinä ovatkin ihan tavallisen tamperelaisenkin, kuten minä, ymmärrettävissä. 

 

Eilen Euroopan valtion- ja hallitusten johtajat kokoontuivat pohtimaan ratkaisuja yhtenäisemmän vahvemman ja demokraattisemman unionin rakentamiseksi. Culture Action Europe, missä Suomen Teatterit ry:kin on mukana lähetti puheenjohtaja Donald Tuskille avoimen kirjeen, jossa he kehottavat liittämän kulttuurin kiinteäksi osaksi Euroopan tulevaisuuden tavoitteista.

 

Olen tässä viime aikoina kiertänyt maata työni puolesta hyvin erilaisissa teatteriin liittyvissä vuosikokouksissa, kuten Suomen Teatterit ry:n vuosikokous Imatralla ja TNL:n vuosikokous Kouvolassa. Tänään lähden ihan omana itsenäni, enkä minkään instanssin edustajana Poriin Lainsuojattomat- festivaalille näyttelemään 24h- tapahtumassa.

 

Suomen Teatterit ry:n vuosikokouksen julkilausumassa toivottiin maahan uutta valtionosuusjärjestelmää ja riittävää tukea.  me taidelaitosten johtajat toivomme, että tulevassa budjetissa kulttuurin osuus voisi nousta 1 prosenttiin valtion kokonaisbudjetista. Tällä noin 0, 2% nostolla olisi huikea merkitys alamme työllisyydelle ja alueiden elinvoimalle sekä vetovoimaisuudelle. 

 

Toimin Hämeenlinnan Teatterissa johtajana. Meillä on upeat tilat, tekniikat ja osaamisresurssit, kaikki infra tukee asiakkaidemme helppoa pääsyä luoksemme. Talouden kanssa on ollut tiukkaa, mutta silläkin osastolla näyttää nyt positiivisemmalta. Rakennemuutosselvitys on silti meneillään. Tätä ennen toimin Rauman kaupunginteatterin johtajana. Siellä vasta hyvät resurssit olivatkin; alueella oli hyvin menestyviä yrityksiä, jotka halusivat tukea kulttuuria tuomalla asiakkaitaan tai sponssaamalla käsiohjelmin, narikkamaksuin, lahjoittamalla telakan nostotopalkin lentävää venettä varten tai antamalla kesäteatteriin viemäröidyt konttivessat. Sellaista ei ole ollut muualla. Rauma vaikutti minusta Suomen Monacolta. Menin sinne johtajaksi Kajaanista, missä oli juuri lopetettu paperitehdas ja Opettajankoulutuslaitos. Ainoa toivo oli Talvivaarassa. Ja mehän tiedämme, miten siinä kävi. 

 

Suomi on maamme sisällä hyvin erilainen, riippuen mistä kulmasta maatamme katsoo. 

Miten siis voimme olettaa Euroopan olevan kaikkialla vain yhdenlainen? 

 

Toivoa en pane taikaan – se on lainaus Shakespearelta. Valitsin tuon lauseen, siksi, että toivo on laitettava ihmiseen ja hänen hyvään tahtoonsa ja luottamukseen. Lause se on peräisin Brexitin kotimaasta. Englannissa asuva ystäväni kertoi, että Brexit on rikkonut kansan yhtenäisyyden ja vaikuttaa tulevaisuudenuskoon epäedullisesti sekä kannattajien, että vastustajien puolella. Toivoa ei kannata laitaa taikaan, sillä taika ei ratkaise näin vaikeaa asiaa. Sen ratkaisee vain järki ja yhteisymmärrys. 

 

Britannia ero EU:sta ei ole menetys vain heille itselleen, vaan myös me muut kulttuurikansat saatamme menettää paljon. Miten käy oikeuden opiskella Englannin huippuyliopistoissa? Ja miten noiden yliopistojen ylipäätään käy? Ajattelu ei tunne valtioiden tai Unionin rajoja. 

 

” Parempi Eurooppa tarvitsee enemmän kulttuuria. Nykyaikainen luova työ on sosiaalisen dynamiikan ja tulevaisuuden haasteiden reflektoinnin kärjessä ja avaa uusia keinoja eteenpäin ” , sanoo CAE:n pääsihteeri Tere Badia avoimessa kirjeessä ja jatkaa: ” Väitämme, että kulttuuri ja demokratia eivät ole toisistaan riippumattomia. Eurooppalaisen demokratian projekti tarvitsee kulttuuria avoimen, osallistava, oikeudenmukaisen ja symbolisen tilan tuottamiseksi. ” 

 

 

]]>
2 http://kirsi-kaisasinisalo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275792-kansallisesta-monikulttuurisuudestamme-ja-miksi-en-pane-toivoani-taikaan#comments Euroopan unioni Hämeenlinna kulttuuri Pori Satakunta Fri, 10 May 2019 12:58:48 +0000 Kirsi-Kaisa Sinisalo http://kirsi-kaisasinisalo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275792-kansallisesta-monikulttuurisuudestamme-ja-miksi-en-pane-toivoani-taikaan
Kova Brexit nyt - ja kova Fixit nyt! http://asserikinnunen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275770-kova-brexit-nyt-ja-kova-fixit-nyt <p>Iso-Britannia eroaa Euroopan unionista ja Suomen pitää seurata mahdollisimman nopeasti perässä. Iso-Britannia on ensimmäinen jäsenvaltio, joka on päättänyt erota unionista. Tämä osoittaa, että eroaminen on mahdollista, vaikkakin EU yrittää tehdä siitä mahdollisimman vaikeaa.</p><p>Toivon briteille mahdollisimman nopeaa eroa, ilman erosopimusta. Ensimmäisenä EU:sta eroavana maana Britannia näyttää tietä muille. Sopimukseton ero, eli kova-Brexit, asettaisi ns. nollatason, jonka pohjalta seuraavana lähtevät jäsenvaltiot voivat tehdä päätöksensä ja lähteä hiomaan erosopimuksia.<br /><br /><strong>EU:n intressinä on tehdä brittien erosta mahdollisimman vaikeaa</strong><br /><br />Brexitin lykkääntyminen lisää todennäköisyyttä jopa Brexitin peruuntumiselle, sillä brittiparlamentti ei pääse nytkään päätökseen siitä, miten erotaan ja erotaanko ylipäätään. EU:lle tämä käy. Lykkääntymisen ja vaikeiden neuvotteluiden toivotaan saavan eroa suunnittelevat jäsenvaltiot mieluummin jäämään haitalliseen unioniin, kuin lähtemään vaikean näköiseen eroprosessiin. Britannian eron peruuntuminen jättäisi lisäksi tämän ns. nollatason määrittelemättä.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Suomen on toteutettava ns. Fixit, eli Suomen ero EU:sta ja aloitettava eroprosessi mahdollisimman nopeasti</strong></p><p>Iso osa Suomen eduskunnan tekemästä lainsäädäntötyöstä johtuu EU:sta, sillä Brysselistä tulevat direktiivit tulee laittaa täytäntöön kansallisessa lainsäädännössä reunaehtojen puitteissa. EU:n asetukset tulevat voimaan jäsenmaissa sellaisenaan. Asetukset ja direktiivit ovat vahvempia, kuin jäsenmaan omat lait ja päätökset - EU:n määräilyä on pakko noudattaa. Ilman EU:ta Suomen eduskuntaa eivät velvoita enää Brysselin direktiivit ja asetukset, vaan aika voidaan käyttää kansallisen lainsäädännön kehittämiseen valtion omista lähtökohdista. Lisäksi päätösvalta ja itsenäisyys palaavat täysimääräisesti Suomeen.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>EU:ssa liikkuvat vapaasti ihmiset, omaisuus, palvelut ja raha</strong></p><p>Erityisen ongelmallinen näistä on ihmisten vapaa liikkuvuus, sillä sen varjolla Suomeen pääsee sekä ulkomainen työvoima että ulkomaiset rikolliset ja terroristit. EU:sta ja Schengenin sopimuksesta eroamalla Suomea ei velvoittaisi enää vapaa liikkuvuus, joka mahdollistaa väärien henkilöiden maahantulon. Rajavalvonnan palauttamisessa ei ole tarkoitus estää suomalaisia pääsemästä pois Suomesta, tai estää tulemasta Suomeen niitä, joilla siihen on oikeus. Rajavalvonnan tarkoitus on olla päästämättä maahan niitä, joilla ei ole esimerkiksi passia, tai jotka on etsintäkuulutettu rikoksista tai joita pidetään turvallisuutta uhkaavina.</p><p>Työvoiman vapaa liikkuvuus taas on ongelmallinen suomalaisten työmarkkinoiden kannalta. Kuka tahansa EU:n alueelta voi tulla Suomeen töihin. Suomessa on vain rajallinen määrä työpaikkoja ja ne on täytettävä suomalaisilla työntekijöillä ja työttömillä. Vasta toissijaisena keinona on otettava mahdollisimman rajoitetusti ulkomaalaista työvoimaa Suomeen ja sekin vain, mikäli sellaista oikeasti tarvitaan. Kun tarvetta ulkomaalaiselle työntekijälle ei enää ole, on poistuttava maasta.</p><p>Euroopan unionin yhteinen maatalouspolitiikka on ajanut suomalaiset maatalousyrittäjät ahtaalle. Unionin budjetin rahoittavat jäsenvaltiot ja siitä jaetaan maataloustuet jäsenmaihin, maatalouden yhtenäistämiseksi. Suomella on kuitenkin poikkeus tukea myös kotimaisilla tuilla omaa maataloutta kylmän ilmaston vuoksi. Lisäksi tuet maksetaan peltopinta-alan mukaan, ei esimerkiksi korjatun sadon mukaan. Tämä suosii suuria tiloja ja ajaa pienemmät tilat erittäin ahtaalle. Toisekseen nykyinen malli ei kannusta viljelyyn, niin typerältä kuin se kuulostaakin. Eroamalla EU:sta voimme itse määritellä maataloustukien määrät ja perusteet ja räätälöidä järjestelmän juuri Suomen olosuhteisiin sopivaksi. Lähtökohtana tulee olla monipuolinen hajautettu maataloustuotanto, jossa tuetaan etenkin pieniä ja keskikokoisia tiloja ja jossa maatalousyrittäjäkin saa asianmukaisen elannon kovasta ja tärkeästä työstään. Kotimainen maatalous on elintärkeää - se lisää omavaraisuutta, parantaa huoltovarmuutta sekä on ympäristöystävällisempää ja puhtaampaa, kuin ulkomailta tuotu ruoka.</p><p>Otetaan Iso-Britanniasta mallia ja lähdetään EU:sta. Palautetaan päätösvalta kansallisiin käsiin rajavalvonnan, työvoiman ja maataloustukien suhteen. Suomen ei pidä olla osa hyvävelikerhoa nimeltä Euroopan unioni. Kova Brexit nyt - ja kova Fixit nyt!</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Iso-Britannia eroaa Euroopan unionista ja Suomen pitää seurata mahdollisimman nopeasti perässä. Iso-Britannia on ensimmäinen jäsenvaltio, joka on päättänyt erota unionista. Tämä osoittaa, että eroaminen on mahdollista, vaikkakin EU yrittää tehdä siitä mahdollisimman vaikeaa.

Toivon briteille mahdollisimman nopeaa eroa, ilman erosopimusta. Ensimmäisenä EU:sta eroavana maana Britannia näyttää tietä muille. Sopimukseton ero, eli kova-Brexit, asettaisi ns. nollatason, jonka pohjalta seuraavana lähtevät jäsenvaltiot voivat tehdä päätöksensä ja lähteä hiomaan erosopimuksia.

EU:n intressinä on tehdä brittien erosta mahdollisimman vaikeaa

Brexitin lykkääntyminen lisää todennäköisyyttä jopa Brexitin peruuntumiselle, sillä brittiparlamentti ei pääse nytkään päätökseen siitä, miten erotaan ja erotaanko ylipäätään. EU:lle tämä käy. Lykkääntymisen ja vaikeiden neuvotteluiden toivotaan saavan eroa suunnittelevat jäsenvaltiot mieluummin jäämään haitalliseen unioniin, kuin lähtemään vaikean näköiseen eroprosessiin. Britannian eron peruuntuminen jättäisi lisäksi tämän ns. nollatason määrittelemättä.

 

Suomen on toteutettava ns. Fixit, eli Suomen ero EU:sta ja aloitettava eroprosessi mahdollisimman nopeasti

Iso osa Suomen eduskunnan tekemästä lainsäädäntötyöstä johtuu EU:sta, sillä Brysselistä tulevat direktiivit tulee laittaa täytäntöön kansallisessa lainsäädännössä reunaehtojen puitteissa. EU:n asetukset tulevat voimaan jäsenmaissa sellaisenaan. Asetukset ja direktiivit ovat vahvempia, kuin jäsenmaan omat lait ja päätökset - EU:n määräilyä on pakko noudattaa. Ilman EU:ta Suomen eduskuntaa eivät velvoita enää Brysselin direktiivit ja asetukset, vaan aika voidaan käyttää kansallisen lainsäädännön kehittämiseen valtion omista lähtökohdista. Lisäksi päätösvalta ja itsenäisyys palaavat täysimääräisesti Suomeen.

 

EU:ssa liikkuvat vapaasti ihmiset, omaisuus, palvelut ja raha

Erityisen ongelmallinen näistä on ihmisten vapaa liikkuvuus, sillä sen varjolla Suomeen pääsee sekä ulkomainen työvoima että ulkomaiset rikolliset ja terroristit. EU:sta ja Schengenin sopimuksesta eroamalla Suomea ei velvoittaisi enää vapaa liikkuvuus, joka mahdollistaa väärien henkilöiden maahantulon. Rajavalvonnan palauttamisessa ei ole tarkoitus estää suomalaisia pääsemästä pois Suomesta, tai estää tulemasta Suomeen niitä, joilla siihen on oikeus. Rajavalvonnan tarkoitus on olla päästämättä maahan niitä, joilla ei ole esimerkiksi passia, tai jotka on etsintäkuulutettu rikoksista tai joita pidetään turvallisuutta uhkaavina.

Työvoiman vapaa liikkuvuus taas on ongelmallinen suomalaisten työmarkkinoiden kannalta. Kuka tahansa EU:n alueelta voi tulla Suomeen töihin. Suomessa on vain rajallinen määrä työpaikkoja ja ne on täytettävä suomalaisilla työntekijöillä ja työttömillä. Vasta toissijaisena keinona on otettava mahdollisimman rajoitetusti ulkomaalaista työvoimaa Suomeen ja sekin vain, mikäli sellaista oikeasti tarvitaan. Kun tarvetta ulkomaalaiselle työntekijälle ei enää ole, on poistuttava maasta.

Euroopan unionin yhteinen maatalouspolitiikka on ajanut suomalaiset maatalousyrittäjät ahtaalle. Unionin budjetin rahoittavat jäsenvaltiot ja siitä jaetaan maataloustuet jäsenmaihin, maatalouden yhtenäistämiseksi. Suomella on kuitenkin poikkeus tukea myös kotimaisilla tuilla omaa maataloutta kylmän ilmaston vuoksi. Lisäksi tuet maksetaan peltopinta-alan mukaan, ei esimerkiksi korjatun sadon mukaan. Tämä suosii suuria tiloja ja ajaa pienemmät tilat erittäin ahtaalle. Toisekseen nykyinen malli ei kannusta viljelyyn, niin typerältä kuin se kuulostaakin. Eroamalla EU:sta voimme itse määritellä maataloustukien määrät ja perusteet ja räätälöidä järjestelmän juuri Suomen olosuhteisiin sopivaksi. Lähtökohtana tulee olla monipuolinen hajautettu maataloustuotanto, jossa tuetaan etenkin pieniä ja keskikokoisia tiloja ja jossa maatalousyrittäjäkin saa asianmukaisen elannon kovasta ja tärkeästä työstään. Kotimainen maatalous on elintärkeää - se lisää omavaraisuutta, parantaa huoltovarmuutta sekä on ympäristöystävällisempää ja puhtaampaa, kuin ulkomailta tuotu ruoka.

Otetaan Iso-Britanniasta mallia ja lähdetään EU:sta. Palautetaan päätösvalta kansallisiin käsiin rajavalvonnan, työvoiman ja maataloustukien suhteen. Suomen ei pidä olla osa hyvävelikerhoa nimeltä Euroopan unioni. Kova Brexit nyt - ja kova Fixit nyt!

]]>
37 http://asserikinnunen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275770-kova-brexit-nyt-ja-kova-fixit-nyt#comments Brexit Euroopan unioni Fixit Fri, 10 May 2019 06:10:52 +0000 Asseri Kinnunen http://asserikinnunen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275770-kova-brexit-nyt-ja-kova-fixit-nyt
Eurooppa-päivänä 9.5.2019 - paneurooppalaisuuden alkujuurista vähäsen http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275738-eurooppa-paivana-952019-paneurooppalaisuuden-alkujuurista-vahasen <p><em><strong>Pan-Eurooppa &ndash;liike Euroopan Unionin ja liittovaltion esiasteena 1920-luvulla?</strong></em></p><p>*</p><p>Tänään 9. päivä toukokuuta vietetään tunnetusti Eurooppa-päivää erilaisin menoin ja lipuin.&nbsp; <strong>Eurooppa-päivää</strong> vietetään tänään sen johdosta, että 69 vuotta sitten, 9. toukokuuta 1950 <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Robert_Schuman" title="Robert Schuman"><u>Robert Schuman</u></a> esitti ehdotuksensa <em><strong>yhtenäisen <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Eurooppa" title="Eurooppa"><u>Euroopan</u></a> </strong></em>luomisesta välttämättömänä rauhanomaisten suhteiden ylläpitämiseksi.</p><p>Tätä ehdotusta, joka tunnetaan nimellä <a href="https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Schumanin_julistus&amp;action=edit&amp;redlink=1" title="Schumanin julistus (sivua ei ole)"><u>Schumanin julistus</u></a><a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Eurooppa-p%C3%A4iv%C3%A4#cite_note-1"><u>]</u></a> pidetään <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Euroopan_unioni" title="Euroopan unioni"><u>Euroopan unionin</u></a> perustamisen ensimmäisenä askeleena.</p><p>Mutta kun&nbsp;EU:lla - kuten monilla muillakin organisaatoilla ja rakenteilla -&nbsp;on ne omaa syntymäänsä edeltävät &quot;varhais-askeleensa&quot; ja muhinta-alkioinsa, tänään lienee paras hetki toviksi kumartua tämän Unionimme prenataaliseen oloaikaan, siis I maailmansodan jälkeistä korjausrakennusvaihetta eläneeseen Eurooppaan (No More War!) ja ottaa kämmenelle se <em><strong>hedelmöittynyt alkusolu</strong></em>...&nbsp; Paneurooppalainen aate ja liike!</p><p>&#39;</p><p><strong>Paneurooppa-liike</strong> (alun perin suomeksi Pan-Eurooppa -liike) on <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Richard_Coudenhove-Kalergi" title="Richard Coudenhove-Kalergi"><u>Richard Coudenhove-Kalergin</u></a> ajatuksille perustuva, 1920-luvulla muodostunut liike, jonka tavoitteena oli järjestää Länsi-Eurooppa kristilliseksi valtioliitoksi, jotta se saavuttaisi keskinäisen rauhan ja toisaalta pystyisi taloudellisesti kilpailemaan Neuvostoliiton kanssa. Aatteen keskeisenä perustana oli kristillisen elämänkatsomuksen vastaisten aatteiden kuten <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Ateismi" title="Ateismi"><u>ateismin</u></a>, <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Nihilismi" title="Nihilismi"><u>nihilismin</u></a> ja <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Konsumerismi" title="Konsumerismi"><u>konsumerismin</u></a> karkoittaminen eurooppalaisista yhteiskunnista. Näin Pan-eurooppa &ndash;liikkettä kuvaa Wikipedia. <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Paneurooppa-liike"><u>https://fi.wikipedia.org/wiki/Paneurooppa-liike</u></a> &nbsp;&nbsp;&amp;</p><p><a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Richard_Coudenhove-Kalergi"><u>https://fi.wikipedia.org/wiki/Richard_Coudenhove-Kalergi</u></a></p><p>*</p><p>Helsingin yliopistossa 2016 hyväksytty <strong>Heikki Isotalon</strong> pro gradu &rdquo;<em>Hitaasti kiiruhtaen kohti Paneurooppaa. Euroopan yhdentymisen aate Suomessa 1918&mdash;1939</em>&rdquo; toimii mainiona esittelynä liikkeen profiilista ja sen Suomessa ilmenneistä reaktioista. <a href="https://helda.helsinki.fi/handle/10138/167176"><u>https://helda.helsinki.fi/handle/10138/167176</u></a></p><p>Isotalon &rdquo;tutkielma käsittelee ensimmäisen ja toisen maailmansodan välisenä aikana (1918&mdash;1939) esitettyjä <strong>suunnitelmia Euroopan yhdysvalloista </strong>ja niiden <strong>Suomessa saamaa vastaanottoa</strong>.</p><p><em><strong>Aikakauden keskeisin eurooppalaista valtioliittoa tavoitellut liike </strong></em>oli itävaltalaisen kreivi <strong>Richard Coudenhove-Kalergin</strong> vuonna 1923 käynnistämä Paneurooppa-liike. Sillä oli <strong>paikallisyhdistys</strong> myös Suomessa vuosina 1928 ja 1930&mdash;1937. Aihe oli mukana myös päivänpolitiikassa, sillä vuosikymmenen taitteessa Ranskan ulkoministeri <strong>Aristide Briand</strong> esitti Kansainliitossa eurooppalaista valtioliittoa. Suomalaisia Eurooppa-aatteen kannattajia olivat mm. ulkoministeri <strong>Hjalmar J. Procopé</strong>, filosofi <strong>Eino Kaila</strong> sekä suuri joukko <strong>Tulenkantajat</strong>-kulttuuriryhmittymästä.&rdquo;</p><p>&rdquo;Ajatus Euroopan yhdysvalloista esitettiin Suomessa jo heti ensimmäisen maailmansodan päätyttyä. Suomessa ei kuitenkaan käyty pitkin 1920-lukua aiheesta varsinaista keskustelua, sillä hanketta pidettiin pääasiassa utopiana. Vuosina 1928&mdash;1930 keskustelu vilkastui, kun Tulenkantajat ja rauhanliike kiinnostuivat Paneuroopasta. Varhainen keskustelu vertaili taloudellisesti menestynyttä Yhdysvaltoja ja talousvaikeuksista kärsivää, valtiollisesti hajanaista Eurooppaa. Vuosikymmenen taitteessa huomio keskittyi Briandin aloitteeseen ja suomalainen paneurooppalainen yhdistys vakiinnutti toimintansa. Fasismin voimistuttua 1930-luvulla suunnitelmat eurooppalaisesta valtioliitosta näyttivät aikalaisten silmin toteutuskelvottomilta. Samaan aikaan Paneurooppa-liike asemoitui selkeämmin Neuvostoliittoa vastaan.&rdquo;</p><p>*</p><p><strong>Ensimmäisiä PAN-Eurooppa &ndash;tuulahduksia Suomessa</strong></p><p>&rdquo;Ajatus <strong><em>Euroopan yhdysvalloista</em></strong> kulki Suomessa eri polkuja pitkin kuin muualla Euroopassa, mutta polkujen alkupää oli yhteinen ja niiden välillä oli lukuisia risteyskohtia. &hellip; Ajatus <strong><em>eurooppalaisesta valtioliitosta </em></strong>oli esitetty suomeksi jo ennen ensimmäistä maailmansotaa. Esimerkiksi englantilaisen &rdquo;etevän liikemiehen&rdquo; sir <strong>Max Waechterin</strong> (1837&mdash;1924) ehdotus Euroopan yhdysvalloista noteerattiin lyhyesti myös suomalaisessa lehdistössä. Fiktion puolella käännettiin suomeksi <strong>Anatole Francen</strong> (1844&mdash;1924) tulevaisuudenfantasia <em>Euroopan Yhdysvallat eli kapitalismista sosialismiin</em>, jossa maanosan sosialismiin siirtyneet tasavallat kokoontuvat Brysseliin ja perustavat Euroopan yhdysvallat. Sama teos käännettynä uudelleen julkaistiin myös jatkokertomuksena <em>Kansan Lehdessä</em>. Edellä mainitut ovat kuitenkin pikemminkin kuriositeetteja, eikä todellista keskustelua <strong><em>Euroopan yhdentymisestä</em></strong> käyty autonomian ajan Suomessa. Tämä on toisaalta ymmärrettävää; kuuluihan Suomi jo valmiiksi <strong><em>monikansalliseen eurooppalaiseen keisarikuntaan</em></strong> (Venäjään), kirjoittaa Heikki Isotalo (vahvennukset vh. <em>Kirjoitan anteeksi vain&nbsp;paneurooppa-asian muodossa PAN-Eurooppa ja PAN-Eurooppalainen, koska varhaisnuoruudessani tutustuin tähän asiaan siinä muodossa, enkä enää osaa sitä muuksi muuttaa...).</em></p><p>&rdquo;Ensimmäinen maailmansota oli merkittävä murrostekijä Euroopan historiassa: sen aikana ja seurauksena romahti kolme eurooppalaista imperiumia, Saksan, Itävaltaunkarin ja Venäjän keisarikunnat, - ja toisaalta Britannian imperiumin alamäki alkoi, ja Yhdysvaltain asema maailmanvaltana tehostui.&nbsp; Euroopan asema maailmankartalla muuttui, se heikkeni;&nbsp;</p><p>&rdquo;Valtio-opin professori <strong>K. R. Brotherus</strong> (1880&mdash;1949) kuvasi tilannetta ennen ensimmäistä maailmansotaa lyhykäisyydessään &ldquo;<strong><em>Euroopan hegemoniaksi</em></strong>&rdquo;, joka oli kiistämätöntä teknisessä kehityksessä, luonnon hallitsemisen taidossa ja teknillisessä sivistyksessä. Brotheruksen mukaan maailmansotaa seuranneet maanosan &rdquo;<em>sisällistä elinvoimaisuutta</em>&rdquo; koskeneet muutokset olivat vaarallisimpia. Miljoonat nuoriin ikäluokkiin kuuluneet olivat kaatuneet rintamalla, raaka-aineiden ja elintarpeiden tuotanto oli jäämässä jälkeen muihin maanosiin verrattuna ja eurooppalaisten osuus maailmankaupasta oli pudonnut hälyttävästi. Eurooppa oli sodan seurauksena myös velkaantunut Yhdysvalloille, joka oli samalla saanut poikkeuksellisen vahvan poliittisen jalansijan Euroopassa.&rdquo; &ndash; (<em>Brotherus, Karl Robert (1930): Sodanjälkeinen Eurooppa ja Kansainliitto / Isotalo emt.) </em></p><p>Muutoksen &rdquo;vaikutus näkyi myös kulttuurin puolella. Kirjailija <strong>Olavi Paavolaisen</strong> (1903&mdash;1964) mukaan <strong><em>sota hävitti käsityksen yksilöstä ja synnytti joukkosielun</em></strong>. Myös <strong>H. G. Wellsin</strong> (1866&mdash;1946) Englannin sotakokemusta käsitellyt romaani <em>Mr. Britling pääsee selvyyteen</em>132 käännettiin suomeksi. Kyseessä on teos, joka kirjailija <strong>Erkki Valan</strong> (1902&mdash;1991) mukaan loi &rdquo;<em>aatteellisen pohjan <strong>Euroopan yhtymiselle</strong></em>&rdquo;. Se ei kuitenkaan varsinaisesti käsitellyt <strong><em>Euroopan yhdysvaltoja</em></strong>, vaikka &rdquo;<strong><em>vainajiansa itkevä Eurooppa</em></strong>&rdquo; olikin yksi sen keskeisistä teemoista.</p><p>*</p><p><strong>PAN-Euroopan rantautuminen Suomeen</strong></p><p>&rdquo;Ajatus <strong><em>eurooppalaisesta valtioliitosta</em></strong> esitettiin myös Suomessa jo ensimmäistä maailmansotaa välittömästi seuranneiden myrskyisten vuosien aikana. Aikakauden keskeisimpiin yhteiskunnallisiin vaikuttajiin lukeutunut <strong>Santeri Alkio</strong>.&nbsp; (1862&mdash;1930) kirjoitti maalaisliiton äänenkannattajaan <em>Maan Ääni </em>-lehteen vuonna 1920 artikkelin, jossa hän käsitteli Euroopan taloudellista ahdinkoa ja juuri syntyneen <strong><em>Kansainliiton</em></strong> toiminnan edellytyksiä. Alkio piti ilmeisenä, että oman rauhan ylläpitämiseksi Euroopan tulisi johtaa politiikkaansa siihen, että <em>sotajoukkojen, tullirajojen ja eriarvoisen rahan tarve katoaa</em>. &quot;Kansojen liiton heimolaisajatuksena tulisi Euroopan niin ikään kiireesti ottaa harkitakseen kysymystä <strong><em>Europan yhdysvalloista</em></strong>&quot;, Alkio korosti. Aulis Alanen ajoittaa Alkion ajatukset Euroopan jälleenrakentamisesta, kansainvälisestä rahasta ja kansainvälisestä pankista loppuvuoteen 1921.&rdquo;</p><p>&rdquo;Filosofi Immanuel Kantin essee <em>Ikuiseen rauhaan</em> käännettiin suomeksi vuonna 1922. Suomentaja <strong>Jaakko Tuomikoski</strong> (1885&mdash;1971) ei kytkenyt esseetä ainoastaan rauhankysymyksen ajankohtaisuuteen, vaan myös keskusteluun Euroopan yhdentymisestä. Vuonna 1922 ei kuitenkaan ollut vielä syytä optimismiin. Tuomikoski totesi siihenastiset suunnitelmat <strong><em>Euroopan yhdysvalloista</em></strong> &rdquo;<em>kuolleina syntyneiksi</em>&rdquo;. &nbsp;Ajatusta kehiteltiin eteenpäin myös Suomessa. Vuonna 1923 historioitsija <strong>Jaakko Forsman</strong> (1867&mdash;1946) luonnosteli artikkelia <em>Englanti, Ranska ja Eurooppa</em>, jossa hän esittää &rdquo;jonkinlaista <strong><em>manner-Euroopan kansain liittoa</em></strong>&rdquo;.</p><p>&rdquo;(Jarno) Pennasen mukaan ensimmäisenä suomalaisena sanomalehtenä paneurooppalaisuuden päämääristä kirjoitti Santeri Alkion päätoimittama <em>Ilkka </em>kesällä 1925. Lehden sivuilla säännöllisesti kirjoittanut nimimerkki &rdquo;Iisakki&rdquo; kirjoitti Tšekkoslovakian ulkoministerin <strong>Edvard Benešin</strong> (1884&mdash;1948) esittämästä <strong><em>Euroopan valtojen jakamisesta neljään valtaryhmään</em></strong>, joiden keskinäinen tasapaino estäisi sodat ja johtaisi <strong><em>Euroopan yhdysvaltoihin</em></strong>. Kirjoittaja piti suunnitelmaa lapsellisena. Euroopan yhdysvallat voisi syntyä vain <strong><em>koko Euroopan yhtyessä yhdeksi liitoksi taloudellisen yhteistyön kautta</em></strong>. Iisakin mukaan siihen menisi kuitenkin vielä aikaa, sillä &rdquo;<em>valta-arvojen sijaan täytyy tulla voimakkaita kulttuuriarvoja</em>&rdquo;. &nbsp;Iisakki tarttui ilmeisen myötämielisesti myös parlamenttien välisen liiton kokouksessa käytyyn keskusteluun Euroopan yhdysvaltojen luomisesta. Kokouksen yhteydessä Suomen edustaja Procopé teki hyväksytyn ponnen, jonka mukaan oli erinomaisen tärkeää <strong><em>poistaa Euroopan valtioiden välisiä raja-aitoja</em></strong>, mutta sen toteutus olisi saatettava tarkan tutkimuksen alaiseksi. Selvitettävä olisi taloudelliset olot ja työn järjestäminen eri maissa samoin kuin poistuvien tullitulojen korvaaminen.&rdquo;</p><p>Puolalainen viulisti <strong>Bronisław Huberman</strong> (1882&mdash;1947) vertasi kirjoituksessaan Euroopan yhdysvalloista ja Paneurooppa-aatteesta, &rdquo;Euroopan taloudellisia oloja Yhdysvaltoihin ja huomautti ostovoiman olleen Yhdysvalloissa kuusitoista tai jopa neljäkymmentä kertaa suurempi kuin Euroopassa. Suurimpana erottavana tekijänä Huberman näki valtiollisesta hajanaisuudesta johtuvat sirpaleiset markkinat. Ajatuksen takana voi nähdä poliittisessa taloustieteessä jo <strong>Adam Smithin</strong> (1723&mdash;1790) ajoista tunnetun säännön, jonka mukaan <em>vapaakauppa ja omaan erikoisalaan keskittyminen tuottavat taloudellista hyötyä kaikille osapuolille</em>. Paneuroopalla olisi Hubermanin mukaan armeijan sijaan miliisi ja rajojen, armeijoiden ja sotien hävittäminen toisi kahden kolmasosan säästöt Euroopan budjettiin. Ovi olisi avoinna myös Venäjälle, koska bolševikit &rdquo;jatkavat yhä nahkansa luomista&rdquo;.&rdquo; &ndash; Tämän on täytynyt vaikuttaa aikanaan varsin radikaalilta ajattelulta, ellei suorastaan utopistisen tulevaisuuden suunnittelun rajoja rohkeasti ylittävää haaveilua.</p><p>*</p><p><strong>Suomi ulkona vai mukana?</strong></p><p>&rdquo;Länsi-Euroopan rajat vakiinnuttaneen <em>Locarnon sopimuksen</em> (1925) herättämän innostuksen vanavedessä <strong><em>Euroopan yhdysvalloista</em></strong> keskusteltiin myös Suomessa. Vaikka sopimus ei suoraan koskettanut Suomea, se saatettiin ottaa tyytyväisyydellä vastaan. <em>Turun Sanomien </em>päätoimittaja <strong>Urho Toivola</strong> (1890&mdash;1960) arvioi Locarnon yhdessä rauhansopimuksilla rajoitettujen varustusten ja aseistariisuntasopimusten kanssa luovan pohjaa <strong>Euroopan yhdysvaltojen</strong> synnylle. Ongelmana oli kuitenkin se, <strong>ettei mitkään sopimuksista koskeneet Suomea</strong> tai Baltian maita.&rdquo;</p><p>&rdquo;Samaan aikaan (11926) tapahtunut Saksan liittyminen Kansainliittoon loi edellytyksiä Euroopan yhdysvalloille, sillä samalla oli valtiolliselle tasolle syntynyt &rdquo;<strong><em>eurooppalaisen yhteyden elimiä</em></strong>&rdquo;. &nbsp;Samana vuonna <em>Helsingin Sanomien </em>Maailman kaikilta ääriltä -palsta kertoi <em>Paneuropa</em>-lehden lähettämästä kiertokyselystä ja siihen vastanneista eurooppalaisista merkkihenkilöistä. <strong><em>Euroopan yhdysvaltojen</em></strong> kannattajiksi lukeutuivat muun muassa <strong>Einstein</strong> ja <strong>Mannin</strong> kirjailijaveljekset. Euroopan yhdysvaltoja il-moitti vastustavansa ranskalainen kirjailija <strong>Romain Rolland</strong> (1866&mdash;1944), jonka mukaan otollinen hetki oli jo mennyt ohi.&rdquo;</p><p>Niin kuin niin monesti myöhemminkin, jo tuolloin, aivan alussa, todettiin ajan merkitys; joko ajankohta ei velä ollut suotuisa &rdquo;<em>yhdentymisen liikkeille</em>&rdquo;, tai sitten ei enää.</p><p>*</p><p><strong>Eurooppa osana maailmaa ja &rdquo;<em>planetarinen ajattelu</em>&rdquo;</strong></p><p>Norjan entinen pääministeri Sigurd Ibsenin (1859&mdash;1930) kirjoitti laajasti 1926 Helsingin Sanomissa &rdquo;ensimmäisen maailmansodan jälkeen syntyneen <strong>Kansainliiton</strong> valuvioista: Yhdysvaltojen pois-jääminen ja aineellisten voimakeinojen puute tekivät järjestöstä hyödyllisen juridisten riitakysymysten selvittämisessä, mutta voimattoman Euroopan rauhan turvaamisessa. Vielä ongelmallisempana Ibsen piti sitä, että Kansainliitto oli muodoltaan universaali, mutta todellisuudessa sen päätösvalta rajoittui vain Euroopan mantereeseen. Amerikkojen valtioita suojasi Yhdysvaltojen ylläpitämä <strong><em>Monroe-oppi</em></strong> ja <strong><em>Aasiassa todellinen voimatekijä tulisi aina olemaan Venäjä</em></strong>. Jäljelle jäi enää Eurooppa ja Afrikka, joista jälkimmäinen oli käytännössä eurooppalaisten valtojen keskenään jakama. Tämä Kansainliiton eurooppalainen luonne oli kuitenkin petollinen, sillä sen kautta Euroopan ulkopuoliset jäsenvaltiot saattoivat puuttua Euroopan asioihin.&rdquo;</p><p>Ibsen &rdquo;kielsi Paneuroopan perustuvan &rdquo;<em>yksinomaan ihanteellisiin katsantotapoihin</em>&rdquo;. Sillä oli &rdquo;<em>mahtava liittolainen realisessa [sic] tarpeessa</em>&rdquo; taloudellisella saralla. Taloudellinen yhdentyminen toi Ibsenin mukaan mukanaan myös poliittisen yhdistymisen. Vaikka sama kannattaisi taloustieteen perusteella toteuttaa kaikkien maailman valtioiden kesken, se ei käytännössä voi onnistua ennen kuin ihmiset ovat oppineet &rdquo;<strong><em>ajattelemaan planetarisesti</em></strong>&rdquo;.</p><p>Planetaarisen ajattelutavan vaihtoehtoisena ilmaisuna voisimme käyttää nykyistä universaalia ilmaisua, globaali ajattelu, maapalloistumista koskeva ajattelu ja orientaatio.</p><p>*</p><p><strong>PAN-Eurooppa &ndash;aate: penseyttä, kiinnostusta ja kritiikkiä</strong></p><p>&rdquo;Ensimmäinen paneurooppalainen kongressi Wienissä huomioitiin Suomessa vain vaisusti. <em>Helsingin Sanomat </em>julkaisi kongressissa mukana olleen ulkominis-teriön lehdistöosaston päällikön <strong>Eero Järnefeltin</strong> (1888&mdash;1970) kirjeen huomattavan poliittisen liikkeen synnystä. Järnefeltin mukaan kongressiin otti osaa loistava joukko aikakauden merkittävimpiä poliitikkoja, taloustieteilijöitä ja henkisen elämän edustajia kaikkiaan kolmestakymmenestä eri kansallisuudesta. Kirjoittaja esitteli myös <strong>Coudenhove-Kalergin</strong> tavoitteita ja paneurooppalaisen liikkeen kasvua, joka saattoi tulla lukijalle yllätyksenä:</p><p><em>&rdquo;Yhtä tunnettu kuin tietenkin useimmille on itse &rdquo;Paneurooppa&rdquo; jon-kinlaisena utopistisena iskusana-haaveena, yhtä odottamaton lienee monelle &rdquo;Paneurooppa&rdquo; käytännöllisenä poliittisena liikkeenä&rdquo;.&rdquo;</em></p><p>Suomalaisen penseyden tultua näin todetuksi Heikki Isotalo toteaakin tutkielmassaan suoraan: &rdquo;Tämä kuvastaa hyvin suomalaisen tietämyksen tasoa. Euroopan yhdysvallat oli jo 1920-luvun puolivälissä ajatuksena tuttu useille lukijoille, mutta vakavaa poliittista pohdintaa ei aiheesta juuri harrastettu.&rdquo;</p><p>&nbsp;</p><p>Myös <em>Etelä-Suomen Sanomat </em>uutisoi kongressista ja kirjoitti (huomattavasti elähdytettynä, vh) &rdquo;viime vuosisadalla&rdquo; suositun Euroopan yhdysvaltojen -käsitteen nousseen taas näkyviin. Lehti ei katsonut Euroopan yhdysvaltojen olevan vihamielinen Britannian tai Yhdys-valtojen suuntaan, eikä ristiriidassa Kansainliiton kanssa. &rdquo;<strong><em>Federatsioni, Entente, Pan Euroopan Yhdysvallat!</em></strong> Nämä kaikki ovat toiveita herättäviä nimityksiä ja johtavat ajatuksen nykyhetken synkistä päivistä profeettojen suuriin ennustuksiin&rdquo;, lehdessä kirjoitettiin haltioituneesti, vaikka varoitettiinkin, että &rdquo;<strong><em>samaan päämäärään viittaavien sanojen takana saattaa kuitenkin olla luonteeltaan erilaisia tosiasioita</em></strong>&rdquo;.</p><p>&nbsp;</p><p>Itsenäisyyden Liiton varapuheenjohtaja <strong>Ensio Kytömaa</strong> (1902&mdash;1970) kirjoitti <em>Itsenäinen Suomi </em>-lehteen &rdquo;suurisuuntaisesta ajatuksesta <strong><em>Euroopan Yhdysvaltojen</em></strong> luomisesta&rdquo;. Hän ei pitänyt Paneurooppaa enää &rdquo;<em>pasifistisena unelmana</em>&rdquo; vaan <em>konkreettisena poliittisena kysymyksenä</em>. Samalla kun aate oli saanut huomiota ja kannatusta, se oli löytänyt myös vastustajansa. Näiksi Kytömaa laski <em>kansalliset imperialistit, maailmanrauhan ajajat ja epäilijät, jotka pitävät toteutusta mahdottomana</em>. Kytömaa ei itse esittänyt jyrkkää periaatteellista kritiikkiä Pan-euroopan ajatukselle, mutta kyseenalaisti sen lähtökohtia. Hän ei esimerkiksi uskonut Euroopan yhdysvaltojen olevan &rdquo;<em>välttämätön johtopäätös tähänastisesta historiallisesta kehityskulusta</em>&rdquo;, kuten moni ajatuksen kannattaja oli esittänyt. <strong><em>Historialliset edeltäjät yhdistyneelle Euroopalle</em></strong> eivät sisältäneet koko Eurooppaa169. Eurooppaa yhdistänyt <strong>Napoleon</strong> puolestaan kukistettiin ja Euroopan valtojen poliittinen tasapaino luhistui maailmansodassa. &rdquo;<em>Minkäänlaista asteettaista [sic] kehitystä Euroopan yhtenäisyyttä kohti ei näytä olevan havaittavissa</em>&rdquo;, Kytömaa tiivisti.&rdquo;</p><p>&rdquo;Kytömaa näki kolme tietä <strong><u>yhdysvalta-suunnitelman</u></strong> toteuttamiselle: <strong><em>i) poliittisen, ii) uskonnollisen ja iii) taloudellisen. </em></strong>Poliittisesti ongelmaksi nousi Englannin ja Venäjän sulkeminen Euroopan yhdysvaltojen ulkopuolelle, sillä Saksa tuntisi silloin olonsa eristetyksi. Uskonnollisesti ongelmana oli protestanttisen maailman olemassaolo, vaikka Kytömaa näki jo olemassa olleen yleiskirkollisen liikkeen toimivan mahdollisesti yhdistävänä voimana. Suurin käytännöllinen kantavuus oli Kytömaan mukaan taloudellisella saralla, mutta artikkelin rajallisen laajuuden vuoksi hän joutui sivuuttamaan sen tarkemman käsittelyn. Kytömaa päätti kirjoituksensa epäillen, että &rdquo;<strong><em>kiinteän poliittisen yhteisön, Euroopan Yhdysvaltain</em></strong>, luomiselle tuskin <em>vielä </em>lienee tarvittavaa yhteistä sivistyksellistäkään pohjaa&rdquo;</p><p>Kuten nähdään; &rdquo;Euroopan yhdysvallat näytti siis tarjoavan tule-vaisuuden lupauksen jopa sen kriitikoiden keskuudessa.&rdquo;</p><p>*</p><p><strong>Vapaakauppaa, viljantuotantoa ja &rdquo;turkulais-sotaa&rdquo;</strong></p><p>&rdquo;Ajatus Euroopan yhdentymisestä näyttää olleen paremmin tunnettu suomen-ruotsalaisten piirien keskuudessa. Historioitsija <strong>Herman Gummerus</strong> (1877&mdash;1948) kirjoitti vuonna 1926 <em>Nya Argus </em>-lehteen Euroopan ja Yhdysvaltojen eroista ja päätyi pohtimaan <strong><em>Euroopan yhdysvaltojen</em></strong> mahdollisuutta. Gummeruksen mukaan Euroopan yhdysvallat on <em>tavoiteltavan arvoinen ideaali</em>, joka voisi estää maailmansodan kaltaiset onnettomuudet.&rdquo;</p><p>Kuten muistettaneen Gummerus oli historioitsija, diplomaatti ja jääkäriliikkeen aktivisti:</p><p>&rdquo;Gummerus oli ensimmäisen maailmansodan aikana suomalaisten itsenäisyysmiesten edustajana Tukholmasssa ja Berliniissä. Hän sai tehtäväkseen ottaa 1914 yhteyttä Saksaan ja lähinnä hänen ansiostaan tehtiin tammikuussa 1915 sopimus Saksan kanssa jääkärijoukon lähettämisestä. Vuonna 1916 Gummerus oli Suomen edustajana Lausannessa Sveitsissä pidetyssä Venäjän sorronalaisten kansojen edustajien kokouksessa. Kokouksessa perustettiin Venäjän vieraskansojen liitto joka pyrki tiedottamaan näiden kansojen tilanteesta ja vapauspyrkimyksistä ulkomailla. Gummerus toimi liiton Tukholmassa sijainneen sanomalehtitoimiston hoitajana ja hän tutustui tässä työssä sekä Keski-Eurooppaan tekemillään matkoilla muun muassa ukrainalaisten edustajiin. Hänet nimitettiin Suomen edustajaksi Ukrainaan elokuussa 1918.&rdquo; Lähde Wikipedian artikkeliin; <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Herman_Gummerus"><u>https://fi.wikipedia.org/wiki/Herman_Gummerus</u></a></p><p>&rdquo;Seuraavana vuonna (1927) sekä toimittaja <strong>Axel Grönvik</strong> (1897&mdash;1992) että rauhanliikkeessä vaikuttanut sosiologi <strong>Gunnar Landtman</strong> (1878&mdash;1940) kirjoittivat samaan lehteen Paneuroopasta. Grönvik korosti muun <strong><em>vapaakaupan lisäksi järkevää työnjakoa viljantuotannossa</em></strong>. Landtman toivoi nelisivuisessa artikkelissaan, että <strong><em>valtiot muodostaisivat joku päivä yhtä tiiviitä liittoja kuin nykyiset kunnat</em></strong>; eihän kukaan voisi <strong>kuvitellakaan, että joku helsinkiläinen olisi valmis kuolemaan kamppailussa Turkua vastaan</strong>. Landtman pohti yhteistyön olevan helpointa taloudellisten ky-symysten saralla, joka voi lopulta johtaa tulliliiton kautta Euroopan yhdysvaltojen syntymiseen.&rdquo;</p><p>Näin siis sinkoili ajatus runsaat 90 vuotta sitten teeman PAN-eurooppa tiimoilta. Niinpä se myös sinkoili:</p><p>&rdquo;<strong>Euroopan yhdysvaltoihin</strong> saatettiin vuosikymmenen aikana viitata mitä vaihtelevimmissa yhteyksissä. <em>Osuuskauppalehti </em>piti ajatusta vakavasti käsittelemisen arvoisena. <em>Suomen ammattijärjestö </em>katsoi <strong><em>eurooppalaisen tulliliiton</em></strong> &rdquo;teorian&rdquo; osoittavan, että <strong><em>suurkapitalismin &rdquo;taloudellinen &rsquo;isänmaa&rsquo; on [&hellip;] valtakuntia laajempi</em></strong>&rdquo;. <em>Kuurojen ystävä </em>-lehden mielipidepalstalla <strong><em>esperantosta</em></strong> kirjeenvaihtoa käynyt lukija ilmoitti kannattavansa kansainvälisyyttä ja toivoi tulevaisuudessa muodostuvan Euroopan yhdysvallat, johon myös Suomi kuuluisi. Ilmavoimien esikunnan <em>Aero</em>-lehdessä puolestaan pohdittiin, voivatko <strong><em>valtakuntien rajat ylittävät lentokoneet luoda maaperää Euroopan yhdysvaltojen</em></strong> synnylle.&rdquo;</p><p>*</p><p><strong>Yhdentynyttä Eurooppaa</strong> käsittelevä kirjallisuus loisti poissaolostaan Suomessa. Kiinnostava ajan ilmiö, ja ideologinen tulokulma oli vuonna 1926 ilmestyneessä hollantilaisen ammattiyhdistysaktiivin Edo Fimmen (1881&mdash;1942) melko tuoreeltaan käännetyssä <em>Osakeyhtiö Eurooppa vai Euroopan Yhdysvallat &ndash;</em>teoksessa vuodelta 1926.&nbsp; Mutta nimestä<strong>än huolimatta teos keskittyy valtioliittoa enemmän</strong> luokkakysymyksen marxilaiseen ratkaisemiseen. Euroopan yhdysvallat mainitaan vain &rdquo;<em>kauniina unelmana</em>&rdquo; eikä varsinaisen käsittelyn aiheena ole suinkaan poliittinen valtioliitto, vaan <strong>köyhiä riistävät kansallisvaltioiden rajojen yli ulottuvat teollisuudenharjoittajien verkostot&rdquo;</strong>.</p><p>Tämä on alati ajankohtainen tarkastelutapa; markkinoiden ylivalta ja valtionrajat ylittävä työoikeudellinen ja työtaistelullinen heikkous, siinäpä työmaata vielä 2020-luvullekin!</p><p>Aihepiirin näköalat ylsivät marxilaisesta taistelutarkastelusta aina kevyempään kioskikirjallisuuteen asti:</p><p>&rdquo;Kenties merkillisin yhteys, missä yhdistyneen Euroopan idealla leikiteltiin, oli <strong>Olli Karilan</strong> (1897&mdash;1936) kioskikirjallinen seikkailuromaani <em>Kultakuningas</em>. Sen päähenkilö, tohtori Kalle Matti Isonen183 perustaa seuran, jonka tehtävä on päättää velkaorjuus Amerikan alaisuudessa ja luoda <strong>Euroopan yhdysvallat.</strong> &rdquo;Pitkä ja katkera kokemus oli opettanut, että oli <strong><em>kyllä tärkeää ja hyvä olla ranskalainen ja italialainen, saksalainen ja suomalainen, mutta että tärkeämpää ja tähdellisempää oli ensiksi olla eurooppalainen</em></strong>&rdquo;, kirjan kertojaääni kuvailee.&rdquo;</p><p>Kirjailijanimi Olli Karilan taakse kätkeytyy Pietarissa 1897 syntynyt toimittaja-kirjailja <strong>Niilo Pärnänen</strong> (k. 1936).&nbsp; <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Olli_Karila"><u>https://fi.wikipedia.org/wiki/Olli_Karila</u></a></p><p>*</p><p><strong>Nurkkapatrioottinen Suomi? &ndash; ulkoministeriö havahtuu</strong></p><p>&rdquo;Suomi näyttää poikkeavan muun Euroopan lähtökohdista. Lähes kaikissa Euroopan maissa kirjoitettiin 1920-luvulla poikkeuksellisen paljon jonkinlaisen eurooppalaisten valtioiden yhteenliittymän luomisesta185, siinä missä Suomessa aihetta näytetään sivunneen pääasiassa vain yksittäisten lehtiartikkeleiden tasolla.&rdquo;</p><p>&rdquo;Äänessä oli jo entuudestaan kansainvälisesti suuntautunut (suomalainen, vh) sivistyneistö, joka saattoi seurata suunnitelmista käytyä keskustelua muualla Euroopassa. Mikään ei kuitenkaan vihjaa, että hankkeita kohtaan olisi tunnettu suurta vastustusta. Leimallista näyttää olleen pikemminkin vilpitön uteliaisuus&rdquo;, päättelee Heikki Isotalo.</p><p>&rdquo;Suomen ulkopolitiikkaa saattoi luonnehtia 1920-luvulla linjattomana linjakkuutena tai &rdquo;<em>loistavana eristyneisyytenä</em>&rdquo;. Suomi oli selkeästi suuntautunut länteen, mutta vältti sitoumusten solmimista.186 Suomen ulkoministeriön kiinnostus Paneurooppaa kohtaan alkoi kuitenkin kasvaa. Ulkoministeriö lähetti vuonna 1926 ensimmäiseen paneurooppalaiseen kongressiin tarkkailijaksi Wienin pääkonsulinviraston sihteerin <strong>Rolf Grönlundin</strong> (1898&mdash;1977), joka arvioi <strong>keskeisimmät erimielisyydet</strong> Paneuroopan ja Ison-Britannian jo selvitetyiksi ja Paneuroopan ja Kansainliiton välisen suhteen <strong>ratkaistuks</strong>i. Grönlund ei myöskään nähnyt ongelmaa <strong>Venäjän tai Yhdysvaltojen</strong> intressien osalta. Sihteeri päättää varsin kritiikittömän arvionsa todeten, että aate on saanut osakseen sellaista kannatusta, että myös Suomen on syytä seurata sitä tarkasti.&rdquo;</p><p>&rdquo;<strong>Suomen ensimmäiseksi paneurooppalaiseksi</strong> on tituleerattu professori <strong>Johannes Öhquistia</strong>, joka kuului Paneurooppa-Unioniin sen perustamisesta lähtien.188 Suurimman osan vuodesta Berliinissä viettäneen Öhquistin toiminta Suomessa jäi kuitenkin vain yksittäisten lehtikirjoitusten ja keskustelujen tasolle.&rdquo;</p><p>Johannes Öhqvistia esittelevä Wikipedian pienoiselämäkerta ei noteeraa hänen mahdollisia ansioitaan pan-eurooppalaisena, mutta kertoo I MM:n jälkeisen ajan toimista tähän tapaan:</p><p>&rdquo;<em>Suomen itsenäistyttyä Öhquist siirtyi Suomen Berliinin-lähetystön palvelukseen, jossa hän toimi aluksi virkailijana, vuodesta 1919 sanomalehtiavustajana ja 1921&ndash;1927 sanomalehtiattašeana. Jäätyään 1927 eläkkeelle hän toimi vapaana kirjailijana. Vielä eläkevuosinaankin hän oli johtava hahmo Suomea koskevassa saksankielisessä julkaisutoiminnassa ja välitti vastaavasti Suomeen ja Suomen lehtiin tietoja Saksan oloista ja kirjallisuudesta. Kansallissosialistien noustua 1933 valtaan Saksassa Öhquist kääntyi nopeasti uuden ideologian kannattajaksi ja levittäjäksi. Hän julkaisi vuonna 1938 Saksan propagandaministeriön tuella tuotetun kirjan Kolmas valtakunta: kansallissosialismin synty, taisteluvuodet, maailmankatsomus ja yhteiskunta, joka käännettiin myös ruotsiksi ja saksaksi. Korjattu saksankielinen laitos ilmestyi 1941 nimellä Das Reich des Führers. Vuodesta 1940 Öhquist asui pysyvästi Saksassa, <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Schwarzwald" title="Schwarzwald"><u>Schwarzwaldin</u></a> Wolfachissa. Hän oli mukana Berliinissä asuneiden suomalaisten talvella 1944&ndash;1945 perustaman lyhytikäisen <a href="http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/Suomi-liiton"><u>Suomi-liiton</u></a> toiminnassa</em>.&rdquo; - Linkki: <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Johannes_%C3%96hquist"><u>https://fi.wikipedia.org/wiki/Johannes_%C3%96hquist</u></a></p><p>*</p><p><strong>PAN-Eurooppa &ndash;verkostoja kudotaan&hellip;</strong></p><p>&rdquo;Vuonna 1926 <strong>Coudenhove-Kalergi</strong> laittoi toivonsa professori <strong>Johannes Sederholmin</strong> (1863&mdash;1934) varaan. Coudenhove-Kalergi mainitsee myös Suomen Wienin suurlähettilään <strong>Harri Holman</strong> (1886&mdash;1954) &rdquo;innokkaana paneurooppalaisena&rdquo;. Coudenhove-Kalergi lähetti Holman suosituksesta kirjeitä myös professori <strong>Hugo Suolahdelle</strong> (1874&mdash;1944), <strong>J. K. Paasikivelle</strong> (1870&mdash;1956), <strong>Väinö Tannerille</strong> (1881&mdash;1966), lehtimies <strong>Santeri Ivalolle</strong> (1866&mdash;1937) ja <strong>Santeri Alkiolle</strong>.&nbsp; Sederholm kieltäytyi, koska piti Paneuroopan suhdetta Kansainliittoon ongelmallisena. Hän kuitenkin jatkoi liikkeen seuraamista suurella mielenkiinnolla. Seuraavana vuonna Paneurooppa-Unionin sihteeristö lähestyi <strong>Öhqvistin</strong> suosituksesta kokoomuslaista naisasialiikkeessä vaikuttanutta <strong>Tilma Hainaria</strong> (1861&mdash;1940). Myös teosofi <strong>Pekka Ervast</strong> (1875&mdash;1934) tutustui keväällä 1928 Coudenhove-Kalergin paneurooppalaisuuteen ja päätyi nimittämään kreiviä oman aikamme profeetaksi.</p><p>Vaihtelevasta kiinnostuksesta huolimatta itse yhdistys jäi kaikilta edellä mainituista perustamatta.&rdquo;</p><p>Katso &rdquo;verkoston silmiä&rdquo;&hellip;:</p><p>&nbsp;PAN-Euroopan &rdquo;isä&rdquo;; <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Richard_Coudenhove-Kalergi"><u>https://fi.wikipedia.org/wiki/Richard_Coudenhove-Kalergi</u></a> &nbsp;&amp; <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Johannes_Sederholm"><u>https://fi.wikipedia.org/wiki/Johannes_Sederholm</u></a> &amp; <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Harri_Holma"><u>https://fi.wikipedia.org/wiki/Harri_Holma</u></a> &amp; <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Hugo_Suolahti"><u>https://fi.wikipedia.org/wiki/Hugo_Suolahti</u></a> &amp; <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Tilma_Hainari"><u>https://fi.wikipedia.org/wiki/Tilma_Hainari</u></a> &amp; <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Pekka_Ervast"><u>https://fi.wikipedia.org/wiki/Pekka_Ervast</u></a></p><p>Aatteellinen liikehdintä saati toiminta PAN-Eurooppa &ndash;aatteen parissa oli 1920-lopulle tultaessa edelleen laimeaa Suomessa:</p><p>&rdquo;Vielä vuonna 1928 saattoi Tanskassa asuva Paneurooppa-liikkeen aktiivi pohtia juuri Suomen vierailulta palattuansa, onko Suomessa lainkaan paneurooppalaisia. Myös <strong>Bronislaw</strong> <strong>Huberman</strong> huomautti <em>Helsingin Sanomille </em>antamassaan haastattelussa, että Suomesta puuttui Paneuroopan pai-kallisyhdistys eikä maa ollut edes lähettänyt edustajaa edelliseen paneurooppalaiseen kongressiin.198 Kuvaavaa onkin, että Coudenhove-Kalergi teki vuoden 1928 alussa vierailun Viroon ja muihin Baltian maihin, mutta ei pysähtynyt Suomessa.&rdquo;</p><p>*</p><p><strong>Kipinä Tampereelta</strong></p><p><strong>&rdquo;Olavi Paavolaisen</strong> mukaan 1920-luvun alkupuolisko oli ollut <em>äärimmäistä kurjuutta, nälkää, itsemurhia, jazzin pauhua, perversiyttä ja sadismia</em>.</p><p>Vuosikymmenen lopulla oli kuitenkin syytä uskoa tulevaisuuteen, uuteen sukupolveen ja iloon. Aikakauden ilmapiiri sai kirjailija <strong>Lauri Viljasen</strong> (1900&mdash;1984) luonnehtimaan, ettei kukaan &rdquo;<em>voi epäillä sitä, että nykyisen Euroopan suuri myönteinen voima on ihmisten yhteenkuuluvaisuuden aate ja että ajan parhaita elähdyttää uusi usko tulevaisuuteen tämän aatteen merkeissä</em>&rdquo;.</p><p>&rdquo;Suomesta puuttuivat seurat, joissa paneurooppalaisia ajatuksia olisi voinut kehittää edelleen. Vuosikymmenen lopussa tilanne alkoi muuttua. Vuonna 1928 sai alkunsa ensimmäinen suomalainen paneurooppalainen yhdistys. Sen kotipaikkana ei ollut maan pääkaupunki Helsinki eivätkä perustajat valtion yhteiskunnallista eliittiä, vaan Tampere ja 21-vuotias uraansa aloitteleva toimittaja <strong>Jarno Pennanen</strong>.&rdquo;</p><p>&rdquo;<strong>Pauli Heikkilä</strong> ajoittaa <strong>suomalaisen paneurooppalaisen liikkeen</strong> käännekohdaksi kesän 1928, jolloin Tampereella asunut <strong>Jarno Pennanen</strong> ryhtyi päätoimittamaan paneurooppalaiseksi julistautunutta <em>Jokaviikko</em>-lehteä. Samaan aikaan hän perusti kotikaupunkiinsa paneurooppalaisen yhdistyksen, johon liittyi noin 30 jäsentä, ja jonka puheenjohtajana hän itse toimi.203 Yhdistyksen perustavassa kokouksessa oli läsnä satakunta henkeä, ja kaikki puheenvuoroja pitäneet lukeutuivat rauhanaatteen ystäviksi.</p><p>Pennanen oli yhteydessä Paneurooppa-Unionin keskustoimistoon Wieniin ja ilmoitti toiveestaan perustaa virallinen ala-osasto Suomeen.205 Samaan aikaan Johannes Öhqvist varoitti Coudenhove-Kalergia siitä, että Pennanen oli aivan liian nuori vakuuttaakseen maan yhteiskunnallista eliittiä. Toisaalta Öhqvist oli vakuuttunut nuoren miehen innosta eikä halunnut saattaa Pennasta huonoon valoon Coudenhove-Kalergin silmissä.&rdquo;</p><p>Myös Pennasen äiti, kirjailija <strong>Ain&rsquo;Elisabet Pennanen</strong> (1881&mdash;1945) lukeutui Paneurooppa-aatteen kannattajiin. Hän oli mukana Tampereelle perustetun yhdistyksen toiminnassa ja myöhemmin läsnä Helsingissä järjestetyissä tilaisuuksissa, mutta muutoin hänen paneurooppalaisuutensa ei näytä jättäneen jälkiä.</p><p>&rdquo; Bulevardilehdistön tyyliin kirjoitettu <em>Jokaviikko </em>esitteli melko ohjelmallisesti Coudenhove-Kalergin paneurooppalaisuuden pääpiirteitä207, julkaisi kreivin kir-joituksia208 ja propagoi suomalaisen paneurooppalaisen liikkeen puolesta. Lehti lähti itsenäisemmille ajatuspoluille kirjoittaessaan siitä, miten Suomi voisi johtaa pohjoismaita esimerkillään ja askel askeleelta edetä Itämeren valtioliitosta koko Euroopan kattavaan Paneurooppaan.</p><p>Työtä oli vielä edessä. Pennanen kuvasi vastassa olevaa asennetta:</p><p>&nbsp;</p><p>&rdquo;[&hellip;] <em>myös Suomessa sanotaan edelleen: &rdquo;Meidän asemamme on niin uhattu, että meidän tulee omistaa kaikki poliittiset voimamme maamme turvallisuuden lujittamiseen sotakuntoisuuden pohjalla. Meidän ei tule antautua mihinkään yleiseuroppalaisiin haihatteluihin</em>&rdquo;.&rdquo;</p><p>Pennaselle rauhanasia sinänsä oli &rdquo;<em>paljas negatiivinen päämäärä</em>&rdquo;, joka ei jaksa murtaa sen kohtaamaa käytännön vastustusta. <strong>Avain rauhaan olivat liikkeet, jotka tavoittelivat sodat estävää valtiollista järjestysmuotoa</strong>. Näitä olivat Pennasen mukaan <strong>kommunismi ja sosialismi</strong> sekä <strong>maanosat kattaneet pan-liikkeet, Brittiläinen kansainyhteisö ja Kansainliitto</strong>. Kommunismi oli kuitenkin linnoittautunut Neuvostoliittoon ja muodostunut päinvastoin rauhan häiritsijäksi. Kansainliiton ongelmana oli puolestaan sen mielivaltainen rakenne, jossa valtasuhteet eivät vastanneet jäsenvaltioiden asukaslukuja ja neuvoston pysyvillä jäsenillä oli ainainen veto-oikeus. Paneurooppalainen ohjelma <strong>mahdollistaisi viisi poliittista maanosaa, joilla olisi kansanvaltaiset parlamentit ja hallitukset</strong>. Ajatus tuntui Pennasesta &rdquo;<em>niin yksinkertaisen selvältä, että itse kukin sitä ajatellessaan ihmetellen kysyy, kuinka ei kansainliittoa alunpitäen [sic] sellaiseksi suunniteltu</em>&rdquo;.&rdquo;</p><p>Tästä sinänsä melko vauhdikkaasta näkökuvasta voidaan löytää tuttuja piirteitä 2019-vuoden Euroopan Unioniin ja siitä käytävään keskusteluun, mutta varsin systeemikeskeinen tämä tarkastelu on, - sinänsä ehkä ymmärrettävästikin.&nbsp; Kansalaisyhteiskunta, järjestäytyneine kansalaisliikkeineen, avoin demokratia ja niitä suojaava oikeusvaltioperiaate ja valtiollinen turvallisuuslaitos &ndash; näistä ei tässä yleiskuvassa puhuta.</p><p>Paitsi, että nuori Jarno Pennanen lukitsee paneurooppalaisuutensa kestävään rauhaan:</p><p>&nbsp;</p><p><em>&rdquo;Kansalaisten joka maassa on senvuoksi [sic] osallistuttava kansan-valtaisiin kansainvälisiin joukkoliikkeisiin, ei päämääränään mikään kevytmielinen pasifismi tai maan turvallisuuden vaihtaminen paperipaloihin, ei mikään yhteiskunnallinen mullistus [&hellip;], vaan yksinomaan kansanvallan toteuttaminen kansainvälisessä elämässä.&rdquo; </em></p><p>Pennanen katsoi, ettei Coudenhove-Kalergin ohjelmaa parempaa ollut vielä esitetty, sillä se on paras &rdquo;sekä <em>siveellisessä</em> kantavuudessaan, että <em>käytännöllisessä </em>sopivaisuudessaan&rdquo;. Pennanen omaksui suurimman osan mielipiteistään suoraan Coudenhove-Kalergin kirjoituksista.</p><p>&rdquo;Pennanen suunnitteli järjestön laajentuvan Helsinkiin ja vakiinnuttavan toimintaansa vielä vuoden 1928 aikana. Tampereella toimiva &rdquo;<strong><em>Paneuropan liiton suomalainen propagandajaosto</em></strong>&rdquo; etsi <em>Helsingin Sanomissa </em>julkaistussa ilmoituksessa kymmentä &rdquo;<em>älykästä aloitekykyistä nuorta</em>&rdquo;, jotka ovat käyneet oppi- tai kansakoulun ja ovat innostuneita ajamaan Euroopan yhdysvaltojen ajatusta 1000 markan pohjapalkalla. Toiminta ei kuitenkaan koskaan laajentunut Helsinkiin asti eivätkä yhdistys tai lehti selvinneet perustamisvuoden syksyä pidemmälle.&rdquo;</p><p>Myös nuoren Pennasen maailmankuva oli kuitenkin vielä liikkeessä, mikä tuli näkymään seuraavien vuosien aikana. &ndash; Katso: <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Jarno_Pennanen"><u>https://fi.wikipedia.org/wiki/Jarno_Pennanen</u></a></p><p>*</p><p><strong>Tulenkantajat PAN-Euroopan asialla</strong></p><p>&rdquo;<strong>Paneuroopan soihdun</strong> otti seuraavaksi kantaakseen Tulenkantajien taiteilija-ryhmä.218 Ryhmän jäseniä on vaikea määritellä yksiselitteisesti, sillä joskus sillä viitataan Paavolaisen toveripiiriin, joskus koko sisällissodan jälkeiseen kirjalliseen sivistyneistösukupolveen. Janne Kosunen ja Matti Mieskonen ovat esittäneet, että pahimmat anakronismit vältetään, kun ymmärretään se 1928 perustetun <em>Tulenkantajat</em>-aikakauslehden ympärille rakentuneena yleisenä kulttuuriliikkeenä. Kulttuuriliberaaliuden lisäksi Tulenkantajille oli yhteistä porvarillinen tausta, ja lähes kaikki heistä olivat ylioppilaita. <em>Tulenkantajat</em>-lehti käsitteli taidealojen ja kulttuuripolitiikan lisäksi yhteiskunnallisia kysymyk-siä. Lähes jokaisessa numerossa esiintyi <strong><em>yleiseurooppalainen ajatus</em></strong> jossain sen muodossa, ja lukuisat artikkelit käsittelivät suoraan Paneurooppaa. Myös Cou-denhove-Kalergin kirjoituksia julkaistiin lehdessä. Heikkilä on kuitenkin huomauttanut, etteivät kaikki tulenkantajat suuntautuneet ulkomaailmaan. Martti Haavion (1899&mdash;1973) taakse ryhmittyneet aitosuomalaiset halusivat vahvistaa <strong><em>kansallisia erityispiirteitä</em></strong> ennen ikkunoiden avaamista</p><p>Jo lehden näytenumerossa pohdittiin <strong><em>Suomen suhdetta Eurooppaan</em></strong>. <strong>Elsa Enä-järvi(-Haavikko)</strong> (1901&mdash;1951) katsoi <strong>Suomen olleen aina Eurooppaan suuntautunut</strong> ja ongelmana oli ollut vain se, että välissä oli Ruotsin &rdquo;ketjuporras&rdquo;. Suomalaiset eivät tästä johtuen onnistuneet olemaan tietoisesti kumpaakaan: suomalaisia tai eurooppalaisia. <em>Enäjärvi halusi korjata ongelman korvaamalla ruotsin opetus esimerkiksi englannilla</em>. Tulenkantajien ulkopuolelta numeroon kirjoitti <strong>Frans Emil Sillanpää</strong> (1888&mdash;1964), joka myös laski <strong><em>suomalaiset eurooppalaisen kulttuurin</em></strong> <strong><em>piiriin</em></strong>. Slaavilaiset kansat olivat Sillanpäälle Euroopan ulkopuolisia. Sillanpää ei pitänyt Eurooppaa nuorekkaana ja nousevana maanosana, sillä sen edellytyksenä olisi ollut yhtenäisyytensä käsittäminen ja sen hoitaminen. Eurooppaa tärkeämpänä viitekehyksenä Sillanpää piti pohjoismaista kulttuuriperhettä.&rdquo;</p><p>*</p><p>&rdquo;Modernismiin liittyy keskeisesti menneisyyden radikaali kritiikki, muutoksen vaaliminen ja suuntautuminen kohti tulevaa. Poliittisen Eurooppa-aatteen lisäksi nuorten taiteilijoiden into &rdquo;avata ikkunoita Eurooppaan&rdquo; liittyi paljolti kaiken uuden ihailuun.</p><p><strong>Arvi Kivimaa</strong> (1904&mdash;1984) haaveili runossaan &rdquo;Matka Eurooppaan&rdquo; (1928) &rdquo;rautaisen luomispauhun Jumalasta&rdquo; ja &rdquo;teräksen, betonin maailmasta&rdquo;. <strong>Paavolainen</strong> puolestaan muisteli <em>Synkässä yksipuhelussa </em>(1947) paneurooppalaisuuden vaikuttaneen 1920-luvulla &rdquo;niin tenhoavalta&rdquo; &ndash; kyseessä on ilmiselvä esteettinen arvio, ei poliittinen. Näiden kahden erottaminen toisistaan on kuitenkin jälkikäteen vaikeaa.</p><p>&nbsp;</p><p>Paneurooppa esiintyi myös kaunokirjallisuuden sivuilla. <strong>Mika Waltarin</strong> (1908&mdash;1979) läpimurtoromaani <em>Suuri illusioni </em>(1928) edustaa hyvin nuoren kirjailijapolven intoa tutustua eurooppalaisiin metropoleihin kaukana sulkeutuneesta Suomesta.&rdquo;&nbsp; Kirjan päähenkilö ajautuu junavaunussa keskusteluun &rdquo;käytännöllisiä arvoja&rdquo; kannattavan saksalaisen ylioppilaan kanssa, joka kehuu Coudenhove-Kalergin ajatuksia yleiseurooppalaisesta valtioliitosta nerokkaina. Keskustelun johtopäätöksenä on, että tavoite on Suomessa yhä utopia, sillä Suomi on &rdquo;pieni konservatiivinen ja militaristinen maa&rdquo;.</p><p><strong><em>Usko Eurooppaan</em></strong> ei ollut suinkaan jakamaton nuorten kirjailijapiirien keskuudessa. Tulenkantajien liepeillä liikkuneen <strong>Unto Karrin</strong> (1898&mdash;1957) romaani <em>Sodoma </em>(1928) on kuin peilikuva <em>Suurelle illusionille</em>: matka vapaamuurareita ja kevytkenkäisiä naisia kuhisevaan Eurooppaan paljastaa sen &rdquo;<em>ruumista tuhoavat miljoonat mikrobit</em>&rdquo;. <strong>Yhtynyt Eurooppa</strong> voi teoksen mukaan olla &rdquo;<em>suuri ja voimakas</em>&rdquo;, mutta maailman johtajaksi siitä ei enää ole. <strong>Kristityn Euroopan</strong> tulevaisuus on painunut kadotukseen, ja maailman voi pelastaa vain paheiden pääpesien murskaaminen. <strong>Erkki Vala</strong> ei malttanut olla kirjoittamatta <em>Sodoma</em>lle pisteliästä ja henkilöön menevää kirjaarviota. Valan mukaan Karri &rdquo;<em>sekoittaa &rsquo;kollektivismin&rsquo; ja &rsquo;paneurooppalaisuuden&rsquo; bordellielämyksiinsä</em>&rdquo; eikä jättänyt kirjallisen areenan hiekkaan leijonanjälkiä, vaan &rdquo;papukaijan askeleet&rdquo;. Karri kirjoitti arvostelulle &rdquo;myrskyisenä iltana&rdquo; runomuotoisen vastineen:</p><p><em>[&hellip;] </em></p><p><em>Näköpiirin taakse </em></p><p><em>putoaa mahtava Atlantin höyry </em></p><p><em>niinkuin palava linna. </em></p><p><em>Jäljelle jää vain musta sauhu, </em></p><p><em>joka piirtää taivaan rantaan </em></p><p><em>horjuvin kirjaimin </em></p><p><em>pian haihtuvan nimen: </em>EUROPA.&rdquo;</p><p>*</p><p><strong>Näillä 1920-luvun PAN-Eurooppalaisilla näyillä ja haparoivilla alku-askelilla</strong>, jotka <strong>Heikki Isotalon mainio</strong> pro gradu/Helsingin Yliopisto, 2016 tarjosi haluan toivottaa kerrankin &rdquo;Hyvää Eurooppa &ndash;päivää&rdquo; kaikille eurooppalaisille!</p><p>Suosittelen tämän Eurooppa &ndash;päivän 9.5.2019 merkeissä lukemaan läpi tämän sujuvasti ja hallitusti kirjoitetun tutkimuksen:</p><p>&rdquo;Hitaasti kiiruhtaen kohti Paneurooppaa. Euroopan yhdentymisen aate Suomessa 1918&mdash;1939&rdquo;</p><p>Kuten otsakkeesta havaitaan tässä näykittiin vain &rdquo;alkupaloja&rdquo; Isotalon tekstistä, joka kokonaisuudessaan on täällä luettavissa: <a href="https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/167176/Isotalo_Poliittinen_historia.pdf?sequence=2&amp;isAllowed=y"><u>https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/167176/Isotalo_Poliittinen_historia.pdf?sequence=2&amp;isAllowed=y</u></a></p><p><em>&acute;Kiitokseni Heikki Isotalolle!</em></p><p>*</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Pan-Eurooppa –liike Euroopan Unionin ja liittovaltion esiasteena 1920-luvulla?

*

Tänään 9. päivä toukokuuta vietetään tunnetusti Eurooppa-päivää erilaisin menoin ja lipuin.  Eurooppa-päivää vietetään tänään sen johdosta, että 69 vuotta sitten, 9. toukokuuta 1950 Robert Schuman esitti ehdotuksensa yhtenäisen Euroopan luomisesta välttämättömänä rauhanomaisten suhteiden ylläpitämiseksi.

Tätä ehdotusta, joka tunnetaan nimellä Schumanin julistus] pidetään Euroopan unionin perustamisen ensimmäisenä askeleena.

Mutta kun EU:lla - kuten monilla muillakin organisaatoilla ja rakenteilla - on ne omaa syntymäänsä edeltävät "varhais-askeleensa" ja muhinta-alkioinsa, tänään lienee paras hetki toviksi kumartua tämän Unionimme prenataaliseen oloaikaan, siis I maailmansodan jälkeistä korjausrakennusvaihetta eläneeseen Eurooppaan (No More War!) ja ottaa kämmenelle se hedelmöittynyt alkusolu...  Paneurooppalainen aate ja liike!

'

Paneurooppa-liike (alun perin suomeksi Pan-Eurooppa -liike) on Richard Coudenhove-Kalergin ajatuksille perustuva, 1920-luvulla muodostunut liike, jonka tavoitteena oli järjestää Länsi-Eurooppa kristilliseksi valtioliitoksi, jotta se saavuttaisi keskinäisen rauhan ja toisaalta pystyisi taloudellisesti kilpailemaan Neuvostoliiton kanssa. Aatteen keskeisenä perustana oli kristillisen elämänkatsomuksen vastaisten aatteiden kuten ateismin, nihilismin ja konsumerismin karkoittaminen eurooppalaisista yhteiskunnista. Näin Pan-eurooppa –liikkettä kuvaa Wikipedia. https://fi.wikipedia.org/wiki/Paneurooppa-liike   &

https://fi.wikipedia.org/wiki/Richard_Coudenhove-Kalergi

*

Helsingin yliopistossa 2016 hyväksytty Heikki Isotalon pro gradu ”Hitaasti kiiruhtaen kohti Paneurooppaa. Euroopan yhdentymisen aate Suomessa 1918—1939” toimii mainiona esittelynä liikkeen profiilista ja sen Suomessa ilmenneistä reaktioista. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/167176

Isotalon ”tutkielma käsittelee ensimmäisen ja toisen maailmansodan välisenä aikana (1918—1939) esitettyjä suunnitelmia Euroopan yhdysvalloista ja niiden Suomessa saamaa vastaanottoa.

Aikakauden keskeisin eurooppalaista valtioliittoa tavoitellut liike oli itävaltalaisen kreivi Richard Coudenhove-Kalergin vuonna 1923 käynnistämä Paneurooppa-liike. Sillä oli paikallisyhdistys myös Suomessa vuosina 1928 ja 1930—1937. Aihe oli mukana myös päivänpolitiikassa, sillä vuosikymmenen taitteessa Ranskan ulkoministeri Aristide Briand esitti Kansainliitossa eurooppalaista valtioliittoa. Suomalaisia Eurooppa-aatteen kannattajia olivat mm. ulkoministeri Hjalmar J. Procopé, filosofi Eino Kaila sekä suuri joukko Tulenkantajat-kulttuuriryhmittymästä.”

”Ajatus Euroopan yhdysvalloista esitettiin Suomessa jo heti ensimmäisen maailmansodan päätyttyä. Suomessa ei kuitenkaan käyty pitkin 1920-lukua aiheesta varsinaista keskustelua, sillä hanketta pidettiin pääasiassa utopiana. Vuosina 1928—1930 keskustelu vilkastui, kun Tulenkantajat ja rauhanliike kiinnostuivat Paneuroopasta. Varhainen keskustelu vertaili taloudellisesti menestynyttä Yhdysvaltoja ja talousvaikeuksista kärsivää, valtiollisesti hajanaista Eurooppaa. Vuosikymmenen taitteessa huomio keskittyi Briandin aloitteeseen ja suomalainen paneurooppalainen yhdistys vakiinnutti toimintansa. Fasismin voimistuttua 1930-luvulla suunnitelmat eurooppalaisesta valtioliitosta näyttivät aikalaisten silmin toteutuskelvottomilta. Samaan aikaan Paneurooppa-liike asemoitui selkeämmin Neuvostoliittoa vastaan.”

*

Ensimmäisiä PAN-Eurooppa –tuulahduksia Suomessa

”Ajatus Euroopan yhdysvalloista kulki Suomessa eri polkuja pitkin kuin muualla Euroopassa, mutta polkujen alkupää oli yhteinen ja niiden välillä oli lukuisia risteyskohtia. … Ajatus eurooppalaisesta valtioliitosta oli esitetty suomeksi jo ennen ensimmäistä maailmansotaa. Esimerkiksi englantilaisen ”etevän liikemiehen” sir Max Waechterin (1837—1924) ehdotus Euroopan yhdysvalloista noteerattiin lyhyesti myös suomalaisessa lehdistössä. Fiktion puolella käännettiin suomeksi Anatole Francen (1844—1924) tulevaisuudenfantasia Euroopan Yhdysvallat eli kapitalismista sosialismiin, jossa maanosan sosialismiin siirtyneet tasavallat kokoontuvat Brysseliin ja perustavat Euroopan yhdysvallat. Sama teos käännettynä uudelleen julkaistiin myös jatkokertomuksena Kansan Lehdessä. Edellä mainitut ovat kuitenkin pikemminkin kuriositeetteja, eikä todellista keskustelua Euroopan yhdentymisestä käyty autonomian ajan Suomessa. Tämä on toisaalta ymmärrettävää; kuuluihan Suomi jo valmiiksi monikansalliseen eurooppalaiseen keisarikuntaan (Venäjään), kirjoittaa Heikki Isotalo (vahvennukset vh. Kirjoitan anteeksi vain paneurooppa-asian muodossa PAN-Eurooppa ja PAN-Eurooppalainen, koska varhaisnuoruudessani tutustuin tähän asiaan siinä muodossa, enkä enää osaa sitä muuksi muuttaa...).

”Ensimmäinen maailmansota oli merkittävä murrostekijä Euroopan historiassa: sen aikana ja seurauksena romahti kolme eurooppalaista imperiumia, Saksan, Itävaltaunkarin ja Venäjän keisarikunnat, - ja toisaalta Britannian imperiumin alamäki alkoi, ja Yhdysvaltain asema maailmanvaltana tehostui.  Euroopan asema maailmankartalla muuttui, se heikkeni; 

”Valtio-opin professori K. R. Brotherus (1880—1949) kuvasi tilannetta ennen ensimmäistä maailmansotaa lyhykäisyydessään “Euroopan hegemoniaksi”, joka oli kiistämätöntä teknisessä kehityksessä, luonnon hallitsemisen taidossa ja teknillisessä sivistyksessä. Brotheruksen mukaan maailmansotaa seuranneet maanosan ”sisällistä elinvoimaisuutta” koskeneet muutokset olivat vaarallisimpia. Miljoonat nuoriin ikäluokkiin kuuluneet olivat kaatuneet rintamalla, raaka-aineiden ja elintarpeiden tuotanto oli jäämässä jälkeen muihin maanosiin verrattuna ja eurooppalaisten osuus maailmankaupasta oli pudonnut hälyttävästi. Eurooppa oli sodan seurauksena myös velkaantunut Yhdysvalloille, joka oli samalla saanut poikkeuksellisen vahvan poliittisen jalansijan Euroopassa.” – (Brotherus, Karl Robert (1930): Sodanjälkeinen Eurooppa ja Kansainliitto / Isotalo emt.)

Muutoksen ”vaikutus näkyi myös kulttuurin puolella. Kirjailija Olavi Paavolaisen (1903—1964) mukaan sota hävitti käsityksen yksilöstä ja synnytti joukkosielun. Myös H. G. Wellsin (1866—1946) Englannin sotakokemusta käsitellyt romaani Mr. Britling pääsee selvyyteen132 käännettiin suomeksi. Kyseessä on teos, joka kirjailija Erkki Valan (1902—1991) mukaan loi ”aatteellisen pohjan Euroopan yhtymiselle”. Se ei kuitenkaan varsinaisesti käsitellyt Euroopan yhdysvaltoja, vaikka ”vainajiansa itkevä Eurooppa” olikin yksi sen keskeisistä teemoista.

*

PAN-Euroopan rantautuminen Suomeen

”Ajatus eurooppalaisesta valtioliitosta esitettiin myös Suomessa jo ensimmäistä maailmansotaa välittömästi seuranneiden myrskyisten vuosien aikana. Aikakauden keskeisimpiin yhteiskunnallisiin vaikuttajiin lukeutunut Santeri Alkio.  (1862—1930) kirjoitti maalaisliiton äänenkannattajaan Maan Ääni -lehteen vuonna 1920 artikkelin, jossa hän käsitteli Euroopan taloudellista ahdinkoa ja juuri syntyneen Kansainliiton toiminnan edellytyksiä. Alkio piti ilmeisenä, että oman rauhan ylläpitämiseksi Euroopan tulisi johtaa politiikkaansa siihen, että sotajoukkojen, tullirajojen ja eriarvoisen rahan tarve katoaa. "Kansojen liiton heimolaisajatuksena tulisi Euroopan niin ikään kiireesti ottaa harkitakseen kysymystä Europan yhdysvalloista", Alkio korosti. Aulis Alanen ajoittaa Alkion ajatukset Euroopan jälleenrakentamisesta, kansainvälisestä rahasta ja kansainvälisestä pankista loppuvuoteen 1921.”

”Filosofi Immanuel Kantin essee Ikuiseen rauhaan käännettiin suomeksi vuonna 1922. Suomentaja Jaakko Tuomikoski (1885—1971) ei kytkenyt esseetä ainoastaan rauhankysymyksen ajankohtaisuuteen, vaan myös keskusteluun Euroopan yhdentymisestä. Vuonna 1922 ei kuitenkaan ollut vielä syytä optimismiin. Tuomikoski totesi siihenastiset suunnitelmat Euroopan yhdysvalloistakuolleina syntyneiksi”.  Ajatusta kehiteltiin eteenpäin myös Suomessa. Vuonna 1923 historioitsija Jaakko Forsman (1867—1946) luonnosteli artikkelia Englanti, Ranska ja Eurooppa, jossa hän esittää ”jonkinlaista manner-Euroopan kansain liittoa”.

”(Jarno) Pennasen mukaan ensimmäisenä suomalaisena sanomalehtenä paneurooppalaisuuden päämääristä kirjoitti Santeri Alkion päätoimittama Ilkka kesällä 1925. Lehden sivuilla säännöllisesti kirjoittanut nimimerkki ”Iisakki” kirjoitti Tšekkoslovakian ulkoministerin Edvard Benešin (1884—1948) esittämästä Euroopan valtojen jakamisesta neljään valtaryhmään, joiden keskinäinen tasapaino estäisi sodat ja johtaisi Euroopan yhdysvaltoihin. Kirjoittaja piti suunnitelmaa lapsellisena. Euroopan yhdysvallat voisi syntyä vain koko Euroopan yhtyessä yhdeksi liitoksi taloudellisen yhteistyön kautta. Iisakin mukaan siihen menisi kuitenkin vielä aikaa, sillä ”valta-arvojen sijaan täytyy tulla voimakkaita kulttuuriarvoja”.  Iisakki tarttui ilmeisen myötämielisesti myös parlamenttien välisen liiton kokouksessa käytyyn keskusteluun Euroopan yhdysvaltojen luomisesta. Kokouksen yhteydessä Suomen edustaja Procopé teki hyväksytyn ponnen, jonka mukaan oli erinomaisen tärkeää poistaa Euroopan valtioiden välisiä raja-aitoja, mutta sen toteutus olisi saatettava tarkan tutkimuksen alaiseksi. Selvitettävä olisi taloudelliset olot ja työn järjestäminen eri maissa samoin kuin poistuvien tullitulojen korvaaminen.”

Puolalainen viulisti Bronisław Huberman (1882—1947) vertasi kirjoituksessaan Euroopan yhdysvalloista ja Paneurooppa-aatteesta, ”Euroopan taloudellisia oloja Yhdysvaltoihin ja huomautti ostovoiman olleen Yhdysvalloissa kuusitoista tai jopa neljäkymmentä kertaa suurempi kuin Euroopassa. Suurimpana erottavana tekijänä Huberman näki valtiollisesta hajanaisuudesta johtuvat sirpaleiset markkinat. Ajatuksen takana voi nähdä poliittisessa taloustieteessä jo Adam Smithin (1723—1790) ajoista tunnetun säännön, jonka mukaan vapaakauppa ja omaan erikoisalaan keskittyminen tuottavat taloudellista hyötyä kaikille osapuolille. Paneuroopalla olisi Hubermanin mukaan armeijan sijaan miliisi ja rajojen, armeijoiden ja sotien hävittäminen toisi kahden kolmasosan säästöt Euroopan budjettiin. Ovi olisi avoinna myös Venäjälle, koska bolševikit ”jatkavat yhä nahkansa luomista”.” – Tämän on täytynyt vaikuttaa aikanaan varsin radikaalilta ajattelulta, ellei suorastaan utopistisen tulevaisuuden suunnittelun rajoja rohkeasti ylittävää haaveilua.

*

Suomi ulkona vai mukana?

”Länsi-Euroopan rajat vakiinnuttaneen Locarnon sopimuksen (1925) herättämän innostuksen vanavedessä Euroopan yhdysvalloista keskusteltiin myös Suomessa. Vaikka sopimus ei suoraan koskettanut Suomea, se saatettiin ottaa tyytyväisyydellä vastaan. Turun Sanomien päätoimittaja Urho Toivola (1890—1960) arvioi Locarnon yhdessä rauhansopimuksilla rajoitettujen varustusten ja aseistariisuntasopimusten kanssa luovan pohjaa Euroopan yhdysvaltojen synnylle. Ongelmana oli kuitenkin se, ettei mitkään sopimuksista koskeneet Suomea tai Baltian maita.”

”Samaan aikaan (11926) tapahtunut Saksan liittyminen Kansainliittoon loi edellytyksiä Euroopan yhdysvalloille, sillä samalla oli valtiolliselle tasolle syntynyt ”eurooppalaisen yhteyden elimiä”.  Samana vuonna Helsingin Sanomien Maailman kaikilta ääriltä -palsta kertoi Paneuropa-lehden lähettämästä kiertokyselystä ja siihen vastanneista eurooppalaisista merkkihenkilöistä. Euroopan yhdysvaltojen kannattajiksi lukeutuivat muun muassa Einstein ja Mannin kirjailijaveljekset. Euroopan yhdysvaltoja il-moitti vastustavansa ranskalainen kirjailija Romain Rolland (1866—1944), jonka mukaan otollinen hetki oli jo mennyt ohi.”

Niin kuin niin monesti myöhemminkin, jo tuolloin, aivan alussa, todettiin ajan merkitys; joko ajankohta ei velä ollut suotuisa ”yhdentymisen liikkeille”, tai sitten ei enää.

*

Eurooppa osana maailmaa ja ”planetarinen ajattelu

Norjan entinen pääministeri Sigurd Ibsenin (1859—1930) kirjoitti laajasti 1926 Helsingin Sanomissa ”ensimmäisen maailmansodan jälkeen syntyneen Kansainliiton valuvioista: Yhdysvaltojen pois-jääminen ja aineellisten voimakeinojen puute tekivät järjestöstä hyödyllisen juridisten riitakysymysten selvittämisessä, mutta voimattoman Euroopan rauhan turvaamisessa. Vielä ongelmallisempana Ibsen piti sitä, että Kansainliitto oli muodoltaan universaali, mutta todellisuudessa sen päätösvalta rajoittui vain Euroopan mantereeseen. Amerikkojen valtioita suojasi Yhdysvaltojen ylläpitämä Monroe-oppi ja Aasiassa todellinen voimatekijä tulisi aina olemaan Venäjä. Jäljelle jäi enää Eurooppa ja Afrikka, joista jälkimmäinen oli käytännössä eurooppalaisten valtojen keskenään jakama. Tämä Kansainliiton eurooppalainen luonne oli kuitenkin petollinen, sillä sen kautta Euroopan ulkopuoliset jäsenvaltiot saattoivat puuttua Euroopan asioihin.”

Ibsen ”kielsi Paneuroopan perustuvan ”yksinomaan ihanteellisiin katsantotapoihin”. Sillä oli ”mahtava liittolainen realisessa [sic] tarpeessa” taloudellisella saralla. Taloudellinen yhdentyminen toi Ibsenin mukaan mukanaan myös poliittisen yhdistymisen. Vaikka sama kannattaisi taloustieteen perusteella toteuttaa kaikkien maailman valtioiden kesken, se ei käytännössä voi onnistua ennen kuin ihmiset ovat oppineet ”ajattelemaan planetarisesti”.

Planetaarisen ajattelutavan vaihtoehtoisena ilmaisuna voisimme käyttää nykyistä universaalia ilmaisua, globaali ajattelu, maapalloistumista koskeva ajattelu ja orientaatio.

*

PAN-Eurooppa –aate: penseyttä, kiinnostusta ja kritiikkiä

”Ensimmäinen paneurooppalainen kongressi Wienissä huomioitiin Suomessa vain vaisusti. Helsingin Sanomat julkaisi kongressissa mukana olleen ulkominis-teriön lehdistöosaston päällikön Eero Järnefeltin (1888—1970) kirjeen huomattavan poliittisen liikkeen synnystä. Järnefeltin mukaan kongressiin otti osaa loistava joukko aikakauden merkittävimpiä poliitikkoja, taloustieteilijöitä ja henkisen elämän edustajia kaikkiaan kolmestakymmenestä eri kansallisuudesta. Kirjoittaja esitteli myös Coudenhove-Kalergin tavoitteita ja paneurooppalaisen liikkeen kasvua, joka saattoi tulla lukijalle yllätyksenä:

”Yhtä tunnettu kuin tietenkin useimmille on itse ”Paneurooppa” jon-kinlaisena utopistisena iskusana-haaveena, yhtä odottamaton lienee monelle ”Paneurooppa” käytännöllisenä poliittisena liikkeenä”.”

Suomalaisen penseyden tultua näin todetuksi Heikki Isotalo toteaakin tutkielmassaan suoraan: ”Tämä kuvastaa hyvin suomalaisen tietämyksen tasoa. Euroopan yhdysvallat oli jo 1920-luvun puolivälissä ajatuksena tuttu useille lukijoille, mutta vakavaa poliittista pohdintaa ei aiheesta juuri harrastettu.”

 

Myös Etelä-Suomen Sanomat uutisoi kongressista ja kirjoitti (huomattavasti elähdytettynä, vh) ”viime vuosisadalla” suositun Euroopan yhdysvaltojen -käsitteen nousseen taas näkyviin. Lehti ei katsonut Euroopan yhdysvaltojen olevan vihamielinen Britannian tai Yhdys-valtojen suuntaan, eikä ristiriidassa Kansainliiton kanssa. ”Federatsioni, Entente, Pan Euroopan Yhdysvallat! Nämä kaikki ovat toiveita herättäviä nimityksiä ja johtavat ajatuksen nykyhetken synkistä päivistä profeettojen suuriin ennustuksiin”, lehdessä kirjoitettiin haltioituneesti, vaikka varoitettiinkin, että ”samaan päämäärään viittaavien sanojen takana saattaa kuitenkin olla luonteeltaan erilaisia tosiasioita”.

 

Itsenäisyyden Liiton varapuheenjohtaja Ensio Kytömaa (1902—1970) kirjoitti Itsenäinen Suomi -lehteen ”suurisuuntaisesta ajatuksesta Euroopan Yhdysvaltojen luomisesta”. Hän ei pitänyt Paneurooppaa enää ”pasifistisena unelmana” vaan konkreettisena poliittisena kysymyksenä. Samalla kun aate oli saanut huomiota ja kannatusta, se oli löytänyt myös vastustajansa. Näiksi Kytömaa laski kansalliset imperialistit, maailmanrauhan ajajat ja epäilijät, jotka pitävät toteutusta mahdottomana. Kytömaa ei itse esittänyt jyrkkää periaatteellista kritiikkiä Pan-euroopan ajatukselle, mutta kyseenalaisti sen lähtökohtia. Hän ei esimerkiksi uskonut Euroopan yhdysvaltojen olevan ”välttämätön johtopäätös tähänastisesta historiallisesta kehityskulusta”, kuten moni ajatuksen kannattaja oli esittänyt. Historialliset edeltäjät yhdistyneelle Euroopalle eivät sisältäneet koko Eurooppaa169. Eurooppaa yhdistänyt Napoleon puolestaan kukistettiin ja Euroopan valtojen poliittinen tasapaino luhistui maailmansodassa. ”Minkäänlaista asteettaista [sic] kehitystä Euroopan yhtenäisyyttä kohti ei näytä olevan havaittavissa”, Kytömaa tiivisti.”

”Kytömaa näki kolme tietä yhdysvalta-suunnitelman toteuttamiselle: i) poliittisen, ii) uskonnollisen ja iii) taloudellisen. Poliittisesti ongelmaksi nousi Englannin ja Venäjän sulkeminen Euroopan yhdysvaltojen ulkopuolelle, sillä Saksa tuntisi silloin olonsa eristetyksi. Uskonnollisesti ongelmana oli protestanttisen maailman olemassaolo, vaikka Kytömaa näki jo olemassa olleen yleiskirkollisen liikkeen toimivan mahdollisesti yhdistävänä voimana. Suurin käytännöllinen kantavuus oli Kytömaan mukaan taloudellisella saralla, mutta artikkelin rajallisen laajuuden vuoksi hän joutui sivuuttamaan sen tarkemman käsittelyn. Kytömaa päätti kirjoituksensa epäillen, että ”kiinteän poliittisen yhteisön, Euroopan Yhdysvaltain, luomiselle tuskin vielä lienee tarvittavaa yhteistä sivistyksellistäkään pohjaa”

Kuten nähdään; ”Euroopan yhdysvallat näytti siis tarjoavan tule-vaisuuden lupauksen jopa sen kriitikoiden keskuudessa.”

*

Vapaakauppaa, viljantuotantoa ja ”turkulais-sotaa”

”Ajatus Euroopan yhdentymisestä näyttää olleen paremmin tunnettu suomen-ruotsalaisten piirien keskuudessa. Historioitsija Herman Gummerus (1877—1948) kirjoitti vuonna 1926 Nya Argus -lehteen Euroopan ja Yhdysvaltojen eroista ja päätyi pohtimaan Euroopan yhdysvaltojen mahdollisuutta. Gummeruksen mukaan Euroopan yhdysvallat on tavoiteltavan arvoinen ideaali, joka voisi estää maailmansodan kaltaiset onnettomuudet.”

Kuten muistettaneen Gummerus oli historioitsija, diplomaatti ja jääkäriliikkeen aktivisti:

”Gummerus oli ensimmäisen maailmansodan aikana suomalaisten itsenäisyysmiesten edustajana Tukholmasssa ja Berliniissä. Hän sai tehtäväkseen ottaa 1914 yhteyttä Saksaan ja lähinnä hänen ansiostaan tehtiin tammikuussa 1915 sopimus Saksan kanssa jääkärijoukon lähettämisestä. Vuonna 1916 Gummerus oli Suomen edustajana Lausannessa Sveitsissä pidetyssä Venäjän sorronalaisten kansojen edustajien kokouksessa. Kokouksessa perustettiin Venäjän vieraskansojen liitto joka pyrki tiedottamaan näiden kansojen tilanteesta ja vapauspyrkimyksistä ulkomailla. Gummerus toimi liiton Tukholmassa sijainneen sanomalehtitoimiston hoitajana ja hän tutustui tässä työssä sekä Keski-Eurooppaan tekemillään matkoilla muun muassa ukrainalaisten edustajiin. Hänet nimitettiin Suomen edustajaksi Ukrainaan elokuussa 1918.” Lähde Wikipedian artikkeliin; https://fi.wikipedia.org/wiki/Herman_Gummerus

”Seuraavana vuonna (1927) sekä toimittaja Axel Grönvik (1897—1992) että rauhanliikkeessä vaikuttanut sosiologi Gunnar Landtman (1878—1940) kirjoittivat samaan lehteen Paneuroopasta. Grönvik korosti muun vapaakaupan lisäksi järkevää työnjakoa viljantuotannossa. Landtman toivoi nelisivuisessa artikkelissaan, että valtiot muodostaisivat joku päivä yhtä tiiviitä liittoja kuin nykyiset kunnat; eihän kukaan voisi kuvitellakaan, että joku helsinkiläinen olisi valmis kuolemaan kamppailussa Turkua vastaan. Landtman pohti yhteistyön olevan helpointa taloudellisten ky-symysten saralla, joka voi lopulta johtaa tulliliiton kautta Euroopan yhdysvaltojen syntymiseen.”

Näin siis sinkoili ajatus runsaat 90 vuotta sitten teeman PAN-eurooppa tiimoilta. Niinpä se myös sinkoili:

Euroopan yhdysvaltoihin saatettiin vuosikymmenen aikana viitata mitä vaihtelevimmissa yhteyksissä. Osuuskauppalehti piti ajatusta vakavasti käsittelemisen arvoisena. Suomen ammattijärjestö katsoi eurooppalaisen tulliliiton ”teorian” osoittavan, että suurkapitalismin ”taloudellinen ’isänmaa’ on […] valtakuntia laajempi”. Kuurojen ystävä -lehden mielipidepalstalla esperantosta kirjeenvaihtoa käynyt lukija ilmoitti kannattavansa kansainvälisyyttä ja toivoi tulevaisuudessa muodostuvan Euroopan yhdysvallat, johon myös Suomi kuuluisi. Ilmavoimien esikunnan Aero-lehdessä puolestaan pohdittiin, voivatko valtakuntien rajat ylittävät lentokoneet luoda maaperää Euroopan yhdysvaltojen synnylle.”

*

Yhdentynyttä Eurooppaa käsittelevä kirjallisuus loisti poissaolostaan Suomessa. Kiinnostava ajan ilmiö, ja ideologinen tulokulma oli vuonna 1926 ilmestyneessä hollantilaisen ammattiyhdistysaktiivin Edo Fimmen (1881—1942) melko tuoreeltaan käännetyssä Osakeyhtiö Eurooppa vai Euroopan Yhdysvallat –teoksessa vuodelta 1926.  Mutta nimestään huolimatta teos keskittyy valtioliittoa enemmän luokkakysymyksen marxilaiseen ratkaisemiseen. Euroopan yhdysvallat mainitaan vain ”kauniina unelmana” eikä varsinaisen käsittelyn aiheena ole suinkaan poliittinen valtioliitto, vaan köyhiä riistävät kansallisvaltioiden rajojen yli ulottuvat teollisuudenharjoittajien verkostot”.

Tämä on alati ajankohtainen tarkastelutapa; markkinoiden ylivalta ja valtionrajat ylittävä työoikeudellinen ja työtaistelullinen heikkous, siinäpä työmaata vielä 2020-luvullekin!

Aihepiirin näköalat ylsivät marxilaisesta taistelutarkastelusta aina kevyempään kioskikirjallisuuteen asti:

”Kenties merkillisin yhteys, missä yhdistyneen Euroopan idealla leikiteltiin, oli Olli Karilan (1897—1936) kioskikirjallinen seikkailuromaani Kultakuningas. Sen päähenkilö, tohtori Kalle Matti Isonen183 perustaa seuran, jonka tehtävä on päättää velkaorjuus Amerikan alaisuudessa ja luoda Euroopan yhdysvallat. ”Pitkä ja katkera kokemus oli opettanut, että oli kyllä tärkeää ja hyvä olla ranskalainen ja italialainen, saksalainen ja suomalainen, mutta että tärkeämpää ja tähdellisempää oli ensiksi olla eurooppalainen”, kirjan kertojaääni kuvailee.”

Kirjailijanimi Olli Karilan taakse kätkeytyy Pietarissa 1897 syntynyt toimittaja-kirjailja Niilo Pärnänen (k. 1936).  https://fi.wikipedia.org/wiki/Olli_Karila

*

Nurkkapatrioottinen Suomi? – ulkoministeriö havahtuu

”Suomi näyttää poikkeavan muun Euroopan lähtökohdista. Lähes kaikissa Euroopan maissa kirjoitettiin 1920-luvulla poikkeuksellisen paljon jonkinlaisen eurooppalaisten valtioiden yhteenliittymän luomisesta185, siinä missä Suomessa aihetta näytetään sivunneen pääasiassa vain yksittäisten lehtiartikkeleiden tasolla.”

”Äänessä oli jo entuudestaan kansainvälisesti suuntautunut (suomalainen, vh) sivistyneistö, joka saattoi seurata suunnitelmista käytyä keskustelua muualla Euroopassa. Mikään ei kuitenkaan vihjaa, että hankkeita kohtaan olisi tunnettu suurta vastustusta. Leimallista näyttää olleen pikemminkin vilpitön uteliaisuus”, päättelee Heikki Isotalo.

”Suomen ulkopolitiikkaa saattoi luonnehtia 1920-luvulla linjattomana linjakkuutena tai ”loistavana eristyneisyytenä”. Suomi oli selkeästi suuntautunut länteen, mutta vältti sitoumusten solmimista.186 Suomen ulkoministeriön kiinnostus Paneurooppaa kohtaan alkoi kuitenkin kasvaa. Ulkoministeriö lähetti vuonna 1926 ensimmäiseen paneurooppalaiseen kongressiin tarkkailijaksi Wienin pääkonsulinviraston sihteerin Rolf Grönlundin (1898—1977), joka arvioi keskeisimmät erimielisyydet Paneuroopan ja Ison-Britannian jo selvitetyiksi ja Paneuroopan ja Kansainliiton välisen suhteen ratkaistuksi. Grönlund ei myöskään nähnyt ongelmaa Venäjän tai Yhdysvaltojen intressien osalta. Sihteeri päättää varsin kritiikittömän arvionsa todeten, että aate on saanut osakseen sellaista kannatusta, että myös Suomen on syytä seurata sitä tarkasti.”

Suomen ensimmäiseksi paneurooppalaiseksi on tituleerattu professori Johannes Öhquistia, joka kuului Paneurooppa-Unioniin sen perustamisesta lähtien.188 Suurimman osan vuodesta Berliinissä viettäneen Öhquistin toiminta Suomessa jäi kuitenkin vain yksittäisten lehtikirjoitusten ja keskustelujen tasolle.”

Johannes Öhqvistia esittelevä Wikipedian pienoiselämäkerta ei noteeraa hänen mahdollisia ansioitaan pan-eurooppalaisena, mutta kertoo I MM:n jälkeisen ajan toimista tähän tapaan:

Suomen itsenäistyttyä Öhquist siirtyi Suomen Berliinin-lähetystön palvelukseen, jossa hän toimi aluksi virkailijana, vuodesta 1919 sanomalehtiavustajana ja 1921–1927 sanomalehtiattašeana. Jäätyään 1927 eläkkeelle hän toimi vapaana kirjailijana. Vielä eläkevuosinaankin hän oli johtava hahmo Suomea koskevassa saksankielisessä julkaisutoiminnassa ja välitti vastaavasti Suomeen ja Suomen lehtiin tietoja Saksan oloista ja kirjallisuudesta. Kansallissosialistien noustua 1933 valtaan Saksassa Öhquist kääntyi nopeasti uuden ideologian kannattajaksi ja levittäjäksi. Hän julkaisi vuonna 1938 Saksan propagandaministeriön tuella tuotetun kirjan Kolmas valtakunta: kansallissosialismin synty, taisteluvuodet, maailmankatsomus ja yhteiskunta, joka käännettiin myös ruotsiksi ja saksaksi. Korjattu saksankielinen laitos ilmestyi 1941 nimellä Das Reich des Führers. Vuodesta 1940 Öhquist asui pysyvästi Saksassa, Schwarzwaldin Wolfachissa. Hän oli mukana Berliinissä asuneiden suomalaisten talvella 1944–1945 perustaman lyhytikäisen Suomi-liiton toiminnassa.” - Linkki: https://fi.wikipedia.org/wiki/Johannes_%C3%96hquist

*

PAN-Eurooppa –verkostoja kudotaan…

”Vuonna 1926 Coudenhove-Kalergi laittoi toivonsa professori Johannes Sederholmin (1863—1934) varaan. Coudenhove-Kalergi mainitsee myös Suomen Wienin suurlähettilään Harri Holman (1886—1954) ”innokkaana paneurooppalaisena”. Coudenhove-Kalergi lähetti Holman suosituksesta kirjeitä myös professori Hugo Suolahdelle (1874—1944), J. K. Paasikivelle (1870—1956), Väinö Tannerille (1881—1966), lehtimies Santeri Ivalolle (1866—1937) ja Santeri Alkiolle.  Sederholm kieltäytyi, koska piti Paneuroopan suhdetta Kansainliittoon ongelmallisena. Hän kuitenkin jatkoi liikkeen seuraamista suurella mielenkiinnolla. Seuraavana vuonna Paneurooppa-Unionin sihteeristö lähestyi Öhqvistin suosituksesta kokoomuslaista naisasialiikkeessä vaikuttanutta Tilma Hainaria (1861—1940). Myös teosofi Pekka Ervast (1875—1934) tutustui keväällä 1928 Coudenhove-Kalergin paneurooppalaisuuteen ja päätyi nimittämään kreiviä oman aikamme profeetaksi.

Vaihtelevasta kiinnostuksesta huolimatta itse yhdistys jäi kaikilta edellä mainituista perustamatta.”

Katso ”verkoston silmiä”…:

 PAN-Euroopan ”isä”; https://fi.wikipedia.org/wiki/Richard_Coudenhove-Kalergi  & https://fi.wikipedia.org/wiki/Johannes_Sederholm & https://fi.wikipedia.org/wiki/Harri_Holma & https://fi.wikipedia.org/wiki/Hugo_Suolahti & https://fi.wikipedia.org/wiki/Tilma_Hainari & https://fi.wikipedia.org/wiki/Pekka_Ervast

Aatteellinen liikehdintä saati toiminta PAN-Eurooppa –aatteen parissa oli 1920-lopulle tultaessa edelleen laimeaa Suomessa:

”Vielä vuonna 1928 saattoi Tanskassa asuva Paneurooppa-liikkeen aktiivi pohtia juuri Suomen vierailulta palattuansa, onko Suomessa lainkaan paneurooppalaisia. Myös Bronislaw Huberman huomautti Helsingin Sanomille antamassaan haastattelussa, että Suomesta puuttui Paneuroopan pai-kallisyhdistys eikä maa ollut edes lähettänyt edustajaa edelliseen paneurooppalaiseen kongressiin.198 Kuvaavaa onkin, että Coudenhove-Kalergi teki vuoden 1928 alussa vierailun Viroon ja muihin Baltian maihin, mutta ei pysähtynyt Suomessa.”

*

Kipinä Tampereelta

”Olavi Paavolaisen mukaan 1920-luvun alkupuolisko oli ollut äärimmäistä kurjuutta, nälkää, itsemurhia, jazzin pauhua, perversiyttä ja sadismia.

Vuosikymmenen lopulla oli kuitenkin syytä uskoa tulevaisuuteen, uuteen sukupolveen ja iloon. Aikakauden ilmapiiri sai kirjailija Lauri Viljasen (1900—1984) luonnehtimaan, ettei kukaan ”voi epäillä sitä, että nykyisen Euroopan suuri myönteinen voima on ihmisten yhteenkuuluvaisuuden aate ja että ajan parhaita elähdyttää uusi usko tulevaisuuteen tämän aatteen merkeissä”.

”Suomesta puuttuivat seurat, joissa paneurooppalaisia ajatuksia olisi voinut kehittää edelleen. Vuosikymmenen lopussa tilanne alkoi muuttua. Vuonna 1928 sai alkunsa ensimmäinen suomalainen paneurooppalainen yhdistys. Sen kotipaikkana ei ollut maan pääkaupunki Helsinki eivätkä perustajat valtion yhteiskunnallista eliittiä, vaan Tampere ja 21-vuotias uraansa aloitteleva toimittaja Jarno Pennanen.”

Pauli Heikkilä ajoittaa suomalaisen paneurooppalaisen liikkeen käännekohdaksi kesän 1928, jolloin Tampereella asunut Jarno Pennanen ryhtyi päätoimittamaan paneurooppalaiseksi julistautunutta Jokaviikko-lehteä. Samaan aikaan hän perusti kotikaupunkiinsa paneurooppalaisen yhdistyksen, johon liittyi noin 30 jäsentä, ja jonka puheenjohtajana hän itse toimi.203 Yhdistyksen perustavassa kokouksessa oli läsnä satakunta henkeä, ja kaikki puheenvuoroja pitäneet lukeutuivat rauhanaatteen ystäviksi.

Pennanen oli yhteydessä Paneurooppa-Unionin keskustoimistoon Wieniin ja ilmoitti toiveestaan perustaa virallinen ala-osasto Suomeen.205 Samaan aikaan Johannes Öhqvist varoitti Coudenhove-Kalergia siitä, että Pennanen oli aivan liian nuori vakuuttaakseen maan yhteiskunnallista eliittiä. Toisaalta Öhqvist oli vakuuttunut nuoren miehen innosta eikä halunnut saattaa Pennasta huonoon valoon Coudenhove-Kalergin silmissä.”

Myös Pennasen äiti, kirjailija Ain’Elisabet Pennanen (1881—1945) lukeutui Paneurooppa-aatteen kannattajiin. Hän oli mukana Tampereelle perustetun yhdistyksen toiminnassa ja myöhemmin läsnä Helsingissä järjestetyissä tilaisuuksissa, mutta muutoin hänen paneurooppalaisuutensa ei näytä jättäneen jälkiä.

” Bulevardilehdistön tyyliin kirjoitettu Jokaviikko esitteli melko ohjelmallisesti Coudenhove-Kalergin paneurooppalaisuuden pääpiirteitä207, julkaisi kreivin kir-joituksia208 ja propagoi suomalaisen paneurooppalaisen liikkeen puolesta. Lehti lähti itsenäisemmille ajatuspoluille kirjoittaessaan siitä, miten Suomi voisi johtaa pohjoismaita esimerkillään ja askel askeleelta edetä Itämeren valtioliitosta koko Euroopan kattavaan Paneurooppaan.

Työtä oli vielä edessä. Pennanen kuvasi vastassa olevaa asennetta:

 

”[…] myös Suomessa sanotaan edelleen: ”Meidän asemamme on niin uhattu, että meidän tulee omistaa kaikki poliittiset voimamme maamme turvallisuuden lujittamiseen sotakuntoisuuden pohjalla. Meidän ei tule antautua mihinkään yleiseuroppalaisiin haihatteluihin”.”

Pennaselle rauhanasia sinänsä oli ”paljas negatiivinen päämäärä”, joka ei jaksa murtaa sen kohtaamaa käytännön vastustusta. Avain rauhaan olivat liikkeet, jotka tavoittelivat sodat estävää valtiollista järjestysmuotoa. Näitä olivat Pennasen mukaan kommunismi ja sosialismi sekä maanosat kattaneet pan-liikkeet, Brittiläinen kansainyhteisö ja Kansainliitto. Kommunismi oli kuitenkin linnoittautunut Neuvostoliittoon ja muodostunut päinvastoin rauhan häiritsijäksi. Kansainliiton ongelmana oli puolestaan sen mielivaltainen rakenne, jossa valtasuhteet eivät vastanneet jäsenvaltioiden asukaslukuja ja neuvoston pysyvillä jäsenillä oli ainainen veto-oikeus. Paneurooppalainen ohjelma mahdollistaisi viisi poliittista maanosaa, joilla olisi kansanvaltaiset parlamentit ja hallitukset. Ajatus tuntui Pennasesta ”niin yksinkertaisen selvältä, että itse kukin sitä ajatellessaan ihmetellen kysyy, kuinka ei kansainliittoa alunpitäen [sic] sellaiseksi suunniteltu”.”

Tästä sinänsä melko vauhdikkaasta näkökuvasta voidaan löytää tuttuja piirteitä 2019-vuoden Euroopan Unioniin ja siitä käytävään keskusteluun, mutta varsin systeemikeskeinen tämä tarkastelu on, - sinänsä ehkä ymmärrettävästikin.  Kansalaisyhteiskunta, järjestäytyneine kansalaisliikkeineen, avoin demokratia ja niitä suojaava oikeusvaltioperiaate ja valtiollinen turvallisuuslaitos – näistä ei tässä yleiskuvassa puhuta.

Paitsi, että nuori Jarno Pennanen lukitsee paneurooppalaisuutensa kestävään rauhaan:

 

”Kansalaisten joka maassa on senvuoksi [sic] osallistuttava kansan-valtaisiin kansainvälisiin joukkoliikkeisiin, ei päämääränään mikään kevytmielinen pasifismi tai maan turvallisuuden vaihtaminen paperipaloihin, ei mikään yhteiskunnallinen mullistus […], vaan yksinomaan kansanvallan toteuttaminen kansainvälisessä elämässä.”

Pennanen katsoi, ettei Coudenhove-Kalergin ohjelmaa parempaa ollut vielä esitetty, sillä se on paras ”sekä siveellisessä kantavuudessaan, että käytännöllisessä sopivaisuudessaan”. Pennanen omaksui suurimman osan mielipiteistään suoraan Coudenhove-Kalergin kirjoituksista.

”Pennanen suunnitteli järjestön laajentuvan Helsinkiin ja vakiinnuttavan toimintaansa vielä vuoden 1928 aikana. Tampereella toimiva ”Paneuropan liiton suomalainen propagandajaosto” etsi Helsingin Sanomissa julkaistussa ilmoituksessa kymmentä ”älykästä aloitekykyistä nuorta”, jotka ovat käyneet oppi- tai kansakoulun ja ovat innostuneita ajamaan Euroopan yhdysvaltojen ajatusta 1000 markan pohjapalkalla. Toiminta ei kuitenkaan koskaan laajentunut Helsinkiin asti eivätkä yhdistys tai lehti selvinneet perustamisvuoden syksyä pidemmälle.”

Myös nuoren Pennasen maailmankuva oli kuitenkin vielä liikkeessä, mikä tuli näkymään seuraavien vuosien aikana. – Katso: https://fi.wikipedia.org/wiki/Jarno_Pennanen

*

Tulenkantajat PAN-Euroopan asialla

Paneuroopan soihdun otti seuraavaksi kantaakseen Tulenkantajien taiteilija-ryhmä.218 Ryhmän jäseniä on vaikea määritellä yksiselitteisesti, sillä joskus sillä viitataan Paavolaisen toveripiiriin, joskus koko sisällissodan jälkeiseen kirjalliseen sivistyneistösukupolveen. Janne Kosunen ja Matti Mieskonen ovat esittäneet, että pahimmat anakronismit vältetään, kun ymmärretään se 1928 perustetun Tulenkantajat-aikakauslehden ympärille rakentuneena yleisenä kulttuuriliikkeenä. Kulttuuriliberaaliuden lisäksi Tulenkantajille oli yhteistä porvarillinen tausta, ja lähes kaikki heistä olivat ylioppilaita. Tulenkantajat-lehti käsitteli taidealojen ja kulttuuripolitiikan lisäksi yhteiskunnallisia kysymyk-siä. Lähes jokaisessa numerossa esiintyi yleiseurooppalainen ajatus jossain sen muodossa, ja lukuisat artikkelit käsittelivät suoraan Paneurooppaa. Myös Cou-denhove-Kalergin kirjoituksia julkaistiin lehdessä. Heikkilä on kuitenkin huomauttanut, etteivät kaikki tulenkantajat suuntautuneet ulkomaailmaan. Martti Haavion (1899—1973) taakse ryhmittyneet aitosuomalaiset halusivat vahvistaa kansallisia erityispiirteitä ennen ikkunoiden avaamista

Jo lehden näytenumerossa pohdittiin Suomen suhdetta Eurooppaan. Elsa Enä-järvi(-Haavikko) (1901—1951) katsoi Suomen olleen aina Eurooppaan suuntautunut ja ongelmana oli ollut vain se, että välissä oli Ruotsin ”ketjuporras”. Suomalaiset eivät tästä johtuen onnistuneet olemaan tietoisesti kumpaakaan: suomalaisia tai eurooppalaisia. Enäjärvi halusi korjata ongelman korvaamalla ruotsin opetus esimerkiksi englannilla. Tulenkantajien ulkopuolelta numeroon kirjoitti Frans Emil Sillanpää (1888—1964), joka myös laski suomalaiset eurooppalaisen kulttuurin piiriin. Slaavilaiset kansat olivat Sillanpäälle Euroopan ulkopuolisia. Sillanpää ei pitänyt Eurooppaa nuorekkaana ja nousevana maanosana, sillä sen edellytyksenä olisi ollut yhtenäisyytensä käsittäminen ja sen hoitaminen. Eurooppaa tärkeämpänä viitekehyksenä Sillanpää piti pohjoismaista kulttuuriperhettä.”

*

”Modernismiin liittyy keskeisesti menneisyyden radikaali kritiikki, muutoksen vaaliminen ja suuntautuminen kohti tulevaa. Poliittisen Eurooppa-aatteen lisäksi nuorten taiteilijoiden into ”avata ikkunoita Eurooppaan” liittyi paljolti kaiken uuden ihailuun.

Arvi Kivimaa (1904—1984) haaveili runossaan ”Matka Eurooppaan” (1928) ”rautaisen luomispauhun Jumalasta” ja ”teräksen, betonin maailmasta”. Paavolainen puolestaan muisteli Synkässä yksipuhelussa (1947) paneurooppalaisuuden vaikuttaneen 1920-luvulla ”niin tenhoavalta” – kyseessä on ilmiselvä esteettinen arvio, ei poliittinen. Näiden kahden erottaminen toisistaan on kuitenkin jälkikäteen vaikeaa.

 

Paneurooppa esiintyi myös kaunokirjallisuuden sivuilla. Mika Waltarin (1908—1979) läpimurtoromaani Suuri illusioni (1928) edustaa hyvin nuoren kirjailijapolven intoa tutustua eurooppalaisiin metropoleihin kaukana sulkeutuneesta Suomesta.”  Kirjan päähenkilö ajautuu junavaunussa keskusteluun ”käytännöllisiä arvoja” kannattavan saksalaisen ylioppilaan kanssa, joka kehuu Coudenhove-Kalergin ajatuksia yleiseurooppalaisesta valtioliitosta nerokkaina. Keskustelun johtopäätöksenä on, että tavoite on Suomessa yhä utopia, sillä Suomi on ”pieni konservatiivinen ja militaristinen maa”.

Usko Eurooppaan ei ollut suinkaan jakamaton nuorten kirjailijapiirien keskuudessa. Tulenkantajien liepeillä liikkuneen Unto Karrin (1898—1957) romaani Sodoma (1928) on kuin peilikuva Suurelle illusionille: matka vapaamuurareita ja kevytkenkäisiä naisia kuhisevaan Eurooppaan paljastaa sen ”ruumista tuhoavat miljoonat mikrobit”. Yhtynyt Eurooppa voi teoksen mukaan olla ”suuri ja voimakas”, mutta maailman johtajaksi siitä ei enää ole. Kristityn Euroopan tulevaisuus on painunut kadotukseen, ja maailman voi pelastaa vain paheiden pääpesien murskaaminen. Erkki Vala ei malttanut olla kirjoittamatta Sodomalle pisteliästä ja henkilöön menevää kirjaarviota. Valan mukaan Karri ”sekoittaa ’kollektivismin’ ja ’paneurooppalaisuuden’ bordellielämyksiinsä” eikä jättänyt kirjallisen areenan hiekkaan leijonanjälkiä, vaan ”papukaijan askeleet”. Karri kirjoitti arvostelulle ”myrskyisenä iltana” runomuotoisen vastineen:

[…]

Näköpiirin taakse

putoaa mahtava Atlantin höyry

niinkuin palava linna.

Jäljelle jää vain musta sauhu,

joka piirtää taivaan rantaan

horjuvin kirjaimin

pian haihtuvan nimen: EUROPA.”

*

Näillä 1920-luvun PAN-Eurooppalaisilla näyillä ja haparoivilla alku-askelilla, jotka Heikki Isotalon mainio pro gradu/Helsingin Yliopisto, 2016 tarjosi haluan toivottaa kerrankin ”Hyvää Eurooppa –päivää” kaikille eurooppalaisille!

Suosittelen tämän Eurooppa –päivän 9.5.2019 merkeissä lukemaan läpi tämän sujuvasti ja hallitusti kirjoitetun tutkimuksen:

”Hitaasti kiiruhtaen kohti Paneurooppaa. Euroopan yhdentymisen aate Suomessa 1918—1939”

Kuten otsakkeesta havaitaan tässä näykittiin vain ”alkupaloja” Isotalon tekstistä, joka kokonaisuudessaan on täällä luettavissa: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/167176/Isotalo_Poliittinen_historia.pdf?sequence=2&isAllowed=y

´Kiitokseni Heikki Isotalolle!

*

]]>
5 http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275738-eurooppa-paivana-952019-paneurooppalaisuuden-alkujuurista-vahasen#comments Euroopan unioni Eurooppa Pan-Eurooppa Paneurooppalaisuus Richard Coudenhove-Kalergi Thu, 09 May 2019 12:58:27 +0000 Veikko Huuska http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275738-eurooppa-paivana-952019-paneurooppalaisuuden-alkujuurista-vahasen
Tukitaan verovuodot ja suljetaan veroparatiisit http://hannasarkkinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275736-tukitaan-verovuodot-ja-suljetaan-veroparatiisit <p>Suomen vuosibudjetti on reilut 50 miljardia euroa tänä vuonna. Tuon verran rahaa vaatii valtion talouden pyörittäminen ja sillä rahalla saadaan esimerkiksi kansaneläkkeet, työttömyysturva, sairaanhoitoa, lapsilisät, koulutus, tutkimus, tienpito ja poliisivoimat.&nbsp;</p><p>Budjetin loppusumma on erittäin suuri, mutta vielä käsittämättömämpi on se luku, kuinka paljon rahaa heitämme hukkaan vuosittain veronkierron takia. Euroopan maat menettävät vuosittain satoja miljardeja euroja verovälttelyn ja veronkierron seurauksena. Itse keksisin noille rahoille valtavasti tärkeitä käyttökohteita. Ne voisi suunnata esimerkiksi vanhushoivan parantamiseen, ilmastonmuutoksen torjuntaan tai koulujen luokkakokojen pienentämiseen.&nbsp;</p><p>Verovälttely nakertaa hyvinvointipalveluiden rahoituspohjaa. Mutta veronkierto vääristää myös yritysten välistä kilpailua, ja haittaa erityisesti pienyritysten toimintaa. Pienet yritykset eivät voi käyttää porsaanreiät löytäviä juristi- ja ekonomiarmeijoita minimoimaan maksettavia veroja monikansallisten konsernien lailla. Pienet kotimaiset yritykset maksavatkin usein suhteellisesti enemmän veroa kuin voittonsa veroparatiiseihin siirtävät monikansalliset suuryritykset.</p><p>Suomi voi puuttua kansainväliseen verokikkailuun esimerkiksi rajoittamalla suuryritysten sisäisten korkojen verovähennysoikeutta. Kuitenkin suurimmat ja tehokkaimmat toimet on tehtävä kansainvälisellä tasolla ja EU:n on oltava verokierron vastaisen taistelun eturintamassa.</p><p>EU:n tulee velvoittaa kansainvälisiltä yrityksiltä julkista maakohtaista kirjanpitoa, joka tekee suuryritysten aggressiivisesta verosuunnittelusta näkyvää. Tulee edelleen lisätä omistusten avoimuutta ja näin helpottaa asiallisen veronmaksun valvontaa.</p><p>EU:n omalla alueella toimii veroparatiiseja. Ne on suljettava välittömästi ja unionin on estettävä pääomien pakeneminen unionin ulkopuolelle maailman muihin veroparatiiseihin. Unionin sisäisten veroparatiisien toiminta voitaisiin lopettaa ja samalla katkaista myös jäsenmaidensa välinen verokilpailukierre määrittämällä yhteinen ja yhdistetty yhteisöveropohja ja asettamalla minimitaso kansalliselle yritysverotukselle.</p><p>Veroilla on väliä, koska niillä rahoitetaan julkishyödykkeet ja peruspalvelut. Koululaiset jäävät opettamatta, varusmiehet kouluttamatta, ikäihmiset hoitamatta ja tiet rakentamatta, jos verovaroilla ei kyetä maksamaan ihmisten palkkoja.&nbsp;</p><p>Veroparatiisien olemassaolo mahdollistaa taloudellisen epätasa-arvon lisääntymisen ja johtaa siihen, että varallisuus kasaantuu aina vain harvempien käsiin. Veroparatiisit ovat myös korruption, talousrikollisuuden ja rahanpesun pesäkkeitä, jotka on aika siirtää historiaan. Siinä EU voi tehdä paljon.</p><p>Hanna Sarkkinen<br />Kansanedustaja, Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja<br />Eurovaaliehdokas</p><p>(Kirjoitus julkaistu myös Kalevassa 9.5.2019)</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Suomen vuosibudjetti on reilut 50 miljardia euroa tänä vuonna. Tuon verran rahaa vaatii valtion talouden pyörittäminen ja sillä rahalla saadaan esimerkiksi kansaneläkkeet, työttömyysturva, sairaanhoitoa, lapsilisät, koulutus, tutkimus, tienpito ja poliisivoimat. 

Budjetin loppusumma on erittäin suuri, mutta vielä käsittämättömämpi on se luku, kuinka paljon rahaa heitämme hukkaan vuosittain veronkierron takia. Euroopan maat menettävät vuosittain satoja miljardeja euroja verovälttelyn ja veronkierron seurauksena. Itse keksisin noille rahoille valtavasti tärkeitä käyttökohteita. Ne voisi suunnata esimerkiksi vanhushoivan parantamiseen, ilmastonmuutoksen torjuntaan tai koulujen luokkakokojen pienentämiseen. 

Verovälttely nakertaa hyvinvointipalveluiden rahoituspohjaa. Mutta veronkierto vääristää myös yritysten välistä kilpailua, ja haittaa erityisesti pienyritysten toimintaa. Pienet yritykset eivät voi käyttää porsaanreiät löytäviä juristi- ja ekonomiarmeijoita minimoimaan maksettavia veroja monikansallisten konsernien lailla. Pienet kotimaiset yritykset maksavatkin usein suhteellisesti enemmän veroa kuin voittonsa veroparatiiseihin siirtävät monikansalliset suuryritykset.

Suomi voi puuttua kansainväliseen verokikkailuun esimerkiksi rajoittamalla suuryritysten sisäisten korkojen verovähennysoikeutta. Kuitenkin suurimmat ja tehokkaimmat toimet on tehtävä kansainvälisellä tasolla ja EU:n on oltava verokierron vastaisen taistelun eturintamassa.

EU:n tulee velvoittaa kansainvälisiltä yrityksiltä julkista maakohtaista kirjanpitoa, joka tekee suuryritysten aggressiivisesta verosuunnittelusta näkyvää. Tulee edelleen lisätä omistusten avoimuutta ja näin helpottaa asiallisen veronmaksun valvontaa.

EU:n omalla alueella toimii veroparatiiseja. Ne on suljettava välittömästi ja unionin on estettävä pääomien pakeneminen unionin ulkopuolelle maailman muihin veroparatiiseihin. Unionin sisäisten veroparatiisien toiminta voitaisiin lopettaa ja samalla katkaista myös jäsenmaidensa välinen verokilpailukierre määrittämällä yhteinen ja yhdistetty yhteisöveropohja ja asettamalla minimitaso kansalliselle yritysverotukselle.

Veroilla on väliä, koska niillä rahoitetaan julkishyödykkeet ja peruspalvelut. Koululaiset jäävät opettamatta, varusmiehet kouluttamatta, ikäihmiset hoitamatta ja tiet rakentamatta, jos verovaroilla ei kyetä maksamaan ihmisten palkkoja. 

Veroparatiisien olemassaolo mahdollistaa taloudellisen epätasa-arvon lisääntymisen ja johtaa siihen, että varallisuus kasaantuu aina vain harvempien käsiin. Veroparatiisit ovat myös korruption, talousrikollisuuden ja rahanpesun pesäkkeitä, jotka on aika siirtää historiaan. Siinä EU voi tehdä paljon.

Hanna Sarkkinen
Kansanedustaja, Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja
Eurovaaliehdokas

(Kirjoitus julkaistu myös Kalevassa 9.5.2019)

]]>
65 http://hannasarkkinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275736-tukitaan-verovuodot-ja-suljetaan-veroparatiisit#comments Euroopan unioni Harmaa talous Korruptio Veronkierto Verovälttely Thu, 09 May 2019 12:08:19 +0000 Hanna Sarkkinen http://hannasarkkinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275736-tukitaan-verovuodot-ja-suljetaan-veroparatiisit
Puistot - julkinen olohuone kaupunkilaisille, vai käymälä hanhille? http://tuomastikkanen00.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275414-puistot-julkinen-olohuone-kaupunkilaisille-vai-kaymala-hanhille <p>Valkoposkihanhiongelman kanssa on taisteltu Helsingissä jo pitkään. Näin kevään tullen kysymys valkoposkihanhista ja niiden jätöksistä kutkuttaa etenkin piknik-kansaa ja ulkoilemaan lähteviä kaupunkilaisia.</p><p>EU-lainsäädännön vuoksi valkoposkihanhia ei voi tällä hetkellä metsästää. Tätä EU-sääntelyä tulee muuttaa ja antaa jäsenmaille mahdollisuus sallia valkoposkihanhien metsästys. Pehmeät keinot hanhien aiheuttamien haittojen vähentämiseksi ovat osoittautuneet tehottomiksi, ja tämän kokevat kevään tullen nahoissaan puistoistaan nauttimaan lähtevät kaupunkilaiset.</p><p>Byrokraattisemmin: Valkoposkihanhi on EU:n erityisesti suojelema laji, eli se kuuluu lintudirektiiviin I liitteeseen. Sitä ei ole myöskään mainittu lintudirektiivin liitteessä II, joka määrittelee EU:n alueella hyväksytyt riistalajit. Näin ollen mikään EU:n jäsenmaa ei voi säätää lajia riistalinnuksi. Valkoposkihanhiongelma on näin EU-tasolla ratkaistava kysymys.</p><p>Valkoposkihanhi aiheuttaa merkittäviä haittoja juurikin eteläisessä Suomessa. Hanhet tekevät kaupunkien siivouksesta hankalampaa ja aiheuttavat maanviljelijöille tuhansien eurojen tappioita tuhoamalla peltoja. Etenkin puisto- ja viheralueiden viihtyyden väheneminen on merkittävä haitta.</p><p>EU:n lintudirektiivi on peräisin vuodelta 1979, eli auttamattomasti vanhentunut. Tuohon maailmanaikaan pohjoismaissa ei samalla tavalla ollut mm. valkoposkihanhia, jotka ovat levittäytyneet pohjoiseen ilmaston lämpenemisen myötä. Kyseessä on useiden Euroopan maiden yhteinen ongelma, johon on saatava muutos tulevalla parlamenttikaudella!&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Valkoposkihanhiongelman kanssa on taisteltu Helsingissä jo pitkään. Näin kevään tullen kysymys valkoposkihanhista ja niiden jätöksistä kutkuttaa etenkin piknik-kansaa ja ulkoilemaan lähteviä kaupunkilaisia.

EU-lainsäädännön vuoksi valkoposkihanhia ei voi tällä hetkellä metsästää. Tätä EU-sääntelyä tulee muuttaa ja antaa jäsenmaille mahdollisuus sallia valkoposkihanhien metsästys. Pehmeät keinot hanhien aiheuttamien haittojen vähentämiseksi ovat osoittautuneet tehottomiksi, ja tämän kokevat kevään tullen nahoissaan puistoistaan nauttimaan lähtevät kaupunkilaiset.

Byrokraattisemmin: Valkoposkihanhi on EU:n erityisesti suojelema laji, eli se kuuluu lintudirektiiviin I liitteeseen. Sitä ei ole myöskään mainittu lintudirektiivin liitteessä II, joka määrittelee EU:n alueella hyväksytyt riistalajit. Näin ollen mikään EU:n jäsenmaa ei voi säätää lajia riistalinnuksi. Valkoposkihanhiongelma on näin EU-tasolla ratkaistava kysymys.

Valkoposkihanhi aiheuttaa merkittäviä haittoja juurikin eteläisessä Suomessa. Hanhet tekevät kaupunkien siivouksesta hankalampaa ja aiheuttavat maanviljelijöille tuhansien eurojen tappioita tuhoamalla peltoja. Etenkin puisto- ja viheralueiden viihtyyden väheneminen on merkittävä haitta.

EU:n lintudirektiivi on peräisin vuodelta 1979, eli auttamattomasti vanhentunut. Tuohon maailmanaikaan pohjoismaissa ei samalla tavalla ollut mm. valkoposkihanhia, jotka ovat levittäytyneet pohjoiseen ilmaston lämpenemisen myötä. Kyseessä on useiden Euroopan maiden yhteinen ongelma, johon on saatava muutos tulevalla parlamenttikaudella! 

]]>
1 http://tuomastikkanen00.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275414-puistot-julkinen-olohuone-kaupunkilaisille-vai-kaymala-hanhille#comments Euroopan unioni Helsingin kaupunki Valkoposkihanhet Fri, 03 May 2019 07:33:03 +0000 Tuomas Tikkanen http://tuomastikkanen00.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275414-puistot-julkinen-olohuone-kaupunkilaisille-vai-kaymala-hanhille
Ketuttaako EU? http://asserikinnunen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275413-ketuttaako-eu <p>Meidän Perussuomalaisten tavoitteena on Suomi, jossa meillä suomalaisilla on asiat hyvin. Hyvinvoiva Suomi on osa Eurooppaa, mutta ei välttämättä Euroopan unionia. Me haluamme, että päätösvalta palautetaan kokonaan takaisin kansallisvaltioille. Pelottelu kansallismielisyyden noususta osoittaa liittovaltiosta haaveilevien maailmankansalaisten välinpitämättömän asenteen isänmaatamme kohtaan.</p><p>Ympäri Eurooppaa kansallismieliset ottavat vallan. Suomalaiset eivät ole ainoita, jotka ovat kyllästyneet kyykytykseen - mukana ovat myös esimerkiksi Viro, Puola, Unkari, Itävalta ja Italia. Vahva uskoni on, että yhä useammassa maassa äänestetään tulevissa europarlamenttivaaleissa kansallismielistä vaihtoehtoa. Siis sitä vaihtoehtoa, joka on kyllästynyt surkeaan maahanmuuttopolitiikkaan, vastuuttomaan taloudenhoitoon ja liittovaltiokehitykseen. Suomessa tuo vaihtoehto on Perussuomalaiset.</p><p>Nuorisovaaleissa näkyi, että kansallismielisyys on myös Suomessa kasvava trendi. Nuoriso valitsi Perussuomalaiset toiseksi suurimmaksi puolueeksi - itsenäisesti ajattelevat nuoret ovat kyllästyneitä koululaitoksen syöttämään propagandaan ja haluavat muutosta.</p><p>Myös eduskuntavaalit osoittivat sen, että vaikka media yrittäisi sanella, mistä suomalaisten pitää olla huolissaan, se ei siihen kykene. Suomalaiset ovat huolissaan työpaikoista ja maahanmuuton aiheuttamista ongelmista. Siihen äänestettiin muutosta.</p><p>Nyt käsillä olevat eurovaalit määrittelevät Suomen suunnan Euroopassa. Tuleeko Suomi olemaan Kokoomus-johtoisesti kärkimaita liittovaltiokehityksen eteenpäin viemisessä, vai tulemmeko olemaan esimerkillinen pohjoismaa itsenäisyyden palauttamisessa kansallisvaltioille.</p><p>Äänestetään kansallismielistä vaihtoehtoa. Ettei vaan ketuttaisi.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Meidän Perussuomalaisten tavoitteena on Suomi, jossa meillä suomalaisilla on asiat hyvin. Hyvinvoiva Suomi on osa Eurooppaa, mutta ei välttämättä Euroopan unionia. Me haluamme, että päätösvalta palautetaan kokonaan takaisin kansallisvaltioille. Pelottelu kansallismielisyyden noususta osoittaa liittovaltiosta haaveilevien maailmankansalaisten välinpitämättömän asenteen isänmaatamme kohtaan.

Ympäri Eurooppaa kansallismieliset ottavat vallan. Suomalaiset eivät ole ainoita, jotka ovat kyllästyneet kyykytykseen - mukana ovat myös esimerkiksi Viro, Puola, Unkari, Itävalta ja Italia. Vahva uskoni on, että yhä useammassa maassa äänestetään tulevissa europarlamenttivaaleissa kansallismielistä vaihtoehtoa. Siis sitä vaihtoehtoa, joka on kyllästynyt surkeaan maahanmuuttopolitiikkaan, vastuuttomaan taloudenhoitoon ja liittovaltiokehitykseen. Suomessa tuo vaihtoehto on Perussuomalaiset.

Nuorisovaaleissa näkyi, että kansallismielisyys on myös Suomessa kasvava trendi. Nuoriso valitsi Perussuomalaiset toiseksi suurimmaksi puolueeksi - itsenäisesti ajattelevat nuoret ovat kyllästyneitä koululaitoksen syöttämään propagandaan ja haluavat muutosta.

Myös eduskuntavaalit osoittivat sen, että vaikka media yrittäisi sanella, mistä suomalaisten pitää olla huolissaan, se ei siihen kykene. Suomalaiset ovat huolissaan työpaikoista ja maahanmuuton aiheuttamista ongelmista. Siihen äänestettiin muutosta.

Nyt käsillä olevat eurovaalit määrittelevät Suomen suunnan Euroopassa. Tuleeko Suomi olemaan Kokoomus-johtoisesti kärkimaita liittovaltiokehityksen eteenpäin viemisessä, vai tulemmeko olemaan esimerkillinen pohjoismaa itsenäisyyden palauttamisessa kansallisvaltioille.

Äänestetään kansallismielistä vaihtoehtoa. Ettei vaan ketuttaisi.

]]>
13 http://asserikinnunen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275413-ketuttaako-eu#comments Euroopan unioni Eurovaalit 2019 Kansallismielisyys Fri, 03 May 2019 07:06:10 +0000 Asseri Kinnunen http://asserikinnunen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275413-ketuttaako-eu
Kuuluuko sosiaalipolitiikka EU:lle? http://tuomastikkanen00.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275389-laaja-sosiaalipolitiikka-ei-kuulu-eulle <p>Liittovaltiokehitys on suotavaa ja tuottaa hyvinvointia koko Euroopalle.</p><p>Suurista asioista päätetään yhdessä, jolloin EU:lla on myös enemmän painoarvoa. Tämä on hyödyllistä juuri esimerkiksi ulko- ja turvallisuuspolitiikassa sekä ilmastonmuutoksen torjunnassa.</p><p>Federalismi ei kuitenkaan tarkoita kaiken päätöksenteon keskittämistä Brysseliin. Päinvastoin - päätöksentekoa tulee hajauttaa enemmän jäsenmaihin. Tämä koskee etenkin niitä politiikan sektoreita, joista kuuluu päättää mahdollisimman lähellä ihmistä, kuten sosiaalipolitiikkaa, veroja sekä koulutuspolitiikkaa.</p><p>On useita syitä sille, miksi sosiaalipolitiikkaa ja unionia ei tule sotkea liiaksi keskenään.</p><p>Ensinnäkin on tarkasteltava jäsenmaiden välisiä eroja. EU on 28:sta (sic!) valtiosta koostuva yhteisö. Näiden maiden historialliset kehityskulut, talousjärjestelmät ja yhteiskuntarakenteet eroavat hyvinkin paljon toisistaan. On aivan eri asia puhua sosiaaliturvasta Kreikassa tai Kroatiassa kuin Ruotsissa. Näitä esimerkkejä riittää. Kitka arvojen, moraalin ja yhteiskuntanäkemysten välillä olisi yhteistä sosiaalipolitiikkaa rakentaessa niin suurta, että suotuisaa lopputulosta olisi hankalaa, ellei mahdotonta, löytää. Paikoitellen on väläytelty ajatuksia muun muassa eurooppalaisista työehtosopimuksista ja yhteisestä eläkeiästä. Mielestäni on hankalaa nähdä, miten tämänkaltaiset ideat edistäisivät talouskasvua ja työmarkkinoita juuri ylläkuvatuiden taustojen vuoksi.</p><p>Samalla ihmisten järjestelmälle antama legitimiteetti ja luottamus unioniin ovat vaarassa kärsiä, mikä vie meidät seuraavaan teemaan. Eurooppalainen sosiaaliturva edellyttäisi myös eurooppalaista tuloverotusta. Yhteinen sosiaalipolitiikka tarkoittaisi lopulta enemmän lainsäädäntöä EU-tasolle kansallisen sääntelyn päälle sekä enemmän rahaa eli tulonsiirtoja jäsenmaiden välille.</p><p>Hyväksyttävyyden ostaminen tällaiselle ratkaisulle olisi riskialtista. Rahan lähettäminen palkasta EU:lle ja sen palauttaminen sosiaalitukina toiselle puolelle Eurooppaa on tuhoon tuomittu ratkaisu. Mitä kauempana kansalaisen verojenkäytöstä päätetään, sitä korkeampi on riski korruptiolle ja moraalikadolle valvonnan heikentyessä. Näin massiivinen toimenpide edellyttäisi myös valtavaa byrokratiamyllyä ja olisi hallinnollisesti raskas. Todennäköisyys uusille tulonsiirtoautomaateille erilaisten Euroopan laajuisten tukien muodossa olisi myös korkea.</p><p>On myös perusteltua kysyä, minkälaisiin sosiaaliturvajärjestelmien harmonisointipyrkimyksiin yhteinen sosiaalipolitiikka johtaisi, sillä sitähän kehitys edellyttäisi. Tulisivatko muut maat Pohjois-Euroopan mallien tasolle, vai hilattaisiinko pohjoiseurooppalaisia järjestelmiä alaspäin Keski- ja Etelä-Euroopan tasolle, päätyen lopulta johonkin keskiarvoon? Joka tapauksessa tämänkaltainen harmonisointiprosessi olisi kallista, hidasta ja vastustusta herättävää.</p><p>Näin ollen sosiaalipolitiikkaa ei tule laajassa mielessä eli sosiaalitukina ja tulonsiirtoina viedä EU:n päätösvallan alle, vaikka olisi piinkova federalisti. Jos sosiaalista ulottuvuutta työnnetään pakolla eteenpäin, voidaan tahtomatta toimia EU:ta hajottavalla tavalla tiivistämisen sijaan. Lisäksi ylhäältä alaspäin sanellut uudistukset kohtaavat yleensä vastustusta, mikä voi vaikuttaa vakauteen ja EU:n legitimiteetin heikkenemiseen.</p><p>Mitä sen sijaan kannattaa tehdä?</p><p>EU:n sisämarkkinoiden yksi keskeinen ongelma on eriytyneet työmarkkinat. Sisämarkkinat eivät koskaan tule olemaan täydelliset, jos työmarkkinat eivät ole integroituneet keskenään. Näin ei nyt ole.</p><p>Koska emme voi kokonaan olla keskustelematta eurooppalaisesta sosiaalipolitiikasta, tulisi painopiste ja tavoite tässä keskustelussa ohjata työmarkkinoiden integraatioon ja työntekijöiden liikkuvuuteen, mikä edistäisi talouskasvua ja hyvinvointia.</p><p>Työmarkkinoita kehittäessä voitaisiin määritellä esimerkiksi tiettyjä minimistandardeja, joihin Euroopassa voidaan pyrkiä. Tämä olisi myös Suomen etu, sillä sosiaalisten oikeuksien kehittyessä esimerkiksi Itä- ja Etelä-Euroopassa työn tekemisen kilpailukykyero kaventuu korkean sosiaaliturvan Suomen ja muiden maiden välillä pienemmäksi. Hyviä syitä työmarkkinoiden kehittämiselle ovat myös riiston vähentäminen ja tasa-arvon edistäminen jäsenmaissa.</p><p>Keinona esimerkiksi eurooppalainen sosiaaliturvatunnus voisi helpottaa työntekijöiden liikkuvuutta ja rajat ylittävää viranomaisyhteistyötä. Lisäksi tutkintojen tunnustamista eri maissa tulisi edistää. Myös lomia ja vanhempainvapaita määritteleviä standardeja voitaisiin maltillisesti edistää. Globalisaation edetessä Eurooppa ei pärjää matalilla palkoilla tai heikoilla työajoillaan, vaan osaamisella ja vapaudella. Lisäksi jo nyt useat ammatit, kuten rekkakuskit, kohtaavat hyvin erilaista sääntelyä eri EU-maissa, vaikka toimintakenttänä olisi koko Eurooppa.</p><p>Paljon hyvää syntyy EU:n vaikutuksesta myös jo nyt. Esimerkiksi vuosilomalaissa EU:n rooli on ollut ratkaisevan tärkeä. Monesti käy niin, että Suomessa tehtävä positiivinen uudistus on saanut alkunsa EU-lainsäädännöstä, ja EU:sta on tullut painetta kotimaisille uudistuksille.</p><p>EU:n on toimittava enemmän siellä, missä siitä on eniten hyötyä. Näitä alueita ovat rajat ylittävät teemat, kuten ulko- ja turvallisuuspolitiikka, ilmastonmuutoksen torjunta, kauppapolitiikka ja talouskasvun edistäminen muun muassa sisämarkkinoiden toimintaa kehittämällä. Jo näissä painopisteissä EU:lla riittää tekemistä enemmän kuin tarpeeksi. Sosiaalipolitiikan osalta parhaimmiksi osoittautuneita käytäntöjä tulee edistää, mutta viime kädessä EU:n on keskityttävä yllämainittuihin vahvuuksiinsa.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Liittovaltiokehitys on suotavaa ja tuottaa hyvinvointia koko Euroopalle.

Suurista asioista päätetään yhdessä, jolloin EU:lla on myös enemmän painoarvoa. Tämä on hyödyllistä juuri esimerkiksi ulko- ja turvallisuuspolitiikassa sekä ilmastonmuutoksen torjunnassa.

Federalismi ei kuitenkaan tarkoita kaiken päätöksenteon keskittämistä Brysseliin. Päinvastoin - päätöksentekoa tulee hajauttaa enemmän jäsenmaihin. Tämä koskee etenkin niitä politiikan sektoreita, joista kuuluu päättää mahdollisimman lähellä ihmistä, kuten sosiaalipolitiikkaa, veroja sekä koulutuspolitiikkaa.

On useita syitä sille, miksi sosiaalipolitiikkaa ja unionia ei tule sotkea liiaksi keskenään.

Ensinnäkin on tarkasteltava jäsenmaiden välisiä eroja. EU on 28:sta (sic!) valtiosta koostuva yhteisö. Näiden maiden historialliset kehityskulut, talousjärjestelmät ja yhteiskuntarakenteet eroavat hyvinkin paljon toisistaan. On aivan eri asia puhua sosiaaliturvasta Kreikassa tai Kroatiassa kuin Ruotsissa. Näitä esimerkkejä riittää. Kitka arvojen, moraalin ja yhteiskuntanäkemysten välillä olisi yhteistä sosiaalipolitiikkaa rakentaessa niin suurta, että suotuisaa lopputulosta olisi hankalaa, ellei mahdotonta, löytää. Paikoitellen on väläytelty ajatuksia muun muassa eurooppalaisista työehtosopimuksista ja yhteisestä eläkeiästä. Mielestäni on hankalaa nähdä, miten tämänkaltaiset ideat edistäisivät talouskasvua ja työmarkkinoita juuri ylläkuvatuiden taustojen vuoksi.

Samalla ihmisten järjestelmälle antama legitimiteetti ja luottamus unioniin ovat vaarassa kärsiä, mikä vie meidät seuraavaan teemaan. Eurooppalainen sosiaaliturva edellyttäisi myös eurooppalaista tuloverotusta. Yhteinen sosiaalipolitiikka tarkoittaisi lopulta enemmän lainsäädäntöä EU-tasolle kansallisen sääntelyn päälle sekä enemmän rahaa eli tulonsiirtoja jäsenmaiden välille.

Hyväksyttävyyden ostaminen tällaiselle ratkaisulle olisi riskialtista. Rahan lähettäminen palkasta EU:lle ja sen palauttaminen sosiaalitukina toiselle puolelle Eurooppaa on tuhoon tuomittu ratkaisu. Mitä kauempana kansalaisen verojenkäytöstä päätetään, sitä korkeampi on riski korruptiolle ja moraalikadolle valvonnan heikentyessä. Näin massiivinen toimenpide edellyttäisi myös valtavaa byrokratiamyllyä ja olisi hallinnollisesti raskas. Todennäköisyys uusille tulonsiirtoautomaateille erilaisten Euroopan laajuisten tukien muodossa olisi myös korkea.

On myös perusteltua kysyä, minkälaisiin sosiaaliturvajärjestelmien harmonisointipyrkimyksiin yhteinen sosiaalipolitiikka johtaisi, sillä sitähän kehitys edellyttäisi. Tulisivatko muut maat Pohjois-Euroopan mallien tasolle, vai hilattaisiinko pohjoiseurooppalaisia järjestelmiä alaspäin Keski- ja Etelä-Euroopan tasolle, päätyen lopulta johonkin keskiarvoon? Joka tapauksessa tämänkaltainen harmonisointiprosessi olisi kallista, hidasta ja vastustusta herättävää.

Näin ollen sosiaalipolitiikkaa ei tule laajassa mielessä eli sosiaalitukina ja tulonsiirtoina viedä EU:n päätösvallan alle, vaikka olisi piinkova federalisti. Jos sosiaalista ulottuvuutta työnnetään pakolla eteenpäin, voidaan tahtomatta toimia EU:ta hajottavalla tavalla tiivistämisen sijaan. Lisäksi ylhäältä alaspäin sanellut uudistukset kohtaavat yleensä vastustusta, mikä voi vaikuttaa vakauteen ja EU:n legitimiteetin heikkenemiseen.

Mitä sen sijaan kannattaa tehdä?

EU:n sisämarkkinoiden yksi keskeinen ongelma on eriytyneet työmarkkinat. Sisämarkkinat eivät koskaan tule olemaan täydelliset, jos työmarkkinat eivät ole integroituneet keskenään. Näin ei nyt ole.

Koska emme voi kokonaan olla keskustelematta eurooppalaisesta sosiaalipolitiikasta, tulisi painopiste ja tavoite tässä keskustelussa ohjata työmarkkinoiden integraatioon ja työntekijöiden liikkuvuuteen, mikä edistäisi talouskasvua ja hyvinvointia.

Työmarkkinoita kehittäessä voitaisiin määritellä esimerkiksi tiettyjä minimistandardeja, joihin Euroopassa voidaan pyrkiä. Tämä olisi myös Suomen etu, sillä sosiaalisten oikeuksien kehittyessä esimerkiksi Itä- ja Etelä-Euroopassa työn tekemisen kilpailukykyero kaventuu korkean sosiaaliturvan Suomen ja muiden maiden välillä pienemmäksi. Hyviä syitä työmarkkinoiden kehittämiselle ovat myös riiston vähentäminen ja tasa-arvon edistäminen jäsenmaissa.

Keinona esimerkiksi eurooppalainen sosiaaliturvatunnus voisi helpottaa työntekijöiden liikkuvuutta ja rajat ylittävää viranomaisyhteistyötä. Lisäksi tutkintojen tunnustamista eri maissa tulisi edistää. Myös lomia ja vanhempainvapaita määritteleviä standardeja voitaisiin maltillisesti edistää. Globalisaation edetessä Eurooppa ei pärjää matalilla palkoilla tai heikoilla työajoillaan, vaan osaamisella ja vapaudella. Lisäksi jo nyt useat ammatit, kuten rekkakuskit, kohtaavat hyvin erilaista sääntelyä eri EU-maissa, vaikka toimintakenttänä olisi koko Eurooppa.

Paljon hyvää syntyy EU:n vaikutuksesta myös jo nyt. Esimerkiksi vuosilomalaissa EU:n rooli on ollut ratkaisevan tärkeä. Monesti käy niin, että Suomessa tehtävä positiivinen uudistus on saanut alkunsa EU-lainsäädännöstä, ja EU:sta on tullut painetta kotimaisille uudistuksille.

EU:n on toimittava enemmän siellä, missä siitä on eniten hyötyä. Näitä alueita ovat rajat ylittävät teemat, kuten ulko- ja turvallisuuspolitiikka, ilmastonmuutoksen torjunta, kauppapolitiikka ja talouskasvun edistäminen muun muassa sisämarkkinoiden toimintaa kehittämällä. Jo näissä painopisteissä EU:lla riittää tekemistä enemmän kuin tarpeeksi. Sosiaalipolitiikan osalta parhaimmiksi osoittautuneita käytäntöjä tulee edistää, mutta viime kädessä EU:n on keskityttävä yllämainittuihin vahvuuksiinsa.

]]>
0 http://tuomastikkanen00.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275389-laaja-sosiaalipolitiikka-ei-kuulu-eulle#comments Euroopan unioni Eurooppa Eurovaalit 2019 Politiikka Sosiaalipolitiikka Thu, 02 May 2019 18:26:35 +0000 Tuomas Tikkanen http://tuomastikkanen00.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275389-laaja-sosiaalipolitiikka-ei-kuulu-eulle
Sell like hell – myy niin helvetisti ja tee se Euroopassa http://nikoeskelinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275189-sell-like-hell-myy-niin-helvetisti-ja-tee-se-euroopassa <p>S<em>uomalaisten sanastossa myynti rinnastetaan usein toiminnaksi joka on jotenkin epämääräistä ja epämiellyttävää. Suomalaiset yritykset laittavat usein tuotteita suunnittelevat insinöörit myymään valmista ratkaisua, varsinkin kansainvälisessä kaupassa. Yleistäen voi sanoa, että me uskomme tuotteiden myyvän itse itsensä, kunhan vain me teemme tuotteen kanssa hyvää työtä.Tämän takia monet meidän tuotteet ei menesty markkinoilla koska suunnittelemme ne hengiltä. Tuotteiden suunnittelun aikana otamme usein huomioon liikaa palautetta ja loppujen lopuksi lopullinen tuote ratkaisee liian monia ongelmia, eikä sitä ymmärrä kukaan. Euroopan unioni laajentaa meidän kotimarkkinaa koko EU:n alueen kokoiseksi. Miten voimme parantaa meidän asennetta ja tekniikkaa myyntiin niin, että se täydentää meidän tuotesuunnittelun ja osaamisen kokonaisuudeksi joka rakentaa taloudellisia menestyksiä?&nbsp;</em></p><p><strong>Myynti on asiakkaiden tuntemista, auttamista ja yhteistoimintaa</strong></p><p>Tarkastellaan ensin mitä myynti oikeastaan on. En nyt nosta tähän eri titteleitä mitä myynnissä, käytetään vaan puhutaan käsitteistä myynti ja myyjä. Myynti voidaan kiteyttää monin eri tavoin mutta minä teen sen mielelläni näin. &ldquo;Hyvä myynti ratkaisee asiakkaan ongelmia ja tuottaa selkeästi määriteltävän hyödyn&rdquo;. Eli myynti lähtee ongelmista tai kivemmin sanottuna haasteista. Haasteet voi olla hyvin eri tasoisa. Ne voivat koskea tuotannon nopeuttamista, henkilöstön tyytyväisyyttä, kahvihuoneen verhoja ja miltei mitä vain. Tuotteet, tuotteistukset perustuvat lähes aina johonkin ongelmaan tai muuten tarpeeseen joka tarvitsee ratkaisua. Hyvät ja menestyneet tuotteet ovat sellaisia jotka löytävät ratkaisun haasteeseen jota emme vielä tiedostaneet tai muuttavat prosessia tai toimintakulttuuria merkittävällä tavalla. Hyvä myyjä onnistuu myymään myös huonon tai sopimattoman tuotteen mutta tämän kaltainen toiminta ei jatku pitkään.&nbsp;</p><p>&ldquo;Hyvä myyjä tekee kotiläksynsä&rdquo;. Myynnin upeus on se, että pääsee tutustumaan useisiin ympäristöihin, oppimaan paljon eri asioita ja näkemään useita toimintakulttuureja. Se vaatii sen, että myyjä tutustuu asiakkaan nykytilanteeseen, historiaan, vertikaaliin eli asiakkaan toimialaan, tavoitteisiin ja moniin muihin asioihin. Hyvän myynnin suurin työ tehdään asiakkaan näkymättömissä, eikä siitä pidetä meteliä. Se kuuluu asiaan. Hyvän myynnin ominaisuuksiin kuuluu järjestelmällisyys, sitkeys, periksiantamattomuus, kova työ, asiantuntemus, jatkuva kehitys, itsekriittisyys, ihmistuntemus, vastuullisuus ja loputon lista muita asioita. Hyvä myyjä on itse itseään kohtaan kriittisin ja vaatii itseltään enemmän kuin muilta. Luettelemani asiat yhdistetään usein meidän suomalaisten ominaisuuksiin, miksi sitten emme ole kovin hyviä myymään?&nbsp;</p><p><strong>Suomalainen myyjä Euroopassa eksyksissä</strong></p><p>Suomi on kooltaan hyvin pieni kotimarkkina. Nokia oli meille menestys joka ei välttämättä uusiudu koskaan. Toki toivon sitä mutta en laittaisi siihen toivoa vaan rakentaisin menestystä pienemmistä paloista. Joista jostakin sitten joskus voi tulla uusi Nokia, kun sadat ja tuhannet asiat loksahtaa yhteen. Minulle Euroopan unioni on meidän tuleva kotimarkkina jonka avulla pieni Suomi voi menestyä paremmin kuin yhden Nokian avulla. Verkostoitumalla ja hakemalla luontaisia yhteistyökumppaneita me voimme luoda myynnille tuotteita jotka menestyvät globaalisti. Se vaatii sen, että tunnemme omat vahvuutemme ja pystymme toimimaan ja tuottamaan osaa kokonaisuudesta, erikoistumaan. Siihen meillä on kaikki mahdollisuudet mutta onnistuminen vaatii hyvän myyntityön.&nbsp;</p><p>Me Suomalaiset olemme turhan vaatimattomia. Me otamme tuotteen ja menemme esittelemään sitä messuille. Sen jälkeen usein odotamme tilauksia. Emme osaa tehdä myyntiä pitkäjänteisenä kokonaisuutena. Toimiva kokonaisuus lähtee siitä jo mainitusta ongelman ratkaisusta. Se taas perustuu siihen, että tulee tuntea toimiala läpikotaisin. Sen jälkeen tunnistetaan koko markkina eli asiakkaat. Asiakkaisiin kohdistetaan markkinointia. Tämän jälkeen tie on vapaa myynnin työlle.</p><p>Tämä ketju on usein meiltä hukassa. Usein palkataan ammattimyyjä jonka odotetaan tekevän ihmeitä ilman koko ketjun tukea. Sitten ihmetellään kun työ on hidasta ja onnistumisia saadaan odotella. Siihen meidän tulee saada muutos. Meidän tulee yhä enemmän panostaa koko markkinoinnin ja myynnin ketjuun koska hyvä myyjä on maalintekijä, eikä saa palloa yksin maalille. Nyt sanon jotain mitä älkää ymmärtäkö väärin, koska tämä arvo on kova. Myyjän tehtävä on myydä, myydä ja myydä. Tuotteen luottamus markkinoilla mitataan myynnissä euroilla ja katteella.</p><p>Suomalaisille on myös vierasta tutustua henkilöihin niin syvällisesti kuin myynti vaatii Euroopassa. &nbsp;Euroopan kulttuurissa tuotteet ei ainoastaan ratkaise vaan henkilöiden välillä oleva luottamus ja samanmielisyys on tärkeä tekijä onnistumiselle. Hyvin usein huonompi tuote tai ratkaisu voittaa koska myyjä. Hyvä myyjä kun rakentaa myös ostamisen edellytyksiä eli joskus rahoitusta, yleistä ilmapiiriä ja monia muita asioita.&nbsp;</p><p><strong>Mahdollisuuksien Eurooppa&nbsp;</strong></p><p>Eurooppa on Suomalaisille yrityksille aarreaitta jonka ovea emme ole avanneet. Me olemme ratkaisseet monia ongelmia joita Euroopassa vasta tutkitaan. Me olemme jo luoneet toimivan demokratian joka on ehdoton edellytys hyvälle liiketoiminnalle ja sen kasvulle. Meillä on suunnattomasti otettavaa ja annettavaa. Meillä on uniikkia osaamista ja oikea luonne kehittää toimivia ja kestäviä ratkaisuja.&nbsp;</p><p>Eurooppa on uusi Helsinki. Meidän tulee suhtautua koko myynnin ketjuun eri tavalla kuin ennen. Meidän tulee hakea siihen panostuksia ja paikallisia suhteita. Luoda koko verkosto, määrätietoisesti ja laadukkaasti. Pikavoitot on harvinaisia ja yleensä ne on kulutettu loppuun nopeasti. Myynti ei ole vaatimattomuutta vaan jatkuvaa työtä näkyvyyden ja mahdollisuuksien eteen. Hyvä myynti ei perustu delekaatioihin vaan kovaan työhön jossa käydään tuhansia kontakteja läpi joista osa aiheuttaa jatkotoimia mutta kaikki rakentavat ja vievät eteenpäin. Sell like hell!&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Suomalaisten sanastossa myynti rinnastetaan usein toiminnaksi joka on jotenkin epämääräistä ja epämiellyttävää. Suomalaiset yritykset laittavat usein tuotteita suunnittelevat insinöörit myymään valmista ratkaisua, varsinkin kansainvälisessä kaupassa. Yleistäen voi sanoa, että me uskomme tuotteiden myyvän itse itsensä, kunhan vain me teemme tuotteen kanssa hyvää työtä.Tämän takia monet meidän tuotteet ei menesty markkinoilla koska suunnittelemme ne hengiltä. Tuotteiden suunnittelun aikana otamme usein huomioon liikaa palautetta ja loppujen lopuksi lopullinen tuote ratkaisee liian monia ongelmia, eikä sitä ymmärrä kukaan. Euroopan unioni laajentaa meidän kotimarkkinaa koko EU:n alueen kokoiseksi. Miten voimme parantaa meidän asennetta ja tekniikkaa myyntiin niin, että se täydentää meidän tuotesuunnittelun ja osaamisen kokonaisuudeksi joka rakentaa taloudellisia menestyksiä? 

Myynti on asiakkaiden tuntemista, auttamista ja yhteistoimintaa

Tarkastellaan ensin mitä myynti oikeastaan on. En nyt nosta tähän eri titteleitä mitä myynnissä, käytetään vaan puhutaan käsitteistä myynti ja myyjä. Myynti voidaan kiteyttää monin eri tavoin mutta minä teen sen mielelläni näin. “Hyvä myynti ratkaisee asiakkaan ongelmia ja tuottaa selkeästi määriteltävän hyödyn”. Eli myynti lähtee ongelmista tai kivemmin sanottuna haasteista. Haasteet voi olla hyvin eri tasoisa. Ne voivat koskea tuotannon nopeuttamista, henkilöstön tyytyväisyyttä, kahvihuoneen verhoja ja miltei mitä vain. Tuotteet, tuotteistukset perustuvat lähes aina johonkin ongelmaan tai muuten tarpeeseen joka tarvitsee ratkaisua. Hyvät ja menestyneet tuotteet ovat sellaisia jotka löytävät ratkaisun haasteeseen jota emme vielä tiedostaneet tai muuttavat prosessia tai toimintakulttuuria merkittävällä tavalla. Hyvä myyjä onnistuu myymään myös huonon tai sopimattoman tuotteen mutta tämän kaltainen toiminta ei jatku pitkään. 

“Hyvä myyjä tekee kotiläksynsä”. Myynnin upeus on se, että pääsee tutustumaan useisiin ympäristöihin, oppimaan paljon eri asioita ja näkemään useita toimintakulttuureja. Se vaatii sen, että myyjä tutustuu asiakkaan nykytilanteeseen, historiaan, vertikaaliin eli asiakkaan toimialaan, tavoitteisiin ja moniin muihin asioihin. Hyvän myynnin suurin työ tehdään asiakkaan näkymättömissä, eikä siitä pidetä meteliä. Se kuuluu asiaan. Hyvän myynnin ominaisuuksiin kuuluu järjestelmällisyys, sitkeys, periksiantamattomuus, kova työ, asiantuntemus, jatkuva kehitys, itsekriittisyys, ihmistuntemus, vastuullisuus ja loputon lista muita asioita. Hyvä myyjä on itse itseään kohtaan kriittisin ja vaatii itseltään enemmän kuin muilta. Luettelemani asiat yhdistetään usein meidän suomalaisten ominaisuuksiin, miksi sitten emme ole kovin hyviä myymään? 

Suomalainen myyjä Euroopassa eksyksissä

Suomi on kooltaan hyvin pieni kotimarkkina. Nokia oli meille menestys joka ei välttämättä uusiudu koskaan. Toki toivon sitä mutta en laittaisi siihen toivoa vaan rakentaisin menestystä pienemmistä paloista. Joista jostakin sitten joskus voi tulla uusi Nokia, kun sadat ja tuhannet asiat loksahtaa yhteen. Minulle Euroopan unioni on meidän tuleva kotimarkkina jonka avulla pieni Suomi voi menestyä paremmin kuin yhden Nokian avulla. Verkostoitumalla ja hakemalla luontaisia yhteistyökumppaneita me voimme luoda myynnille tuotteita jotka menestyvät globaalisti. Se vaatii sen, että tunnemme omat vahvuutemme ja pystymme toimimaan ja tuottamaan osaa kokonaisuudesta, erikoistumaan. Siihen meillä on kaikki mahdollisuudet mutta onnistuminen vaatii hyvän myyntityön. 

Me Suomalaiset olemme turhan vaatimattomia. Me otamme tuotteen ja menemme esittelemään sitä messuille. Sen jälkeen usein odotamme tilauksia. Emme osaa tehdä myyntiä pitkäjänteisenä kokonaisuutena. Toimiva kokonaisuus lähtee siitä jo mainitusta ongelman ratkaisusta. Se taas perustuu siihen, että tulee tuntea toimiala läpikotaisin. Sen jälkeen tunnistetaan koko markkina eli asiakkaat. Asiakkaisiin kohdistetaan markkinointia. Tämän jälkeen tie on vapaa myynnin työlle.

Tämä ketju on usein meiltä hukassa. Usein palkataan ammattimyyjä jonka odotetaan tekevän ihmeitä ilman koko ketjun tukea. Sitten ihmetellään kun työ on hidasta ja onnistumisia saadaan odotella. Siihen meidän tulee saada muutos. Meidän tulee yhä enemmän panostaa koko markkinoinnin ja myynnin ketjuun koska hyvä myyjä on maalintekijä, eikä saa palloa yksin maalille. Nyt sanon jotain mitä älkää ymmärtäkö väärin, koska tämä arvo on kova. Myyjän tehtävä on myydä, myydä ja myydä. Tuotteen luottamus markkinoilla mitataan myynnissä euroilla ja katteella.

Suomalaisille on myös vierasta tutustua henkilöihin niin syvällisesti kuin myynti vaatii Euroopassa.  Euroopan kulttuurissa tuotteet ei ainoastaan ratkaise vaan henkilöiden välillä oleva luottamus ja samanmielisyys on tärkeä tekijä onnistumiselle. Hyvin usein huonompi tuote tai ratkaisu voittaa koska myyjä. Hyvä myyjä kun rakentaa myös ostamisen edellytyksiä eli joskus rahoitusta, yleistä ilmapiiriä ja monia muita asioita. 

Mahdollisuuksien Eurooppa 

Eurooppa on Suomalaisille yrityksille aarreaitta jonka ovea emme ole avanneet. Me olemme ratkaisseet monia ongelmia joita Euroopassa vasta tutkitaan. Me olemme jo luoneet toimivan demokratian joka on ehdoton edellytys hyvälle liiketoiminnalle ja sen kasvulle. Meillä on suunnattomasti otettavaa ja annettavaa. Meillä on uniikkia osaamista ja oikea luonne kehittää toimivia ja kestäviä ratkaisuja. 

Eurooppa on uusi Helsinki. Meidän tulee suhtautua koko myynnin ketjuun eri tavalla kuin ennen. Meidän tulee hakea siihen panostuksia ja paikallisia suhteita. Luoda koko verkosto, määrätietoisesti ja laadukkaasti. Pikavoitot on harvinaisia ja yleensä ne on kulutettu loppuun nopeasti. Myynti ei ole vaatimattomuutta vaan jatkuvaa työtä näkyvyyden ja mahdollisuuksien eteen. Hyvä myynti ei perustu delekaatioihin vaan kovaan työhön jossa käydään tuhansia kontakteja läpi joista osa aiheuttaa jatkotoimia mutta kaikki rakentavat ja vievät eteenpäin. Sell like hell! 

]]>
0 http://nikoeskelinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275189-sell-like-hell-myy-niin-helvetisti-ja-tee-se-euroopassa#comments Euroopan unioni Myynti Talouskasvu Sun, 28 Apr 2019 18:07:58 +0000 Niko Eskelinen http://nikoeskelinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275189-sell-like-hell-myy-niin-helvetisti-ja-tee-se-euroopassa
Populismi ja EU http://nikoeskelinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275188-populismi-ja-eu <p><em>Populismista on varmasti kaikki kuullut. Suomen kieleen populismi on tullut latinan kielisestä sanasta populus joka tarkoittaa kansaa. Siihen termi myös viittaa. Kansan tahdon mukaista politiikkaa joka on vastavoima päättäjien korruptiolle ja turmeltuneisuudelle. Populismi ei &nbsp;sisällä varsinaisesti mitään ideologiaa tai ratkaisua. Sen luonne on ainoastaan vastustaa niin sanottua vanhaa valtaa tai ihan mitä vain asiaa mitä voi vastustaa. Populismin voima on siis yksinkertaisesti vastustus ilman ratkaisua. Populismiin on helppo yhtyä ja lähteä mukaan. On kaikista helpoin huutaa muutosta ja vääryyttä. Ilman ratkaisua, kuin lähteä ratkaisemaan ongelmia. Populismin ydin on salaliittoteoriat ja viha jonka kohteeksi voi joutua kuka vain ja mikä vain. Tällä hetkellä yksinkertaisesti tuhoisin populismin väite liittyy ilmastoon ja siihen, että ihmisen toiminta ei vaikuta siihen millään tavalla. Se on ehkä paras esimerkki siitä, että populismin tarkoitus ei ole rakentaa vaan ainoastaan toimia vallan vaihtamisen välineenä. Ongelma on se, että populistit ei yhtään tiedä mitä tekevät jos saavat kansan luottamuksen ja pääsevät päättäville paikoille.&nbsp;</em></p><p><strong>Brexit &ndash; Mitä me oikein tehtiin?&nbsp;</strong></p><p>Brexit on ehkä paras esimerkki miten populismi voi pahimmillaan toimia. Populistisen politiikan avulla saatiin EU jäsenyys ja sen tuomat hyödyt näyttämään kyseenalaiselta. Sen polttoainetta oli silkka populismi jossa kansalle uskoteltiin, että Englannin maksamat jäsenmaksut olivat riistoa kansalta. EU:sta maalattiin byrokraattinen koneisto joka käyttää aikansa mittaamalla banaaneja ja jonka tarkoitus on viedä jokaisen maan itsenäisyys. Siitä seurasi äänestys jonka tuloksen kaikki tietävät. Uskon, että asian tukijat ja alullepanijat pelästyivät tulosta, koska suunnitelmaa jatkolle ei yksinkertaisesti ollut. Politiikan yksi suurimmista haasteista on näyttää kansakunnille suunta ja merkitys. Sen takia puolueiden yksi tärkein anti on aina ideologia ja malli yhteiskunnasta jota halutaan toteuttaa.&nbsp;</p><p><strong>Populismi on politiikan pikaruokaa&nbsp;</strong></p><p>Populismilla on poliittisessa toiminnassa paikkansa. Kaikki poliitikot käyttävät silloin tällöin populistisia keinoja eri näkemysten havainnollistamisessa ja huomion herättämiseen. Nämä heitot on poliitikoille yleensä loppujen lopuksi ongelmia koska lehdistö tarttuu niihin ja kärjistää viestiä edelleen. Populismi muuttuu ongelmaksi siinä vaiheessa kun sitä tarjotaan yhteiskunnan suunnaksi kuten esimerkiksi Perussuomalaiset nyt Suomessa tekee. Viesti on lyhyt ja kiteyttää sen miten populismi kansassa toimii. Kerrotaan, että Suomi on Euroopan unionin nettomaksaja. Viesti on siis se, että jäsenyys maksaa meille ja se raha on joltakin pois. Viestiin lisätään tavoite, että Euroopan unionin pitäisi olla &ldquo;löyhä&rdquo; kaupallinen yhteenliittymä joka ei maksa mitään mutta joka tuottaa jotenkin ihmeellisesti kaikille hyötyjä.&nbsp;</p><p><strong>Onko Euroopan unioni meille hyödyllinen?&nbsp;</strong></p><p>Totta kai on. Maksaako Euroopan unionin jäsenyys meille jotain? Totta kai maksaa. On mieletöntä puhua siitä, että se ei maksaisi. On mieletöntä pitää lähtökohtana sitä, että jokaisen maan tulisi olla nettosaaja. Se olisi melko hankala yhtälö. Populistinen politiikka nostaa kepin nokkaan vain jäsenmaksut ja säännöt joita eu parlamentti laatii. Totta kai osa lainsäädännöstä ja säännöstöstä on sellaisia jotka olisi voinut jättää tekemättä tai ne olisi voinut tehdä eri tavalla. Ihan sama poliittinen realismi meillä on vastassa jokaisessa hallintoelimessä joka laatii lakeja. Ihmiset laativat lait ja ihmiset tekevät virheitä.&nbsp;</p><p>Mitä hyötyjä me sitten saamme Euroopan unionista? Katsotaan suurta kuvaa. Suomi on pieni maa jonka sijainti on suhteellisen syrjäinen. Meidän kansa on kekseliästä, hyvin koulutettua ja ahkeraa mutta meitä on lukumääräisesti kovin vähän. Ilman Euroopan unionien kaltaisia instansseja me emme pääsisi osallistumaan suuriin päätöksiin ja olemaan mukana kehityksessä. Euroopan unionin suurimmat hyödyt ovat monelle näkymättömiä. Nyt ja etenkin tulevaisuudessa menestyksen ratkaisee osaaminen ja kyky verkottua, sekä tehdä yhteistyötä. Suomen talous ei voi olla globaali veturi ja sen takia meidän tulee keskittyä omiin vahvuuksiin, eikä populismin tavoin haaveilla jostain mitä me emme ole tai joksi emme voi tulla.</p><p><strong>Vuoropuhelua, malttia ja ymmärrystä</strong></p><p>Demokratia näyttäytyy monelle pitkästyttävänä ja vaikeasti seurattavana. Poliitikot puhuu usein asioista joita on vaikea hahmottaa ja ymmärtää niiden vaikutusta omaan elinpiiriin. Poliitikot ovat julkisuuden henkilöitä joiden virheet ja henkilökohtaisen elämän käänteet ovat lehtien palstoilla. Osallistuminen poliittiseen keskusteluun ja oman vaikutuksen tuominen siihen on haastavaa ja pitkäjänteistä työtä. Sitä ei voi tehdä ilman näkemystä ja valmiutta antaa osa itsestään julkiseksi.</p><p>Demokratia on meille tärkeämpi kuin edes arvaammekaan. Vaikka siinä on ongelmansa niin ilman demokratiaa meidän talous ei kehity ja meillä ei yksinkertaisesti ole hyvinvointia. Ilman demokratiaa hyvinvointi kuuluu vain harvoille ja loput lymyilee maakuopissa. Demokratia on viitekehys ja toimintamalli johon yhdistetään eri puolueiden ideologiat, aatteet ja näkemykset käytännön toimista. Demokratia on jatkuvaa vuoropuhelua ja ratkaisun etsimistä. Demokratiaa kannattava henkilö ei tiedä kaikkea ja ole kaikkien alojen asiantuntija vaan hakee aina vuoropuhelun kautta ratkaisua.</p><p><strong>Populistinen päätös</strong></p><p>Kuten jo mainitsin niin jokainen politiikassa toimiva käyttää silloin tällöin populismia. Minä päätän tämän kirjoituksen esimerkkinä populismista ja toivon, että mietitte sanomani sisältöä ja sen ristiriitaa.</p><p>&rdquo;Minä pyrin Euroopan unioniin vastustamaan sen päätöksiä. Missä EU, siellä ongelma. Olen sitä mieltä, että osallistuminen jäsenmaksuihin ja vastuun jakamiseen jäsenvaltioden välillä on meiltä suomalaisilta pois. Me voimme osallistua yhteistyöhön mutta vain niiltä osin kuin me itse päätämme, me emme voi sitoutua yhteisiin sääntöihin. Meidän tulee kehittää Euroopan unionia suuntaan jossa jokainen jäsenvaltio päättää itse asioistaan ja sovimme yhteistyöstä joka ei velvoita tai rakenna mitään. Me uskomme siihen, että kyllä kansa tietää ja haluaa itse päättää kaikesta. Vastustan holhousta ja ihmisten paapomista. Kyllä kansa tietää, pulinat pois. Me populistit nousemme Europaan unionissa ja yhdistämme voimamme vastustaa sitä mihin olemme yhdessä pyrkimässä. Yhteinen kehitys ei kuulu kaikille. Jokaisen maan tulee olla vapaa. Kyllä kansa tietää. Me vastustamme vanhojen puolueiden tapaa käydä avointa dialogia. Vanhat puolueet ovat hukassa eikä heillä ole kehitykselle selvää suuntaa. Vain me tarjoamme vaihtoehdon. Äänestä vaihtoehtoa. Vanhat puolueet vain puhuvat ja käyttävät byrokratiaan sinun rahasi. Vain me teemme tekoja, vain me vastustamme ja tarjoamme vaihtoehdon. Kun me pääsemme valtaan niin&hellip;..niin&hellip;.me olemme vaihtoehto&rdquo;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Populismista on varmasti kaikki kuullut. Suomen kieleen populismi on tullut latinan kielisestä sanasta populus joka tarkoittaa kansaa. Siihen termi myös viittaa. Kansan tahdon mukaista politiikkaa joka on vastavoima päättäjien korruptiolle ja turmeltuneisuudelle. Populismi ei  sisällä varsinaisesti mitään ideologiaa tai ratkaisua. Sen luonne on ainoastaan vastustaa niin sanottua vanhaa valtaa tai ihan mitä vain asiaa mitä voi vastustaa. Populismin voima on siis yksinkertaisesti vastustus ilman ratkaisua. Populismiin on helppo yhtyä ja lähteä mukaan. On kaikista helpoin huutaa muutosta ja vääryyttä. Ilman ratkaisua, kuin lähteä ratkaisemaan ongelmia. Populismin ydin on salaliittoteoriat ja viha jonka kohteeksi voi joutua kuka vain ja mikä vain. Tällä hetkellä yksinkertaisesti tuhoisin populismin väite liittyy ilmastoon ja siihen, että ihmisen toiminta ei vaikuta siihen millään tavalla. Se on ehkä paras esimerkki siitä, että populismin tarkoitus ei ole rakentaa vaan ainoastaan toimia vallan vaihtamisen välineenä. Ongelma on se, että populistit ei yhtään tiedä mitä tekevät jos saavat kansan luottamuksen ja pääsevät päättäville paikoille. 

Brexit – Mitä me oikein tehtiin? 

Brexit on ehkä paras esimerkki miten populismi voi pahimmillaan toimia. Populistisen politiikan avulla saatiin EU jäsenyys ja sen tuomat hyödyt näyttämään kyseenalaiselta. Sen polttoainetta oli silkka populismi jossa kansalle uskoteltiin, että Englannin maksamat jäsenmaksut olivat riistoa kansalta. EU:sta maalattiin byrokraattinen koneisto joka käyttää aikansa mittaamalla banaaneja ja jonka tarkoitus on viedä jokaisen maan itsenäisyys. Siitä seurasi äänestys jonka tuloksen kaikki tietävät. Uskon, että asian tukijat ja alullepanijat pelästyivät tulosta, koska suunnitelmaa jatkolle ei yksinkertaisesti ollut. Politiikan yksi suurimmista haasteista on näyttää kansakunnille suunta ja merkitys. Sen takia puolueiden yksi tärkein anti on aina ideologia ja malli yhteiskunnasta jota halutaan toteuttaa. 

Populismi on politiikan pikaruokaa 

Populismilla on poliittisessa toiminnassa paikkansa. Kaikki poliitikot käyttävät silloin tällöin populistisia keinoja eri näkemysten havainnollistamisessa ja huomion herättämiseen. Nämä heitot on poliitikoille yleensä loppujen lopuksi ongelmia koska lehdistö tarttuu niihin ja kärjistää viestiä edelleen. Populismi muuttuu ongelmaksi siinä vaiheessa kun sitä tarjotaan yhteiskunnan suunnaksi kuten esimerkiksi Perussuomalaiset nyt Suomessa tekee. Viesti on lyhyt ja kiteyttää sen miten populismi kansassa toimii. Kerrotaan, että Suomi on Euroopan unionin nettomaksaja. Viesti on siis se, että jäsenyys maksaa meille ja se raha on joltakin pois. Viestiin lisätään tavoite, että Euroopan unionin pitäisi olla “löyhä” kaupallinen yhteenliittymä joka ei maksa mitään mutta joka tuottaa jotenkin ihmeellisesti kaikille hyötyjä. 

Onko Euroopan unioni meille hyödyllinen? 

Totta kai on. Maksaako Euroopan unionin jäsenyys meille jotain? Totta kai maksaa. On mieletöntä puhua siitä, että se ei maksaisi. On mieletöntä pitää lähtökohtana sitä, että jokaisen maan tulisi olla nettosaaja. Se olisi melko hankala yhtälö. Populistinen politiikka nostaa kepin nokkaan vain jäsenmaksut ja säännöt joita eu parlamentti laatii. Totta kai osa lainsäädännöstä ja säännöstöstä on sellaisia jotka olisi voinut jättää tekemättä tai ne olisi voinut tehdä eri tavalla. Ihan sama poliittinen realismi meillä on vastassa jokaisessa hallintoelimessä joka laatii lakeja. Ihmiset laativat lait ja ihmiset tekevät virheitä. 

Mitä hyötyjä me sitten saamme Euroopan unionista? Katsotaan suurta kuvaa. Suomi on pieni maa jonka sijainti on suhteellisen syrjäinen. Meidän kansa on kekseliästä, hyvin koulutettua ja ahkeraa mutta meitä on lukumääräisesti kovin vähän. Ilman Euroopan unionien kaltaisia instansseja me emme pääsisi osallistumaan suuriin päätöksiin ja olemaan mukana kehityksessä. Euroopan unionin suurimmat hyödyt ovat monelle näkymättömiä. Nyt ja etenkin tulevaisuudessa menestyksen ratkaisee osaaminen ja kyky verkottua, sekä tehdä yhteistyötä. Suomen talous ei voi olla globaali veturi ja sen takia meidän tulee keskittyä omiin vahvuuksiin, eikä populismin tavoin haaveilla jostain mitä me emme ole tai joksi emme voi tulla.

Vuoropuhelua, malttia ja ymmärrystä

Demokratia näyttäytyy monelle pitkästyttävänä ja vaikeasti seurattavana. Poliitikot puhuu usein asioista joita on vaikea hahmottaa ja ymmärtää niiden vaikutusta omaan elinpiiriin. Poliitikot ovat julkisuuden henkilöitä joiden virheet ja henkilökohtaisen elämän käänteet ovat lehtien palstoilla. Osallistuminen poliittiseen keskusteluun ja oman vaikutuksen tuominen siihen on haastavaa ja pitkäjänteistä työtä. Sitä ei voi tehdä ilman näkemystä ja valmiutta antaa osa itsestään julkiseksi.

Demokratia on meille tärkeämpi kuin edes arvaammekaan. Vaikka siinä on ongelmansa niin ilman demokratiaa meidän talous ei kehity ja meillä ei yksinkertaisesti ole hyvinvointia. Ilman demokratiaa hyvinvointi kuuluu vain harvoille ja loput lymyilee maakuopissa. Demokratia on viitekehys ja toimintamalli johon yhdistetään eri puolueiden ideologiat, aatteet ja näkemykset käytännön toimista. Demokratia on jatkuvaa vuoropuhelua ja ratkaisun etsimistä. Demokratiaa kannattava henkilö ei tiedä kaikkea ja ole kaikkien alojen asiantuntija vaan hakee aina vuoropuhelun kautta ratkaisua.

Populistinen päätös

Kuten jo mainitsin niin jokainen politiikassa toimiva käyttää silloin tällöin populismia. Minä päätän tämän kirjoituksen esimerkkinä populismista ja toivon, että mietitte sanomani sisältöä ja sen ristiriitaa.

”Minä pyrin Euroopan unioniin vastustamaan sen päätöksiä. Missä EU, siellä ongelma. Olen sitä mieltä, että osallistuminen jäsenmaksuihin ja vastuun jakamiseen jäsenvaltioden välillä on meiltä suomalaisilta pois. Me voimme osallistua yhteistyöhön mutta vain niiltä osin kuin me itse päätämme, me emme voi sitoutua yhteisiin sääntöihin. Meidän tulee kehittää Euroopan unionia suuntaan jossa jokainen jäsenvaltio päättää itse asioistaan ja sovimme yhteistyöstä joka ei velvoita tai rakenna mitään. Me uskomme siihen, että kyllä kansa tietää ja haluaa itse päättää kaikesta. Vastustan holhousta ja ihmisten paapomista. Kyllä kansa tietää, pulinat pois. Me populistit nousemme Europaan unionissa ja yhdistämme voimamme vastustaa sitä mihin olemme yhdessä pyrkimässä. Yhteinen kehitys ei kuulu kaikille. Jokaisen maan tulee olla vapaa. Kyllä kansa tietää. Me vastustamme vanhojen puolueiden tapaa käydä avointa dialogia. Vanhat puolueet ovat hukassa eikä heillä ole kehitykselle selvää suuntaa. Vain me tarjoamme vaihtoehdon. Äänestä vaihtoehtoa. Vanhat puolueet vain puhuvat ja käyttävät byrokratiaan sinun rahasi. Vain me teemme tekoja, vain me vastustamme ja tarjoamme vaihtoehdon. Kun me pääsemme valtaan niin…..niin….me olemme vaihtoehto”

]]>
0 http://nikoeskelinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275188-populismi-ja-eu#comments Euroopan unioni Europopulismi Eurovaalit 2019 SDP Sun, 28 Apr 2019 18:05:41 +0000 Niko Eskelinen http://nikoeskelinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275188-populismi-ja-eu