James Hirvisaari - ankaraa kritiikkiä Kansanedustaja (PS Häme)

Hyvällä mielellä joulun viettoon!

Joulu on jo ovella. Vuosi on pian pulkassa. Äärimmäisen värikäs ja mielenkiintoinen vuosi on ollut. Sanomani jakaa mielipiteitä. Jos poliittiset vastustajat raivoavat, olen tainnut jossakin onnistua. Itse en kritiikistä hermostu vaan päinvastoin. Iloitsen siitä, että olen kyennyt synnyttämään keskustelua. Erityisesti iloitsen siitä, että olen löytänyt paljon samanmielisiä. Jopa oikeuslaitos auttaa minua etsinnässä.

Julkisuuden henkilön ja poliitikon on aivan välttämätöntä kestää arvostelua. Minä en ainoastaan kestä vaan myös kiitän arvostelijoitani. Mitä älykkäämpi opponentti, sitä parempi lopputulokselle. Jokainen kritiikki sisältää ainakin yhden huomioon otettavan näkökulman. Tarkastelen palautetta sumean logiikan periaatteiden mukaan.

Mediaa ja lehtimiehiä olen kritisoinut ankarasti. Mediavallan väärinkäyttöhän oli yksi vaaliteemoistani. Olen pysynyt linjassa ja aion edelleenkin pysyä. Yhteiskunnassa vaikuttaa ikäviä voimia, jotka vääristävät totuutta ja jopa yrittävät rajoittaa sanomisen ja kirjoittamisen vapautta. Yhteiskuntamme kaipaa hengen puhdistusta.

Yksityishenkilönä olen ihan tavallinen tallaaja. Poliitikkona olen kanavana kansalaismielipiteelle. Kansalaismielipidettä olisi kuunneltava enemmän kaikessa päätöksenteossa. Siihen pyrin omasta puolestani antamaan mahdollisuuden jatkossakin.

Diana Krallin upean jazz-kappaleen myötä Rauhaisaa Joulua Kaikille!

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän leskinen kuva

"Yhteiskuntamme kaipaa hengen puhdistusta." Hyvä just noin!

Kiitos sinulle ja koko perussuomalaiselle eduskuntaryhmälle ahkerasta ja ryhdikkäästä työstä, yhteisen Suomemme hyväksi!

Joulun rauhaa ja siunattua Uutta Vuotta!

Leppoisaa Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta James,

Satchmo & White Christmas

http://www.youtube.com/watch?v=0Jx0yDTrot4

Käyttäjän aputoimittaja kuva

Hyvä James.

Kaiken muun lisäksi sinulla on erinomainen musiikkimaku.

Sinä ja pääsääntöisesti koko Perususuomalaisten eduskuntaryhmä (Hakkarainen mukaan lukien) olette oikeita KANSAN EDUSTAJIA. Teillä on kanttia sanoa ruma sanakin, niin kuin se on.
Kuten kansalaisetkin. Te puhutte siis kansan kieltä ja kansan äänellä.

Sitä samaa ei voi sanoa vanhojen puolueiden kansanedustajista, sillä he ovat puolueidensa edustajia eduskunnassa. Ei kansan edustajia.

He tekevät niin, kuin heidän puolueensa haluaa ja määrää, ei niin, kuin heidän valitsijansa haluavat.

Istuisiko nykyinen Kataisen hallitus enää, jos esim. ps:n välikysymyksen luottamusäänestyksessä kaikki kansanedustajat olisivat äänestäneet heitä vaaleissa äänestäneiden toivomalla tavalla? Tuskin.

Hyvää ja rauhaisaa joulua!

Hupsista James, korjasin Christmas, ts. perään puuttuvan S-kirjaimen ja koko kommentti katosi.

Joulu tulla jolkuttelee vaikka Näsijärvellä ei olekaan jäätä, eikä junttapullan päälläkään paljon voita. Seppo lupasi lähettää voita Ranskasta ellei voitilanne korjaannu.

Seija

Käyttäjän reijotossavainen kuva

Leppoisaa joulua ja menestyksellistä uutta vuotta!

Käyttäjän ZY819Xx kuva

Hyvät joulut täältäkin. Katsoin että Soini tulee tänne 9.1 2012 ja menen moikkaan.

Jouluoljille pikkuhiljaa viettämään impivaaralaista joulua ... toivottavasti sahti ei lopu kesken.

Valkoista joulua koko perheelle

James, Erkki Tantulla on piirros, jossa isäntä sanoo etten minä pakanalähetykselle mitään anna, mutta tuokaa tänne yksi pakana niin käännytän sen heti. Teretulemast niin teen sinusta kokoomuslaisen.

Käyttäjän Hermits kuva

Hyvää joulua Jamesille perheineen!

Hyvää joulua myös täältä itärajalta!

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja