James Hirvisaari - Suomi on suomalaisten maa Kansanedustaja. Suora ja lahjomaton.

Sanomisen vapaus - ja vaikeus

Viime vuosina Suomi on jatkuvasti saanut Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimelta langettavia tuomioita enemmän kuin muut Pohjoismaat yhteensä. Suomen tuomiot tulevat liian pitkistä oikeudenkäynneistä ja sananvapauden rikkomisesta.

Perehtyminen yksittäisiin tapauksiin nostaa esiin yllättävän seikan: Suurin osa EIT:n langettavista päätöksistä on koskenut tiedotusvälineiden Suomessa saamia tuomioita kunnianloukkauksista. Media itkee oman sananvapautensa perään hyvin herkästi, jos se joutuu korvausten maksajaksi. Samaan aikaan samat mediat ovat kotimaassa suureen ääneen saarnaamassa sananvapauteen kuuluvasta vastuusta ja vaativat jokaista kansalaista jättämään sanomatta kaiken sen, mistä joku saattaisi saada päähänsä loukkaantua.

Oma valitukseni on parhaillaan EIT:n käsittelyssä. Vetoan siinä Suomen lainsäädännön epätarkkuuteen. Leimoja lyödään löyhin perustein käsittämättömän vakavilla rikossyytteillä. Isänmaata joka solullaan kunnioittavan ja oikeudentuntoisen miehen on mahdotonta hyväksyä syytettä, joka langetetaan blogikirjoituksesta kategoriassa ”Sotarikokset ja rikokset ihmisyyttä vastaan”.

Minua sanotaan rohkeaksi sen vuoksi, että ”uskallan” sanoa ääneen sen, mitä moni ajattelee. Vuosikymmenten aivopesu sen hyväksi, että koko maailma ajattelisi ihmisyydestä, älykkyydestä, vapaudesta, itsenäisyydestä ja oikeuksista vasemmistolaisin lähtökohdin on saanut hämmästyttävän paljon jalansijaa. Hiljainen hivutus on muuttanut oppikirjoja, ja niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, jopa älykkyystestejä. Iso osa ihmisistä ihan vilpittömästi uskoo, että kaikkien hyvien ihmisten on pakko ajatella, että globalisaatio on hyvä asia ja monikulttuurisuus väistämätöntä.

Tämän kiistäminen ei vaadi minulta minkäänlaista rohkeutta. Olen pelkästään hämmästynyt siitä, että niin iso osa ihmisistä on mennyt tähän halpaan ja sallii oman elämänsä ja elämisen tasonsa tuhoamisen vain sen takia, että tietyn ideologian omaavat ihmiset ovat olleet riittävän vallanhimoisia riittävän kauan.

Minulta on kysytty, miksi vastaan medialle mieluiten kirjallisesti. Osasyy on siinä, että todella haluan saada aikaa miettiäkseni omia vastauksiani. Ajattelen niin, että yksikään tärkeä asia ei saa parasta mahdollista ratkaisua hätiköidyllä pikalausunnolla - eikä minua kiinnosta osallistua sellaiseen pelleilyyn, jossa toimittajan ainoa tehtävä on saada poliitikko näyttämään mahdollisimman tyhmältä.

Media voi myös yllättää positiivisesti. Olin viime viikolla haastattelussa, jossa menin täysin lukkoon. Toimittaja olisi saanut aineistosta täydellisen murskamateriaalin, jolla kaikki se, mitä haluan yrittää sanoa, olisi voitu tehdä naurettavaksi. Niin ei tapahtunut, vaan YLE Lahti uutisoi tapaamisestamme juuri sen, mitä yritin sanoa - vaikka yrityksessäni surkeasti epäonnistuinkin. Siitä kiitos.

Sanat satuttavat, niillä voi lyödä, niitä ei aina löydä, ja niillä voi vaikuttaa sekä hyvässä että pahassa. Sanomisen vaikeus ei silti saa kahlita sanomisen vapautta. Suothan anteeksi kömpelyyteni siellä, missä en pääse käyttämään itselleni ominaisimpia ilmaisumuotoja. Pahoittelen, jos kirjallisen ilmaisuni sanat ovat nekin välillä liian suoria, mutta uskon vakaasti, että nyt on pakko sanoa. Kohta on liian myöhäistä.


(Lyhennelmä kolumnista Itä-Häme -lehdessä 19.11.2012)


jameshirvisaari.com

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

10Suosittele

10 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat