James Hirvisaari - Suomi on suomalaisten maa Kansanedustaja. Suora ja lahjomaton.

Kaikki blogit puheenaiheesta Maakuntahallinto

Enää on vain 1 maaseudun puolue

Suomen Maaseudun Puolue (lyhenne SMP) oli suomalainen keskustapopulistinen puolue, joka henkilöityi pitkälti johtajaansa Veikko Vennamoon. SMP ajautui konkurssiin vuoden 1995 eduskuntavaalien jälkeen, ja sen seuraajaksi perustettiin Perussuomalaiset. 

Suomen Keskusta ei enää kuulu maaseudun puolueeksi luettavaan poliittiseen karttaan lähdettyään vihervasemmistolaiseen hallitukseen ajamaan maaseutua yhä alemmaksi. Jäljelle jäi vain yksi maaseudun puolesta puhuja, eli PerusSuomalaiset. 

Ihmissielun insinöörit ja humaanit hyveen signaloijat

Keneltäkään ei voinut jäädä huomaamatta, että hallitus kaatui sen itsensä kaivamaan kuoppaan, jonne humahti myös sote-uudistus. Juuri näin pitkin käydä, sillä uudistuksen kohtalo oli ”sosiaalisesti determinoitu”.

Hallituksen suurin virhe (1) oli kuitenkin pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden maahan päästö.

Toiseksi (2) suurin virhe oli Perussuomalaisten ahdistelu, ja kolmanneksi (3) suurin virhe Kokoomuksen ja Kepun antaman koulutuslupauksen pettäminen heti aluksi, jolloin ministerien silmissä vilisivät euron kuvat maahanmuuttokulujen kattamiseksi.

Maakunnille myös vastuuta junaliikenteestä

Toimittaja Timo Riistaniemi käsitteli (11.9.) ansiokkaasti vanhan rautatiekaluston uusiokäyttömahdollisuuksia. Mainittujen Joensuu – Pieksämäki/ Nurmes -junavuorojen lisäksi uudistetut Sm-yksiköt tosin kelpaisivat mainiosti myös vaihdottomalle yhteydelle Joensuu – Oulu. Näin junien sähkötekniikkakin tulisi hyödynnetyksi.  

Kerava – Nikkilä -henkilöjunayhteydestä

1. Johdanto

Tämä julkaisu on jatkoa selvityksilleni Sivurata plus: Haapamäen kolmiosta kumpuavaa aikataulu- ym. harjoitusta sekä Sivurata plus-kaksi: Haapamäen kolmiosta Saarijärvelle. Niissä pohdin, kuinka uusia henkilöjunayhteyksiä luodaan mahdollisimman vähäisin kustannuksin olemassa olevalla infralla.

Junat kulkemaan uusin ajatuksin

Äänekosken kaupunginjohtaja Tuononen on pettynyt, koska junahaaveet vaipuvat horisonttiin (Sisis 29.5.2018 ”Henkilöjunaliikenne ei ala vuoden alussa”). Ministeriön edustajan mukaan henkilöjunat edellyttävät tavarajunien yhteensovittamisen lisäksi useiden miljoonien investointeja ja aikaa niiden tekoon.

Sipoon henkilöjunat saa liikkeelle halvemmallakin kuin on esitetty

Nimimerkki Lukija (SiSa 3.5) on oikeassa epäillessään HSL:n vuonna 2015 tekemän selvityksen investointivaatimuksia. Esitän kuitenkin muutamia lisähuomioita.

Esitys: Maakuntahallintoon liittyvät poikkeamamenettelyt

Kirjoitus on kolmas osa esityksestä maakuntalain valmistelussa huomioitavaksi tarkoitetusta aloitteesta.

HJK:n junalla Jyväskylästä Saarijärvellekin

Tämä on jatkoa 22.1.2018 julkistamaani kirjoitukseen, jonka blogitiivistelmä kannattaa lukea ajatuksenjuoksun selvittämiseksi. Lyhykäisyydessään ajatus kulkee ikään kuin Haapamäen Junakolmio Oy (HJK) olisi valittu VR:n sijasta liikennöimään myös väliä Jyväskylä – Saarijärvi.

Ihmeellinen kummallinen Sote (Viekää Sote maaliin)

Edellisen hallituksen aikana, oliko näin, että kaikki puolueet asettuivat tukemaan Sotea(?). Sillä oli siis kannatus yli puoluerajojen, koska sitä pidettiin tärkeänä yhteisenä etuna Suomelle ja suomalaisille.

Samoin Sotella on tarkoitus turvata terveydenhuolto seuraavaksi 20-30:ksi vuodeksi eteenpäin ja samalla sallia porvarioikeistolle mahdollisuus tuoda yksityinen terveydenhuolto mukaan kuvioon.

Mitä sitten tapahtui?

Maakuntavaalit on peruttava

Sipilän hallituksen kaavailema aikataulu maakuntavaalien järjestämiseksi halveksuu suomalaista kansanvaltaista järjestelmää ja heikentää vakavasti sen legitimiteettiä. Tämänhetkisen aikataulun mukaan maakuntavaaleja koskeva lainsäädäntö tulee voimaan vasta kesäkuussa ja maakuntavaalit järjestettäisiin siitä noin neljän kuukauden kuluttua lokakuussa. Tällainen aikataulu näin merkittävälle muutokselle ja vaalien järjestämiselle ei ole hyväksyttävä.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä