James Hirvisaari - Suomi on suomalaisten maa Kansanedustaja. Suora ja lahjomaton.

Huippu-urheilu

Huippu-urheiluyksikölle haetaan johtajaa

Johtajaa haetaan, hyvä niin.  Vähemmän laadukas, edullisempikin Olympiamatkanjohtaja kelpaisi.  Pienen maan huippu-urheilun edellytykset luodaan sijoittamalla nuorisoon eikä johtajiin, jotta kaikilla  olisi mahdollisuus osallistua urheilutoimintaan pätevien valmentajien johdolla perheen varallisuudesta riippumatta.

Mitä sitten tulee tänään  soteen, sosiaaliseen terveytemme huoltoon, pieni valtio voisi  muodostua hallinnollisesti yhdestä maakunnasta .  Tällöin olisimme kaikki samassa asemassa,   savolaiset ja ahvenanmaalaisetkin.

 

Kaupallistuminen pilasi urheilun seuraamisen

On käynyt selväksi, että kaikki suomalaiset jotka haluaisivat seurata tulevien olympialaisten eri lajeja, eivät pysty sitä tekemään. Julkisuudessa on mainittu jääkiekko, joka on siirretty TV5-kanavalle joka ei näy meidänkään taloudessa. Tällä hetkellä ei ole tietoa, että tuleeko Ruotsin televisio avuksi tässäkin, se on mahdollistanut maailmancupin hiihtokisojen seuraamisen koska mikään muu meillä näkyvä kanava ei niitä välitä.

Kun kannabis passivoi ja tylsyyttää

Kaarlo Simojoki kertoo Hesarin jutussa suurimmaksi haitaksi, että isoin kannabikseen liittyvä riski on sen tylsistyttävä vaikutus.

Sinänsä hauskaa huomata, että rupeaa pelottelukeinot loppumaan., sitä mukaa mitä useampi valtio kannabista laillistaa, niin virkistyskäyttöä kuin lääkekäyttöä.

Linkki juttuun tässä: ”10 neuvoa kannabiksen turvallisempaan käyttöön” – THL julkaisi ensi kertaa ohjeistuksen, sillä asenteet pössyttelyä kohtaan lievenevät Suomessa

Kasvaako huippu-urheilun sponsorit puussa?

Iltasanomat uutisoi tänään (http://www.iltasanomat.fi/lumilautailu/art-2000005046177.html) , että lumilautailija Enni Rukajärvi "teki viime vuonna kovan ratkaisun. Hän lopetti yhteistyönsä urheilua isosti sponsoroivan energiajuomajätti Red Bullin kanssa. Valinta oli maailman kärkeen kuuluvan laskijan oma. – Sanotaan näin, että en pidä makeista juomista, ruokavaliotaan terveellisempään ja eettisesti kestävämpään suuntaan vuosien varrella muuttanut Rukajärvi muotoilee."

 

Valtion urheiluavustuksen eivät mene urheilijoille

Yle Urheilu teki mielenkiintoisen selvityksen suomalaisen urheilun rahoituksesta. Valtiohan jakaa merkittäviä summia rahaa urheilun tukemiseen, mutta raha ei näy itse urheilijoilla. Lajiliittojen tuki on kasvanut 64 % vuodesta 2002, mutta se on vain aiheuttanut sen, että järjestöjäärien palkat ovat nousseet ja organisaatiot ovat lihoneet. Urheilujärjestöissä työskennelleiden keskipalkka oli noussut vuodesta 2005 39 000 €:sta 51 000 euroon.

Huippu-urheilun tuet pitäisi lakkauttaa

Laihan olympiamenestyksen myötä eri tahot ovat vaatineet muutoksia Suomen huippu-urheilun resursointiin ja vallitseviin toimintatapoihin. Kalervo Kummola vaati resurssien keskittämistä valikoituihin lajeihin ja moni halusi keskittää urheiluseurojen resurssit lahjakkaimmille lapsille ja nuorille. Tässä olisi vielä yksi idea: lopetetaan kaikki huippu-urheilun tukeminen julkisista varoista.

Olympian kisojen perintö

Minulla olympialaisten seuraamiseen liittyy myönteisiä muistoja pienestä pitäen. Talvi - ja kesäolympialaiset ovat olleet pienen lapsen silmissä huikeaa aikaa, kun televisiosta on tullut kaikenlaisia mielenkiintoisia lajeja päivästä toiseen. Olympialaisten seuraaminen on edelleen mielenkiintoista, vaikka aikaa ei samalla tavalla olekaan enää niiden seuraamiseen. Talvi -ja kesälajit näyttäytyvät suomalaisin silmin yhtä mielenkiintoisilta.

Kunniaa elävillekin, eikä kuoleman jälkeen

Paavo Nurmea jotkut pitävät Suomen suurimpana urheilijana.  Minä en.  Tänään suurin on Lasse Viren.  Nurmi loi saavutuksensa ammattilaisesti aikana, kun muut juoksijat maailmalla olivat yliopistojen harrastelijoita ja afrikkalaisista ei vielä oltu kuultukaan.  Vireeniä vastassa olivat ammattilaiset maailmalta, kun Lasse loi juoksu-uransa  poliisityönsä ohessa.

Tämä kevennykseksi nykyisen poliittisen depatin sekaan.

 

Elämä, ongelmat ja lopputulos

Suommessa on monenlaisia ongelmia: työttömyys, työn teettämisen kannattamattomuus, sosiaaliturvan liian suuri kannuste hakeutua pois työelämästä, ihmisten syrjäytyminen, toimimattomat energiaratkaisut ja niin edelleen. Mutta näille kaikille tekijöille on yhteistä yksi tekijä. Kyseinen tekijän suhde kaikkiin yhteiskunnallisiin ongelmiin on mielettömän suuri ja sen nimi on ylimielisyys.

 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä