James Hirvisaari - Suomi on suomalaisten maa Kansanedustaja. Suora ja lahjomaton.

Uusi Suomi - Uutiset

Julkaise syötteitä
Updated: 31 min 40 s sitten

Antti Rinteen tärkein tavoite karkasi jo nyt? ”On korjattava enemmän kuin pari napsua”

9.6.2019 18:41

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n johtava ekonomisti Sami Pakarinen arvioi, että Antti Rinteen (sd) hallituksen linjaama tavoite 75 prosentin työllisyysasteesta vaatii noin 74 000 uutta työllistä.

”On korjattava enemmän kuin pari napsua, jotta kohdistuisi paremmin maalia kohti. Kannattaa muistaa, että hallitusohjelman mukainen tarve 60 000 työllisestä 75 prosentin työllisyysasteen saavuttamiseksi perustui todennäköisesti maaliskuun tietoihin. Maali karkaa, sillä viimeisimpien tietojen perusteella tarvittaisiin jo 74 000 työllistä lisää”, hän tviittaa.

Teollisuudelta kiitosta hallitusohjelmalle: ”Parempi kuin mitä pelättiin”

9.6.2019 12:56

Teknisen Kaupan Liiton asiamies Jan Sucksdorff toivoo lisää investointeja ja koulutusta tekniselle alalle.

Suomen tavaraviennin arvo oli tullin arvioiden mukaan vuonna 2018 lähes 64 miljardia euroa. Teollisuustuotteet muodostavat tästä tärkeän osan. Esimerkiksi vuonna 2017 Suomen tavaravienti oli Yhdysvaltoihin noin 4,1 miljardia euroa ja teollisuustuotteiden osuus tästä oli yli 95 prosenttia.

Tavaraviennistä merkittävä osa koostuu erilaisista metalliteollisuuden tuotteista, kuten koneista, laitteista, kulkuneuvoista ja metalleista.

SAK:n ekonomisti sivaltaa hallitusohjelman arvostelijoita: ”Harhaanjohtavaa”

9.6.2019 12:25

SAK:n ekonomisti Patrizio Lainá avaa hallitusohjelmaa sosiaalisessa mediassa ja ihmettelee työllisyystavoitteeseen kohdistunutta arvostelua. Hän moitti kritiikkiä harhaanjohtavaksi.

Antti Rinteen (sd) hallituksen tavoite on 75 prosentin työllisyysaste vuoteen 2023 mennessä, kun ennusteiden mukaan työllisyysaste on vaalikauden lopussa 73,8 prosenttia ilman uusia työllisyyttä parantavia keinoja.

Asiantuntija perkasi hallitusohjelman sote-liitteen: ”Varsin kyseenalaista, saadaanko noilla summilla toteutetuksi”

9.6.2019 11:25

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin hallintoylilääkäri, Helsingin yliopiston terveysoikeuden professori Lasse Lehtonen arvioi, ettei Antti Rinteen (sd) hallituksella ole varaa sote-uudistuksen toteuttamiseen.

 Hän viittaa hallitusohjelman liitetaulukkoon 3.6.1, jossa on kuvattu sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistukseen käytettävissä oleva lisärahoitus. 

Antti Rinteen hallituksen valtiosihteerien määrä hämmästyttää: ”Tämä kaikki maksaa ja paljon”

9.6.2019 10:46

Antti Rinteen (sd) hallituksen avuksi ollaan nimittämässä 15 valtiosihteeriä. Asiasta uutisoi sunnuntaina STT.

Edellinen Juha Sipilän (kesk) hallitus nimitti aikoinaan vain neljä valtiosihteeriä: yhden pääministerille ja yhden kutakin hallitusryhmää kohti.

Jari Lindströmiltä neuvo Antti Rinteelle: ”Siinä tapauksessa on uskallettava tehdä päätöksiä”

9.6.2019 09:48

Entinen työministeri Jari Lindström (sin) varoittaa uutta pääministeri Antti Rinnettä (sd) kolmikannasta sellaisessa tapauksessa, jossa kolmikanta ei pääse yksimieliseen esitykseen. 

Poliisi selvittää edelleen Esperi Caren tapausta: ”Kyseessä on erittäin laaja kokonaisuus”

9.6.2019 09:18

Pohjanmaan poliisilla on yhä menossa esiselvitys hoivayhtiö Esperi Caresta. Ne juontuvat kahdesta tukintapyynnöstä, jotka jätettiin alkuvuodesta poliisilla alkuvuonna.

Ylen mukaan poliisia on pyydetty selvittämään ovatko Esperi Caren työntekijät syyllistyneet rikoksiin. Toisen tutkintapyynnöistä jätti eläkkeellä oleva poliisi Kari Pajarinen. Se liittyy Kristiinan kaupungin tapahtumiin. Siinä pyydettiin tutkimaan Kristiinankaupungissa Hoivakoti Ulrikaa ja sekä yhtiön toimintaa laajemmin.

Tällainen on Timo Harakan noin 180 000 €:n osakesalkku: 26 Helsingin pörssiin listatun yhtiön osakkeita

8.6.2019 16:25

Työministeriksi nousseen Timo Harakan (sd) sijoitussalkussa on pitkä liuta suomalaisia pörssiyhtiöitä.

Euroclear Finlandin omistustietorekisterin mukaan Harakalla on salkussaan kaikkiaan 26:n Helsingin pörssiin listatun yhtiön osakkeita.

Harakka luottaa hajauttamiseen, ainakin mitä tulee toimialoihin. Työministerin salkussa on muun muassa konepajateollisuutta, päivittäistavarakauppaa, verkkoyhtiön osakkeita sekä media- ja metsäteollisuusyhtiöiden osakkeita.

Sininen tulevaisuus valitsi uuden puheenjohtajan – ”Meitä tarvitaan tarjoamaan vaihtoehto”

8.6.2019 15:43

Rääkkyläläinen poliisi Kari Kulmala on sinisen tulevaisuuden uusi puheenjohtaja. Hänet valittiin tehtävään puoluekokouksessa Espoossa lauantaina. 

Sinisten edellinen puheenjohtaja Sampo Terho ei pyrkinyt jatkokaudelle, vaan on kertonut jättävänsä päivänpolitiikan. 

Anna-Maja Henrikssonin ulostulo hallitusneuvotteluista: ”Kuvitelkaa mitä olisi tapahtunut, jos olisimme kuunnelleet heitä”

8.6.2019 15:21

Rkp:n puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson sanoo, että puolue tuomittiin häviäjäksi hallitusneuvotteluiden alkaessa, mutta kun neuvottelut päättyivät, puolue poistui hänen mukaansa Säätytalolta suurena voittajana.

”Rkp tuomittiin häviäjäksi heti alkumetreillä. Mutta kun pilli soi hallitusneuvotteluiden jälkeen ja tulos oli valmis, hallitusohjelma puhui puolestaan. Liberaali ja porvarillinen rkp oli suuri voittaja”, hän sanoi puheessaan rkp:n puoluekokouksessa Vaasassa lauantaina.

Italiassa repesi uusi riita laittomaksi tuomitusta hankkeesta: ”Kyse ei ole valuutasta vaan hätäsuunnitelmasta”

8.6.2019 12:55

Italian hallituksessa on puhjennut uusi riita niin sanotuista mini-boteista, jotka Euroopan keskuspankin EKP:n pääjohtaja Mario Draghi tuomitsi torstaina yksiselitteisesti joko laittomiksi tai uudeksi velkaantumisen muodoksi.

”Niihin (mini-boteihin) on jo otettu kielteinen kanta. Lisävelasta ei tarvitse edes puhua ja toinen vaihtoehto – rinnakkaisvaluutta-, on selkeästi jotain sellaista, jota yksinkertaisesti ei voi tehdä”, Italian valtiovarainministeri Giovatti Tria sanoi medialle G20-kokouksen yhteydessä Tokiossa viitaten suoraan Draghin lausuntoon.

Li Andersson: ”Hankehumppaa koskeva kritiikki on meillä hyvin tiedossa”

8.6.2019 11:57

Uusi opetusministeri Li Andersson (vas) vastaa Twitterissä arvosteluun hallitusohjelman tulevaisuusinvestoinneista. Hän sanoo, että tulevaisuusinvestointirahoitus on koulutuksessa tarkoitus käyttää muun muassa laatua ja tasa-arvoa vahvistaviin monivuotisiin hankkeisiin.

”’Hankehumppaa’ koskeva kritiikki on meillä hyvin tiedossa ja tarkoitus on käyttää tätä investointirahoitusta tavalla, joka huomioi kritiikin. Ohjelmassa myös osoitetaan myös pysyvää lisärahoitusta koko toiselle asteelle”, Andersson kommentoi. 

Meteorologi ihmeissään ensi viikon sääennusteesta: ”En muista urani aikana montaa kertaa nähneeni”

8.6.2019 11:37

Forecan meteorologi Joanna Rinne sanoo, että ensi viikon sääennusteiden epävarmuus on suurinta, mitä hän muistaa nähneensä. 

”Realistisia vaihtoehtoa ovat sekä kalseus, jopa lumisade, että tämänhetkisiäkin kuumemmat helteet”, Rinne toteaa Forecan blogissa.

Ryöpytys jatkuu: ”Hallitusohjelman menettely on rumaa ja valheellista”

8.6.2019 10:40

Kokoomuksen kansanedustaja, ekonomisti Juhana Vartiainen ruotii pääministeri Antti Rinteen (sd) hallituksen ohjelmaa poikkeuksellisen suorin sanoin blogissaan. Vartiainen puuttuu erityisesti siihen, että hänen analyysinsä mukaan hallitus lupaa pidättäytyä menolisäyksistä, jos työllisyys ei kasvakaan. 

Tuore valtiovarainministeri Mika Lintilä väläyttää rankkoja leikkauksia HS:ssa: ”Ilman tätä kirjausta hallitusta ei olisi”

8.6.2019 09:58

Tuore valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk) sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa, että kaikki hallituspuolueet, eli sdp, keskusta, vihreät, vasemmistoliitto ja rkp, ovat tarvittaessa valmiita mittaviin julkisen talouden leikkauksiin. 

Pääministeri Antti Rinteen (sd) hallituksen tavoite on 75 prosentin työllisyysaste vuoteen 2023 mennessä. 

Ennusteiden mukaan työllisyysaste on vaalikauden lopussa 73,8 prosenttia ilman uusia työllisyyttä parantavia keinoja.

”Katastrofi on torjuttu, mutta ongelma ei ole kadonnut” – Donald Trump perui Meksiko-uhkauksensa

8.6.2019 09:39

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on perunut uhkauksensa Meksikolle asetettavista viiden prosentin tuontitulleista. 

”Voin tyytyväisenä kertoa, että USA on päässyt sopimukseen Meksikon kanssa. Maanantaille suunnitellut tullit on näin ollen peruttu. Meksiko on vastaavasti luvannut voimakkaita toimia maahanmuuton rajoittamiseen”, presidentti tviittasi.

 

Jyrki Katainen hehkuttaa Jutta Urpilaista: ”Erittäin hyvä komissaariehdokas Suomelle”

8.6.2019 09:06

EU-komission varapuheenjohtajan tehtävät seuraavan komission valinnan yhteydessä jättävä Jyrki Katainen ei säästele ylisanoja kehuessaan seuraajaehdokastaan Jutta Urpilaista (sd). Kataisen mukaan Urpilainen on Suomelle erinomainen ehdokas, jolla on kokemusta euroryhmästä ja valtiovarainministeriön ECOFIN-neuvostosta.

Keskon pääjohtaja ihmeissään Pirkka- ja Rainbow-kirjauksesta: ”Elämme kuitenkin markkinataloudessa”

7.6.2019 17:11

Keskon pääjohtaja Mikko Helander ei ole vielä saanut selvyyttä Antti Rinteen (sd) hallitusohjelman kirjaukseen, jolla halutaan puuttua kauppaketjujen omiin merkkeihin eli private label -tuotteisiin.

Suomessa tunnettuja private label -tuotteita ovat K-ryhmän Pirkka ja K-menu -tuoteryhmä sekä S-ryhmän Rainbow-tuotevalikoima.

Jyrki Katainen varoittaa: Mayn seuraajalla edessään umpikuja

7.6.2019 15:55

Väistyvän EU-komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen varoittaa Theresa Mayn seuraajaa umpikujasta.

Katainen muistuttaa Kauppalehden ja Uuden Suomen ohjelmassa ”Aamiaisella Jari Korkin kanssa”, että EU ei aio neuvotella Britannian kanssa uutta erosopimusta, mitä konservatiivipuolueen johtajaehdokkaat ovat vaatineet.

Koska Britannian parlamentti taas on torjunut niin sanotun kovan brexitin ilman sopimusta, on maa Kataisen mielestä umpikujassa.

Katainen kommentoi haastattelussa myös Jutta Urpilaisen (sd.) komissaariehdokkuutta ja omia tulevaisuudensuunnitelmiaan.

Kärnä ei saa vastakaikua – Antti Rinne USU:lle: ”Krista Mikkonen totesi faktan”

7.6.2019 14:28

Pääministeri Antti Rinne (sd) ei näe tarvetta käydä pelisääntökeskustelua hallituksen sisällä. Hän kommentoi asiaa Uutissuomalaiselle.

Sivu « 3 | 4 | 5 | 6 | 7 »

Toimituksen poiminnat