James Hirvisaari - Suomi on suomalaisten maa Kansanedustaja. Suora ja lahjomaton.

Kaikki blogit puheenaiheesta Paasto

Ramadan ei ole hyväksyttävä syy aivopestä lapsia paastolle

Sehän meinaa tulla känkkäränkkä, kun lukee Mellunmäen moskeijan imaamin, Abbas Bahmanpourin, näkemyksiä peruskouluikäisten lasten paastottamisesta:

"Bahmanpour sanoo, että paastoavien lasten levottomuus ja väsymys ovat normaali ilmiö: ”Kaikesta voi tehdä ongelman, mikäli niin haluaa. Järkevämpää olisi kuitenkin miettiä, miten koulut voisivat omalta osaltaan olla tukemassa muslimioppilaiden paastoamista."

Ramadan alkoi Iževskissä!

 

 

 Ramadan on alkaen tästä päivästä, tästä mustasta kuusta seuraavaan mustaan kuuhun. Silloin muslimit eivät syö aamuhämärän ja auringonlaskun välisenä aikana.


Ilmeisesti asuntolasiipeni asukkaista suurin osa viettää sitä. He ovat kotoisin mm. Irakista. 


Ramadanin merkitys on nimenomaan uskonnollinen. Painonhallinnan kannalta tällainen paasto on ongelmallinen tai ainakin runsaasti itsekuria vaativa. Päivän paaston seurauksena kun on kuulemma helposti liiallista ahmimista öisin. Tämä voi haitata myös yöunta.

Tuottavuushyppy Suomeen pätkäpaastoamisella

Miltä kuulostaisi jättää aamiainen ja lounas väliin työpäivänä ja syödä vasta klo 15 aikoihin ensimmäistä kertaa? Hullulta monen mielestä. Siinä voisi kuitenkin piillä yksi keino saavuttaa tuottavuushyppy ainakin tietotyöntekijöiden keskuudessa.

Paasto on eri uskonnoistakin tuttu perinne. Paastoamisen aikana syödään kevyempää ruokaa tai ruokaa syödään harvemmin. Tutkimusten mukaan paastolla voi olla hyödyllisiä terveydellisiä vaikutuksia niin aivoille kuin keholle. Kaloreiden rajoittaminen voi pidentää elinikää ja ehkäistä hermostosairauksia. 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä