James Hirvisaari - Suomi on suomalaisten maa Kansanedustaja. Suora ja lahjomaton.

Eduskuntatyöstä

Työtehtävät eduskunnassa ovat monipuolisia. Kansalaisille näkyvin osa lienee täysistunnot, jotka ovat katsottavissa internetin välityksellä ja osa niistä myös televisioidaan. Jotakuta saattaa hämmästyttää se, että pitkässä täysistunnossa salissa saattaa olla vain muutamia edustajia. Istuntoa voi kuitenkin seurata myös oman työhuoneen televisiosta, jolloin on mahdollista samalla tehdä muitakin hommia.

Hyvin vähän puheenvuoroilla kuitenkaan muihin vaikutetaan. Se on ehkä enemmänkin jonkinlaista teatteria ja esiintymistä äänestäjille. Monet ilmiselvästi nauttivat äänessä olemisesta, ja onhan esimerkiksi debatissa mahdollisimman terävä argumentointi jonkinlainen taitolaji. Itse olen käyttänyt puheenvuoroja tähän mennessä alle kymmenen kertaa, en puhu puhumisen vuoksi vaan käytän puheenvuoroja silloin, kun käsittelyssä on itselleni erityisen tärkeä asia.

Valiokuntien kokoukset vievät suuren osan kansanedustajan työpäivästä. Lisäksi kokousten ulkopuolella paksuihin asiakirjapinkkoihin perehtyminen vie aikaa yllättävän paljon. Aineiston läpikäymisessä avustaja tulee todellakin tarpeeseen. Eduskunta-avustajan toimenkuva onkin hyvin laaja, kattaen paitsi käytännön sihteerin työt myös osallistumisen poliittiseen taustatyöskentelyyn monin tavoin.

Yhteydenottoja sähköpostilla tulee päivittäin erittäin paljon, useita kymmeniä. Valitettavasti niihin kaikkiin on mahdotonta ehtiä perehtymään, mutta henkilökohtaisiin viesteihin olen pyrkinyt vastaamaan.

Kutsuja erilaisiin tilaisuuksiin sataa kaatamalla. Niistäkin on vain kylmän viileästi valittava ne, jotka erityisesti kiinnostavat tai muutoin liittyvät joko omaan valiokuntatyöhön tai esimerkiksi oman maakunnan  asioihin. Maakunnan kansanedustajat kokoontuvatkin säännöllisesti maakuntajohtajien järjestämiin palavereihin. Viime viikolla olimme vierailulla ELY-keskuksessa ja tällä viikolla osallistumme liikenneseminaariin.

Vaikka kansanedustajan työskentely tapahtuu enimmäkseen piilossa, tärkeimmät toiminnot kuitenkin ovat näkyvillä, sillä esimerkiksi kaikki puheenvuorot ja ”valtiopäivätoimet” löytyvät internetistä. Valtiopäivätoimia ovat muun muassa kirjalliset kysymykset, lakialoitteet ja talousarvioaloitteet. Lukemattomiin aloitteisiin olen laittanut nimeni yhdeksi allekirjoittajaksi. Alla on luettelo omista kirjallisista kysymyksistäni ja kahdesta talousarvioaloitteesta:

 

KIRJALLISET KYSYMYKSET:

 

1.  KK 452/2011 vp

Kirjallinen kysymys: 4G-verkon käyttömahdollisuuksien varmistaminen
(Hirvisaari, James /ps)

Keskeiset asiakirjat: KK 452/2011 vp

 

2.  KK 415/2011 vp

Kirjallinen kysymys: Fortumin ydinvoimalan toiminnan turvaaminen Loviisassa
(Hirvisaari, James /ps)

Keskeiset asiakirjat: KK 415/2011 vp

 

3.  KK 383/2011 vp

Kirjallinen kysymys: Yleisradion ja FST5-kanavan rahoitus
(Hirvisaari, James /ps)

Keskeiset asiakirjat: KK 383/2011 vp

 

4.  KK 351/2011 vp

Kirjallinen kysymys: Saamenkielisten uutisten lähetysaika Ylen TV-kanavilla
(Hirvisaari, James /ps)          

Keskeiset asiakirjat: KK 351/2011 vp

 

5.  KK 308/2011 vp

Kirjallinen kysymys: Työllistyneiden maahanmuuttajien epätasa-arvoinen kohtelu
(Hirvisaari, James /ps)

Keskeiset asiakirjat: KK 308/2011 vp

 

6.  KK 307/2011 vp

Kirjallinen kysymys: Biokaasun käytön edistäminen liikenteessä
(Hirvisaari, James /ps)

Keskeiset asiakirjat: KK 307/2011 vp

 

TALOUSARVIOALOITTEET:

 

1.  TAA 79/2011 vp

Talousarvioaloite: Määrärahan osoittaminen Riihimäen kolmioraiteen rakentamiseen
(Hirvisaari, James /ps ym.)

Keskeiset asiakirjat: TAA 79/2011 vp

 

2.  TAA 78/2011 vp

Talousarvioaloite: Määrärahan osoittaminen Kopsuontien (mt 3132) peruskorjauksen jatkamiseen
(Hirvisaari, James /ps ym. )

Keskeiset asiakirjat: TAA 78/2011 vp

 

Asiakirjat löytyvät eduskunnan internet-sivuilta.

Myös media seuraa tarkasti kansanedustajien tekemisiä. Median kohtaaminen on yksi osa kansanedustajien työnkuvaa. Median kautta informaatio välittyy kansalaisille. Valitettavasti lehtikirjoittelu on liian usein sensaatiohakuista ja suorastaan epäreilua viestintää. Jokainen edustaja kuitenkin luo itselleen sopivat suhteet toimittajiin. Itse olen asettanut tiukat rajat esiintymiselleni julkisuudessa. En suostu toimimaan lehtimiesten ehdoilla. Siitä huolimatta medianäkyvyyttä on ollut kohdallani enemmän kuin riittävästi.

Olen kritisoinut mediaa ankarasti ihan tarkoituksella. Ja ihan tarkoituksella olen käyttänyt voimakasta ja värikästä kieltä, jotta asiaani tartuttaisiin. Sanomani on noussut julkisuuteen, ja viestini on mennyt perille. Olen halunnut ravistella mediakenttää, ja toivottavasti sillä on ollut edes jonkinlaista vaikutusta journalismin laatuun. Mediakritiikki oli myös vaaliohjelmassani.

Samoin en ole ollut henkilökohtaisella tasolla erityisen pahoillani maahanmuuttopolitiikan kritiikistäni syntyneestä oikeuskäsittelystä. Olen halunnut nostattaa keskustelua sananvapaudesta ja muka kielletyistä aiheista. Vaikka olenkin sitä mieltä, että kyseinen keskustelu ei kuulu oikeussaleihin, prosessi on jo nyt tehnyt tehtävänsä. Osallistuminen yhteiskunnallisiin keskusteluihin on kaiken kaikkiaan tärkeä osa kansanedustajan tehtävänkuvaa.

Linja pitää.

 

jameshirvisaari.com

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Edustaja Hirvisaari,

Sinänsä hyvä selostus kansanedustajan työstä.Varmasti tarpeellinen monelle,joka ei tiedä tai osaa ymmärtää.
Muutama huomio...kun sanotte täysistuntojen olevan teatteria,esiintymistä kansalle ja äänestäjille,niin mikä onkaan sen esityksen ensivaikutus
katsojaan.Tyhjä lava muutamaa esiintymisvuoroaan odottava salissa,yksi
pöntössä puhumassa ties mistä asiasta,itselleen tärkeästä asiasta.Ei
mitenkään välttämättä kansan asiasta.Sanotte itsekkin aktivoituneenne
allekirjoitukseen asti itsellenne tärkeässä asiassa.Entä kansan ja niitten vähäosaisten asiat,joita puolueenne ja sitämyöten sen kansanedustajat suureen ääneen peräänkuuluttavat.Pienen ja vähän suuremmankin kansanosan asiat.Kun katson tuota laittamaanne "ansiolistaanne" huomaan,etten löydä sieltä asiaa vanhusten,lasten,syrjäytyneitten,tai ylipäätänsä mitään oikeaa todellista
ongelmaa,joka jotenkin sivuaisi pientä ihmistä,tai niitä heidän asioitaan,joita puolueenne on luvannut edesauttaa.Onko niin,ettei kukaan ole tehnyt varsinaista työtä,jonka voisitte sitten allekirjoittaa.Jos ei niin miksi,ette avustajanne kanssa tekisi sitä itse???
Mitä ihmettä tekee jonkin Kopsuontien korjausmäärärahat eduskunnassa.
Missä ihmeessä tuollainen paikka on? Kotikylässännekö vaiko peräti
kotikatunne tai mökkitienne?Jokatapauksessa mitä ilmeisemmin itsellenne
tärkeä asia.Tiekorjauksethan yleensä hoidellaan kuntatasolla.
Ikävää on se,että puolueenne puheenjohtajan esimerkin mukaisesti suurta puhetta riittää ja teot on onnettoman pieniä ja ainoastaan itselle tärkeitä.Puolueenne sisällä näyttää hommat olevan sekaisin.
Mielenkiintoista nähdä tuleeko jokin muutosjytky vai jatkuuko diktatorinen sanelupolitiikka edelleen.Pelkään,että puolueenne hajoaa,
joten säilyttääkseen oman asemansa kannattaa olla tarkkana.Jatkuvuus
taataan sillä,että kansa näkisi oikeitakin tekoja.

Käyttäjän jameshirvisaari kuva

Mainitut talousarvioaloitteet ovat Hämeen kansanedustajien yhteisiä, ja niitä oli viime syksynä hieman toista kymmentä. Noissa kahdessa olen itse ensimmäisenä allekirjoittajana, joten ne tulevat minun nimiini, ja toinen niistä eli kyseinen Kopsuontie on Asikkalassa eli kotikunnassani.

On normaalia, että kansanedustajat tekevät talousarvioaloitteita oman maakuntansa tiehankkeista. Niitä on lukematon määrä, ja vain aniharvoin ne menevät läpi. Kopsuontiestä on tehty yhteisiä aloitteita jo noin kymmenen vuoden ajalta.

Tänään olin Lahdessa liikenneseminaarissa. Mukana oli myös liikenneministeri Kyllönen (joka on muuten todella mukava ja välitön nainen). Todettiin, että Lahden eteläisen kehätien (VT12) rakentaminen on Hämeen tiehankkeista ykkössijalla. Toivomme, että tulevan kevään liikennepoliittisessa selonteossa se on toteutettavien listalla.

Kiellettyjä keskustelunaiheita ei ole. Rivikansalaisen näkökulmasta on syntynyt vaikutelma, että olet hakemalla hakenut sananvapauden rajoja päätyen kohtuuttomiin ylilyönteihin. Kyllähän niilläkin kannattajien mielenkiintoa voi pitää yllä, mutta sananvapaudesta voi joutua maksamaan, miten sen nyt sanoisi, käyttömaksua.

Käyttäjän gagarin kuva

Siperia opettaa!

Muistaakseni sinäkin olet ollut perussuomalaisten rivimiehenä aikoinaan kritisoimassa kansanedustajien laiskuutta ja heidän etujaan, mm. avustajien käyttöä, y.m.

Jos muistan väärin etkä ole ollut, niin ainakin monet hengenheimolaisistasi, jopa nykyisistä avustajistasi.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja