Sanomisen vapaus – ja vaikeus

Viime vuosina
Suomi on jatkuvasti saanut Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimelta
langettavia tuomioita enemmän kuin muut Pohjoismaat yhteensä. Suomen
tuomiot tulevat liian pitkistä oikeudenkäynneistä ja sananvapauden
rikkomisesta.

Perehtyminen yksittäisiin tapauksiin nostaa esiin yllättävän seikan:
Suurin osa EIT:n langettavista päätöksistä on koskenut
tiedotusvälineiden Suomessa saamia tuomioita kunnianloukkauksista.
Media itkee oman sananvapautensa perään hyvin herkästi, jos se
joutuu korvausten maksajaksi. Samaan aikaan samat mediat ovat
kotimaassa suureen ääneen saarnaamassa sananvapauteen kuuluvasta
vastuusta ja vaativat jokaista kansalaista jättämään sanomatta
kaiken sen, mistä joku saattaisi saada päähänsä loukkaantua.

Oma valitukseni on parhaillaan EIT:n käsittelyssä. Vetoan siinä
Suomen lainsäädännön epätarkkuuteen. Leimoja lyödään löyhin
perustein käsittämättömän vakavilla rikossyytteillä. Isänmaata joka
solullaan kunnioittavan ja oikeudentuntoisen miehen on mahdotonta
hyväksyä syytettä, joka langetetaan blogikirjoituksesta kategoriassa
”Sotarikokset ja rikokset ihmisyyttä vastaan”.

Minua sanotaan rohkeaksi sen vuoksi, että ”uskallan” sanoa ääneen
sen, mitä moni ajattelee. Vuosikymmenten aivopesu sen hyväksi, että
koko maailma ajattelisi ihmisyydestä, älykkyydestä, vapaudesta,
itsenäisyydestä ja oikeuksista vasemmistolaisin lähtökohdin on
saanut hämmästyttävän paljon jalansijaa. Hiljainen hivutus on
muuttanut oppikirjoja, ja niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin,
jopa älykkyystestejä. Iso osa ihmisistä ihan vilpittömästi uskoo,
että kaikkien hyvien ihmisten on pakko ajatella, että globalisaatio
on hyvä asia ja monikulttuurisuus väistämätöntä.

Tämän kiistäminen ei vaadi minulta minkäänlaista rohkeutta. Olen
pelkästään hämmästynyt siitä, että niin iso osa ihmisistä on mennyt
tähän halpaan ja sallii oman elämänsä ja elämisen tasonsa tuhoamisen
vain sen takia, että tietyn ideologian omaavat ihmiset ovat olleet
riittävän vallanhimoisia riittävän kauan.

Minulta on kysytty, miksi vastaan medialle mieluiten kirjallisesti.
Osasyy on siinä, että todella haluan saada aikaa miettiäkseni omia
vastauksiani. Ajattelen niin, että yksikään tärkeä asia ei saa
parasta mahdollista ratkaisua hätiköidyllä pikalausunnolla – eikä
minua kiinnosta osallistua sellaiseen pelleilyyn, jossa toimittajan
ainoa tehtävä on saada poliitikko näyttämään mahdollisimman
tyhmältä.

Media voi myös yllättää positiivisesti. Olin viime viikolla
haastattelussa, jossa menin täysin lukkoon. Toimittaja olisi saanut
aineistosta täydellisen murskamateriaalin, jolla kaikki se, mitä
haluan yrittää sanoa, olisi voitu tehdä naurettavaksi. Niin ei
tapahtunut, vaan YLE Lahti uutisoi tapaamisestamme juuri sen, mitä
yritin sanoa – vaikka yrityksessäni surkeasti epäonnistuinkin. Siitä
kiitos.

Sanat
satuttavat, niillä voi lyödä, niitä ei aina löydä, ja niillä voi vaikuttaa sekä
hyvässä että pahassa. Sanomisen vaikeus ei silti saa kahlita
sanomisen vapautta. Suothan anteeksi kömpelyyteni siellä, missä
en pääse käyttämään itselleni ominaisimpia ilmaisumuotoja.
Pahoittelen, jos kirjallisen ilmaisuni sanat ovat nekin välillä
liian suoria, mutta uskon vakaasti, että nyt on pakko sanoa. Kohta
on liian myöhäistä.


(Lyhennelmä kolumnista Itä-Häme -lehdessä 19.11.2012)

jameshirvisaari.com

jameshirvisaari
Hämeenlinna

Teologian maisteri (Helsingin yliopisto)
Kansanedustaja 2011-15
Eduskuntaryhmän pj 2013-15
Eduskuntaryhmän pääsihteeri 2020-2022
Talousvaliokunta 2011-12
Lakivaliokunta 2011-15
VR hallintoneuvosto 2012-14
Kunnanvaltuutettu, Asikkala 2009-15
Kunnanvaltuuston 1. vpj, Asikkala 2013-14
Päijät-Hämeen poliisilaitoksen neuvottelukunta 2013-15
Päijät-Hämeen maahanmuuttopoliittisen ohjelman ohjausryhmä 2009-15
Kanavajazz ry pj, taiteellinen johtaja 2009-
Veturinkuljettaja evp, vapaaherra

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu